keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Aksentteja

Olen viimeksi kuluneen viikon aikana jutellut norjaa taas vaihteeksi erilaisten ihmisten kanssa erinäisiä asioita hoitaessani. Tutut ihmiset eivät kommentoi aksenttiani eivätkä aina vieraatkaan, joten joskus on itse asiassa ihan mielenkiintoista kuulla muitakin näkemyksiä asiasta kuin miehen mielipiteen siitä, millä tavalla väärin lausun sanan pølse.

Ensimmäinen kommentti tuli puhelinkeskustelussa, kun ensin itse mainitsin olevani suomalainen. Vastapuoli oli kuulemma heti havainnut sen. Onhan minulla aksentti, kuulen sen itsekin, mutta se tuntuu korostuvan erityisesti puhelimessa puhuessa. Ainakin itsestä tuntuu, että puhelimessa rupean puhumaan esimerkiksi aivan erityisesti ärrää korostaen. Jotain aksentistani varmasti kertoo se, että kun taannoin pyynnöstä puhuin pari lausetta ruotsia norjalaiselle työkaverille, hän ei erottanut, missä kohtaa vaihdoin kieltä, vaikka olin tarkkana että nimenomaan käytin ruotsalaisia sanoja ja taivutuksia. Kaikki kun meni sillä samalla aksentilla.

Toinen aksenttiini liittyvä kommentti olikin sitten mielenkiintoisempi. Minua nimittäin arveltiin englantilaiseksi parin lauseen perusteella. Täytyy sanoa, etten oikeastaan tiedä, miltä norja englantilaisella aksentilla kuulostaa, mutta luulisin sen kuitenkin poikkeavan suomalaisesta aksentista. Tässä puhetilanteessa tosin ei oltu puhelimessa vaan kasvokkain, joten ehkä minä sitten korostan sitä suomalaista aksenttiani luuri korvalla, kun muutenkin vähän hermostuttaa.

Muuta uutta kielirintamalla on, että tanskan kielen ymmärtämiseni edistyy. Töihin tuli toinen tanskalainen ja yllättäen huomasin ymmärtäväni hänen puheestaan paljon enemmän kuin sen ensimmäisen tanskalaisen. Piti oikein varmistaa tältä selkeästi puhuvalta, että puhuuhan hän tanskaa eikä norjaa. Kyseisen tanskalaisen oma arvio oli, että hän puhuu kirjakieltä ja se toinen enemmänkin jotain murretta. Tässäkin aksentti ratkaisee.

torstai 24. tammikuuta 2013

Kyynärpäät ojossa

Aamun pimeydessä töihin autoillessa saa olla tarkkana, ettei aja kenenkään päälle. Ihmiset ovat pukeutuneet enimmäkseen mustiin tai muuten tummiin vaatteisiin eikä heijastimia ole juuri kenelläkään. Mutta varsinkin suomalaisille liikennetavoille oppineen autoilijan pitää yrittää muistaa se, että norjalainen jalankulkija ei yleensä sivuilleen vilkuile ennen kadun ylitystä. Täällä nimittäin on autoilijan velvollisuus pysähtyä ja päästää jalankulkija menemään ensin. Sinänsä hyvä sääntö, mutta kun se tosiaan on johtanut siihen, että päälleajon välttäminen on lähes täysin autoilijan vastuulla, voisi sanoa, että lain hengen käytännön soveltaminen on hieman kieroutunut.

Muutenkin norjalaiset tuntuvat soveltavan liikenteessä kyynärpäätaktiikkaa. Minäpä menen tästä ensin / pysäköin tähän / kiilaan tuonne - sama se, mitä ongelmia se muille aiheuttaa. 

En muista, että olisin koskaan nähnyt Suomessa niin paljon väärin tai vähintään arveluttavalla tavalla pysäköityjä autoja. Täällä on kuulemma sama sääntö kuin Suomessa, että auto pysäköidään kadun varteen kyseisen kaistan liikenteen suunnan mukaisesti. Säännöstä huolimatta katujen varsilla näkyy autoja, joiden nokat osoittavat milloin mihinkin suuntaan. Tapa on niin syvälle juurtunut, ettei tällä tavalla väärin pysäköineitä edes sakoteta. Tai mitä sanotte siitä, että auto pysäköidään liikenneympyrään vaikkapa kännykän räpläämisen ajaksi. Tämäkin on nähty, jopa useamman kerran, eikä näitä pysäköijiä ollenkaan haitannut, että ympyrässä oli muutakin liikennettä.

