Huom! Kirjoitus sisältää kärjistyksiä.
Naapuri laittoi keväällä asunnon myyntiin. Nämä rivitaloasunnot tuntuvat olevan haluttuja ja alueen hintatasoon nähden ilmeisesti kohtuuhintaisia, joten kiinnostuneita nähtävästi riitti. Mieheni sattui juttelemaan myynnissä olleen asunnon seinänaapurin kanssa parin näyttökerran jälkeen, ja tietenkin oli spekuloitu hintaa ja arvuuteltu ostajaa.
Seinänaapurilla oli selkeä näkemys siitä, millaisia uusia asukkaita hän EI halunnut taloon. Ulkomaalaisia. Tämä päälle viisikymppinen norjalaismies kertoi pitäneensä silmällä asunnonkatsojia, ja kun paikalle tuli väärän värisiä ihmisiä, siis norjalaista tummempi-ihoisia, hän oli alkanut pitää meteliä. Tömistellyt portaita ylös, alas ja muuta vastaavaa. 1950-luvun rivitalossa äänieristys ei ole lähelläkään nykyisiä standardeja, vaan naapurin normaalitkin elämisen äänet kuuluvat hyvin seinän läpi saatikka sitten tarkoituksella aikaansaatu meteli. Ja tarkoituksenahan oli antaa väärän värisille asunnonkatsojille kuva asunnosta, jota ei kannata ostaa.
Minun piti erikseen varmistaa mieheltäni, että oikeinko tosissaan naapuri hänelle tällaisia jutteli. Ja ihan noin suorapuheisesti.
Asunto meni kaupaksi, vanhat naapurit muuttivat pois ja uudet saapuivat. Kävi ilmi, että tömistelykampanja ei ollut tehnyt tehtäväänsä, sillä uudet naapurit ovat intialaisia. Siis niitä niin sanotusti väärän värisiä.
Olen pohtinut, että mikä tässä nyt sitten oikein on se ongelma. Siis sen naapuriehdokkaisiin valikoivasti suhtautuvan naapurin mielestä. Olenko minä ei toivottu naapuri, koska olen ulkomaalainen? Ilmeisesti en. En ainakaan ole saanut sellaista kuvaa viiden tässä asutun vuoden aikana. Mutta miksi ihonväri on ongelma? Oletettavasti se liittyy ajatukseen, että eri väriset ihmiset tulevat erilaisesta kulttuurista, heillä on erilaiset tavat kuin norjalaisilla. Että heidän läsnäolonsa aiheuttaa epämukavuutta tai jopa ongelmia.
Tutustuminen intialaisperheeseen paljasti, että he ovat niin sanottua koulutettua keskiluokkaa. Molemmat vanhemmat ovat insinöörejä ja molemmat käyvät töissä. Molemmat pukeutuvat kuin norjalaiset. Kyse ei siis ole pakolaisista, vaan ihmisistä, jotka ovat tulleet Norjaan saatuaan täältä hyvät, koulutustaan vastaavat työpaikat, ja jotka todennäköisesti ovat tulotasoltaan vähintään norjalaisella keskitasolla. Heillä on varaa ostaa asunto kivalta alueelta, jossa valtaosa ihmisistä on etnisiä norjalaisia. Molemmat puhuvat hyvää englantia ja jonkin verran norjaa.
Ainakaan minun mielestäni tämä ei kuulosta mitenkään epäilyttävältä tai sellaisilta ihmisiltä, joita en toivoisi samaan taloon.
Norjassa eri taustaisten ihmisten tasa-arvo on asia, jota rummutetaan näkyvästi, ja yleisesti ottaen norjalaiset ainakaan Oslon alueella eivät vaikuta olevan rasisteja. Toisaalta hiukan pintaa raaputtamalla löytyy sitten epäluuloa ulkomaalaisia, varsinkin ei-eurooppalaisia kohtaan, niin kuin nyt tässä ilmi tulleessa tapauksessa. Ulkomaalaisten työnsaannin vaikeuksista niistäkin on joskus uutisoitu. Ja tietenkin ns. huonoista, jopa vaarallisista alueista, joilla suuri osa asukkaista on maahanmuuttajia, tietävät kaikki. Minä en voi sanoa kokeneeni itse varsinaista rasismia, mutta muistan kyllä, miten joitakin vuosia sitten sain kaupoissa huonompaa palvelua puhuessani huonoa norjaa (mikä lie itäeurooppalainen) kuin hyvää englantia (britiksi arvailtiin muutamankin kerran).
Siitäkin olen kuullut, miksi ei ole hyvä, jos naapurustoon muuttaa ulkomaalaisia: hetken päästä niitä alkaa tulla lisää, ja sitten asuntojen hinnat laskevat ja koulujen taso laskee. Kunnon norjalaiset kärsivät.
On kuitenkin mielenkiintoista, että valkoihoiset maahanmuuttajat, mieluiten vielä länsieurooppalaiset, eivät ole ongelma. Jos intialainen perhe puhuu kotona vain hindiä, he ovat huonosti kotoutuneita. Jos amerikkalainen perhe puhuu kotona vain englantia, se ei ole ongelma.
