Norjalaisen kielikeskustelun barrikadeilla

Olen seurannut kevään mittaan käytyä debattia nynorskin, norjan kielen toisen virallisen kirjakielimuodon, asemasta. Nynorsk on aihe, joka aiheuttaa säännöllisesti enemmän tai vähemmän tulikivenkatkuisia kannanottoja puolesta ja vastaan, ja nyt seuraamani keskustelu on keskittynyt nynorskin asemaan yliopistoissa ja korkeakouluissa.

Mutta ensin muutama fakta aiheesta nynorsk ja bokmål. 

Norjan kielellä on kaksi virallista kirjakielen muotoa, jotka eroavat toisistaan sekä sanastoltaan että kieliopiltaan. Enemmistö kansasta käyttää bokmålia. Nynorskin käyttäjistä ei ole tarkkoja tilastotietoja, mutta Wikipedian mukaan heitä on 7-15 % norjalaisista. Ihmisillä on oikeus asioida viranomaisten kanssa omalla kielimuodollaan, toisin sanoen viranomaisilla on velvollisuus ihmistä kirjallisesti lähestyessään käyttää sitä kirjakieltä, jonka kyseinen henkilö on ilmoittanut ensisijaiseksi kielimuodokseen. Toissijaisen kielimuodon opiskelu on pakollista koulussa, eli bokmålin käyttäjät opettelevat nynorskia ja toisin päin. 

Tähän asti kuulostaa aika pitkälti samalta kuin suomen ja ruotsin kielten asema on Suomessa, vai mitä?

Mutta sitten ne erot Suomen tilanteeseen verrattuna. Sekä bokmål että nynorsk ovat norjaa. Jopa minun kaltaiseni maahanmuuttaja, joka ei ole opiskellut yhtään nynorskia eikä törmää siihen päivittäin, ymmärtää sitä kohtalaisen hyvin. Ylläolevassa kartassa sinisellä merkityt kunnat ovat julistautuneet "yksikielisesti" nynorskilaisiksi (113) ja punaisella merkityt bokmålilaisiksi (158). Harmaat kunnat (157) eivät ole tehneet päätöstä virallisesta kielimuodosta, mutta käytännössä suurin osa niistä käyttää pääasiassa bokmålia. Kunta päättää myös, mitä kielimuotoa sen kouluissa käytetään, ja yksittäiset koulut ovat yksikielisiä. Lapsen alakoulussa oppimaa kirjakieltä ei määrää se, mitä hänen vanhempansa käyttävät, vaan mikä on kunnan ja koulun virallinen kielimuoto.

Koululaisen näkemys pakko-nynorskista - "oksennusnorjan murhalista" eli nynorskin sanalista.

Keskustelu kielimuotojen suhteesta kulminoituu yleensä siihen, onko nynorskin opiskelu ja käyttö tarpeellista. Yliopistomaailman liepeillä on viime aikoina keskusteltu erityisesti siitä, pitääkö tenttikysymykset tarjota nynorskiksi sitä ensisijaisesti käyttäville vai kelpaako bokmål kaikille. 

Lain mukaan opiskelijan pitää saada tenttikysymykset omalla kielimuodollaan riippumatta siitä, mitä kielimuotoa opetuksessa on käytetty - ja kuinka hankalaa esimerkiksi jonkin alan erikoissanaston kääntäminen on. 

Monessa paikassa tehtävien kääntämisestä laistetaan erilaisista syistä, ja on jopa käynyt ilmi, että Oslon yliopisto on kysellyt nynorskia käyttäviltä opiskelijoilta, josko nämä luopuisivat oikeudestaan saada koetehtävät nynorskiksi. Opiskelijoiden joukossa taas on nynorsk-aktivisteja, jotka tekevät virallisen valituksen joka kerta, kun tenttikysymyksiä ei ole tarjolla nynorskiksi.

Toisaalta on käynyt ilmi, että usein nynorskia käyttävät opiskelijat valitsevat bokmåliksi olevan tehtäväpaperin, vaikka myös nynorsk-käännös olisi tarjolla. Ja tästähän eivät sitten taas ilahdu ne tahot, jotka maksavat käännösten tekemisestä.

Teoriassa käännösten tekemisen kielimuodosta toiseen ei pitäisi olla mikään mahdottoman suuri ongelma, koska kaikki norjalaiset ovat opiskelleet myös sitä itselleen vierasta muotoa. Lisäksi virkamiehiltä periaatteessa edellytetään molempien kielimuotojen hallintaa. 

Käytännössä kuitenkin monen normaalisti bokmålia käyttävän nynorskin taito on heikko. Pakon edessä kirjoitettu nynorsk saattaa olla itse keksittyä, kuten erään opiskelijan muutama viikko sitten sosiaalisessa mediassa levittämä kuva "nynorskiksi" kirjoitetuista tenttikysymyksistä. Tämä paljastus aiheutti ryöpytyksen, jonka kohteeksi joutui sekä "käännöksen" itse kynäillyt opettaja että kyseinen yliopisto.

Norjalainen kielikeskustelu tuntuu olevan melkoista kissanhännänvetoa ja ajoittain jopa kuvainnollisten polttopullojen heittelyä. Toisaalta ymmärrän ihmisten tarpeen saada hoitaa asiat omalla "kielellään", mutta toisaalta asiasta nouseva häly tuntuu joskus ylimitoitetulta, kun kumpikin osapuoli kuitenkin puhuu äidinkielenään norjaa.