Parkkipaikan etsiminen parkkihallista tai ahtaalta pysäköintialueelta on oma lukunsa. Vaikka kaikki merkit osoittaisivat, että vapaita paikkoja ei ole, sinne on kuitenkin mentävä kytikselle, odottamaan, että joku lähtee. Jos näitä kyttääjiä sattuu olemaan useampi pienellä alueella, poislähteminen saattaa vaikeutua. Se, että parkkihalliin on ulos asti ulottuva jono, ei kuitenkaan estä jotakuta opportunistia ajamasta jonon vierestä, ulostulevien kaistaa pitkin sisään katsomaan, jos sieltä vaikka kuitenkin löytyisi vapaa paikka.

Maantiellä ajaessa taas minua alkavat joka kerta ärsyttää ohittelijat, jotka kiilaavat takaisin oikealle kaistalle heti ohittamansa auton eteen, vaikka olisi aivan mahdollista jättää enemmän välimatkaa.

Ainakin tällä seudulla polkupyöräily on suosittu harrastus. En nyt puhu mistään pyöräretkeilystä perheen kanssa tai hyötyliikunnasta vaan kilpapyörällä mahdollisimman kovaa ajamisesta autojen seassa. Nämä kuntoilijat ovat oikeasti vihonviimeinen riesa. Yksikin pyöräilijä pystyy melko tehokkaasti tukkimaan vähänkin kapeamman tien ja aikaansaamaan autojonon, mikä varsinkin aamuruuhkassa nostattaa tunteita.

Joillakin autoilijoilla on kuulemma tapana kiilata mahdollisimman läheltä pyöräilijää, ruiskauttaa lasinpesunestettä kohdalla ollessaan (suutin on ehkä jopa käännetty sivulle tätä tarkoitusta varten) tai ihan vaan näyttää keskisormea tai puida nyrkkiä pyöräilijän ohittaessaan. Toisaalta pyöräilijöiden ohittaminen saattaa olla aika vaikeaa, koska heillä ei ole tapana väistää sivummalle edes bussipysäkkien kohdalla. On täällä pyöräteitäkin, mutta niitä nämä wannabe kilpapyöräilijät eivät pääsääntöisesti käytä.

Vaikka tietyissä tilanteissa minä ensin -asenne on syvään juurtunut norjalaiseen liikennekulttuuriin, toisissa tilanteissa sitten napsahtaa päälle aivan toisenlainen käytösmalli. Esimerkiksi monet (eivät kaikki) liikenneympyrät toimivat aamuruuhkassa aivan loistavasti, kun käyttöön otetaan vetoketjuperiaate ja unohdetaan normaalit säännöt siitä, kuka saa ajaa ensin.

Kuljen työmatkat pääsääntöisesti omalla autolla, ja kieltämättä usein tulee mieleen, että julkisilla pääsisi vähemmällä stressillä ja ehkä jopa nopeammin. Toisaalta tuntuu, että todella usein kun menen töihin julkisilla, ainakin aamulla julkinenkin liikenne tökkii ja mikään liikenneväline ei ole aikataulussa. Suo siellä, vetelä täällä.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Ärsyttää...

Satuin sopivasti kulkemaan paistinpannukaupan ohi, kun uuden pannun ostaminen oli erittäin ajankohtaista. Siellä oli nimittäin ale, paistinpannuja puoleen hintaan. Sopivan näköinen löytyi, ja vilkaisin vielä hintaa. No kappas, samalle pannulle oli merkitty kaksi eri hintaa ja molemmissa kylteissä luki "ale". Hintojen ero oli 50 kruunua, eikä se kalliimpikaan hinta ollut ollenkaan paha. Joka tapauksessa siis pannu oli lähdössä minun mukanani kotiin. Ajattelin kuitenkin antaa myyjälle jotain tekemistä ja molempia kylttejä osoittaen kysyin, että kumpi hinta pätee. Myyjä tarkisti hinnan koneelta. Eikä tehnyt elettäkään siihen suuntaan, että olisi poistanut väärän hintakyltin.

Hintatietojen puutteellisuus tai vääryys on asia, joka minua ärsyttää norjalaisissa kaupoissa erityisen paljon. Joskus jopa enemmän kuin suppea valikoima tai myynnissä olevat mädät hedelmät ja vihannekset. Vaatekaupoissa asia on kunnossa, mutta lähes kaikkialla muualla hintojen merkitseminen on retuperällä. Erityisen huonosti asia on hoidettu ruokakaupoissa, eikä kyseessä ole minkään yksittäisen kaupan tai tietyn ketjun ongelma vaan maan tapa.