Naapuri laittoi keväällä asunnon myyntiin. Nämä rivitaloasunnot tuntuvat olevan haluttuja ja alueen hintatasoon nähden ilmeisesti kohtuuhintaisia, joten kiinnostuneita nähtävästi riitti. Mieheni sattui juttelemaan myynnissä olleen asunnon seinänaapurin kanssa parin näyttökerran jälkeen, ja tietenkin oli spekuloitu hintaa ja arvuuteltu ostajaa.
Seinänaapurilla oli selkeä näkemys siitä, millaisia uusia asukkaita hän EI halunnut taloon. Ulkomaalaisia. Tämä päälle viisikymppinen norjalaismies kertoi pitäneensä silmällä asunnonkatsojia, ja kun paikalle tuli väärän värisiä ihmisiä, siis norjalaista tummempi-ihoisia, hän oli alkanut pitää meteliä. Tömistellyt portaita ylös, alas ja muuta vastaavaa. 1950-luvun rivitalossa äänieristys ei ole lähelläkään nykyisiä standardeja, vaan naapurin normaalitkin elämisen äänet kuuluvat hyvin seinän läpi saatikka sitten tarkoituksella aikaansaatu meteli. Ja tarkoituksenahan oli antaa väärän värisille asunnonkatsojille kuva asunnosta, jota ei kannata ostaa.
Minun piti erikseen varmistaa mieheltäni, että oikeinko tosissaan naapuri hänelle tällaisia jutteli. Ja ihan noin suorapuheisesti.
Asunto meni kaupaksi, vanhat naapurit muuttivat pois ja uudet saapuivat. Kävi ilmi, että tömistelykampanja ei ollut tehnyt tehtäväänsä, sillä uudet naapurit ovat intialaisia. Siis niitä niin sanotusti väärän värisiä.
Olen pohtinut, että mikä tässä nyt sitten oikein on se ongelma. Siis sen naapuriehdokkaisiin valikoivasti suhtautuvan naapurin mielestä. Olenko minä ei toivottu naapuri, koska olen ulkomaalainen? Ilmeisesti en. En ainakaan ole saanut sellaista kuvaa viiden tässä asutun vuoden aikana. Mutta miksi ihonväri on ongelma? Oletettavasti se liittyy ajatukseen, että eri väriset ihmiset tulevat erilaisesta kulttuurista, heillä on erilaiset tavat kuin norjalaisilla. Että heidän läsnäolonsa aiheuttaa epämukavuutta tai jopa ongelmia.
Tutustuminen intialaisperheeseen paljasti, että he ovat niin sanottua koulutettua keskiluokkaa. Molemmat vanhemmat ovat insinöörejä ja molemmat käyvät töissä. Molemmat pukeutuvat kuin norjalaiset. Kyse ei siis ole pakolaisista, vaan ihmisistä, jotka ovat tulleet Norjaan saatuaan täältä hyvät, koulutustaan vastaavat työpaikat, ja jotka todennäköisesti ovat tulotasoltaan vähintään norjalaisella keskitasolla. Heillä on varaa ostaa asunto kivalta alueelta, jossa valtaosa ihmisistä on etnisiä norjalaisia. Molemmat puhuvat hyvää englantia ja jonkin verran norjaa.
Ainakaan minun mielestäni tämä ei kuulosta mitenkään epäilyttävältä tai sellaisilta ihmisiltä, joita en toivoisi samaan taloon.
Norjassa eri taustaisten ihmisten tasa-arvo on asia, jota rummutetaan näkyvästi, ja yleisesti ottaen norjalaiset ainakaan Oslon alueella eivät vaikuta olevan rasisteja. Toisaalta hiukan pintaa raaputtamalla löytyy sitten epäluuloa ulkomaalaisia, varsinkin ei-eurooppalaisia kohtaan, niin kuin nyt tässä ilmi tulleessa tapauksessa. Ulkomaalaisten työnsaannin vaikeuksista niistäkin on joskus uutisoitu. Ja tietenkin ns. huonoista, jopa vaarallisista alueista, joilla suuri osa asukkaista on maahanmuuttajia, tietävät kaikki. Minä en voi sanoa kokeneeni itse varsinaista rasismia, mutta muistan kyllä, miten joitakin vuosia sitten sain kaupoissa huonompaa palvelua puhuessani huonoa norjaa (mikä lie itäeurooppalainen) kuin hyvää englantia (britiksi arvailtiin muutamankin kerran).
Siitäkin olen kuullut, miksi ei ole hyvä, jos naapurustoon muuttaa ulkomaalaisia: hetken päästä niitä alkaa tulla lisää, ja sitten asuntojen hinnat laskevat ja koulujen taso laskee. Kunnon norjalaiset kärsivät.
On kuitenkin mielenkiintoista, että valkoihoiset maahanmuuttajat, mieluiten vielä länsieurooppalaiset, eivät ole ongelma. Jos intialainen perhe puhuu kotona vain hindiä, he ovat huonosti kotoutuneita. Jos amerikkalainen perhe puhuu kotona vain englantia, se ei ole ongelma.