On aivan tavallista, että tuotteen hintaa ei löydy mistään. Sen sijaan hyllyn reunassa on sekalainen kokoelma kaikenlaisia hintoja, myös sellaisille tuotteille, joita hyllystä ei löydy. Sekin on aivan mahdollista, että yhdelle ja samalle tuotteelle on kaksi eri hintaa. Ja myös siihen olen törmännyt usein, että hyllyn reunassa ilmoitettu hinta on jotain muuta kuin mitä kassakone asiasta sanoo. Käytännössä hintamerkintöihin on parasta suhtautua niin, että ne ovat viitteellisiä. Jos hintaa ei löydy ollenkaan ja tuote on sellainen, jota en normaalisti osta enkä ole selvillä sen hinnasta edes suurin piirtein, se jää ostamatta ellei hintatietoa voi tarkistaa jostain ennen maksun hetkeä. Ihan vain periaatteesta.

En ymmärrä, mikä tässä oikein mättää. Ihmettelin asiaa joskus miehelle, joka arveli, että lain mukaan hinnat kyllä pitäisi ilmoittaa - siis aivan samalla tavalla kuin Suomessakin. Näyttää kuitenkin siltä, että tämä on tylsä asia, johon kukaan ei jaksa paneutua. Ja norjalaisille ilmeisesti on aivan yhdentekevää, mitä ostokset maksavat.

Ja sitten vielä toinen ärsytyksen aihe, itse paistinpannu. Nyt uudella korvattu paistinpannu kesti normaalissa käytössä vajaat puoli vuotta. Sitten tämän "laadukkaan" pannun pinnoite oli niin kulahtanut, ettei sillä voinut enää paistaa mitään. Pannulla ei mielestäni ole tehty mitään sellaista, mistä sen voisi ajatella menevän pilalle ennen aikojaan. Minun mielestäni alle puoli vuotta on hävyttömän lyhyt käyttöaika paistinpannulle. Nih!

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Utrolig fantastisk!

Pistäydyin tässä eräänä päivänä yhdessä luontaistuotekaupassa. Tarkoituksena oli vain katsella, mutta tarttuihan sieltä sitten mukaan pieni pussillinen mysliä. Kassalla myyjä, keski-ikäinen mies, suorastaan riemastui ostoksestani.

Tämä mysli on aivan fantastisen hyvää! Miten olet ajatellut syödä sitä? Jogurtinko kanssa? Minä itse kyllä syön sitä ihan paljaaltaan. En osaa lopettaa, kun se on niin uskomattoman hyvää. Hihihii...

Tuli heti mieleeni, kun edellisen kerran kävin samassa kaupassa ostoksilla, vaikka siitä on jo jonkin aikaa. Silloin taisin etsiä jotain B-vitamiinivalmistetta, ja sitäkin mainostettiin aika lennokkaasti. Myyjänä oli sillä kertaa eri henkilö, vähän nuorempi mies.

Tämä B-vitamiini on loistavaa, siis aivan mahtavaa! Se auttaa oikeastaan kaikkeen. Jos olet vaikka stressaantunut, voit ottaa kuusi kapselia kerralla. (suositusannos 1/vrk) Niin minä teen, kun olen stressaantunut, ja huomaan miten rentoudun välittömästi. Siitä tulee aivan fantastinen olo!

Tällaisesta superlatiivien ylikäytöstä ja pulppuavasta puheesta tulee välittömästi mieleen kaksi ajatusta.

Ensimmäinen ajatus on, että mitäköhän tuon kaupan myyjät itse mahtavat nappailla? Mahdollisesti jotain muutakin kuin B-vitamiinia? Se ei olisi ollenkaan yllättävää, koska ns. mietojen huumeiden käyttö on täällä todella yleistä. Tällaisia yliaktiivisia ihmisiä näkyy siellä täällä, kun vähän katselee ympärilleen. Se, että ollaan töissä, ei estä tupakan sijaan polttamasta jotain muuta, kun on tauon paikka. Ja kun kyseessä tosiaan ovat tällaiset työssäkäyvät, palveluammatissa olevat ihmiset, habitus ei välttämättä mitenkään paljasta harrastuksia.

Toinen ajatus on, että norjalainen kielenkäyttö yksinkertaisesti on erilaista kuin suomalainen. Fantastinen, uskomaton, mahtava, ihana ja vastaavat adjektiivit ovat arkikäytössä siinä, kun suomalainen myyjä toteaisi asiakkaalle yksinkertaisesti, että "suosittelen tätä tuotetta tuohon tarpeeseen". Jotenkin olen jo turtunut tähän ilotulitukseen niin, etten enää ihan joka kerta hätkähdä sen ylitsevuotavuutta. Siitä ollaan kuitenkin vielä kaukana, että itse kykenisin ilmaisemaan asioita norjalaiseen tapaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...