torstai 23. toukokuuta 2013

Huumoria, huumoria

Huumori saattaa osoittautua hankalaksi asiaksi maasta toiseen muuttaessa. Ensin tietenkin ongelmana on kieli. Joku kertoo vitsin ja tunnistat sen vitsiksi, koska muut nauravat. Itse et naura, sillä vaikka suurin piirtein ymmärsit, mitä vitsinkertoja sanoi, jotakin olennaista jäi ymmärtämättä. Jotakin, joka teki vitsistä vitsin. 

Toinen ongelma huumorin ymmärtämisessä on kulttuuri. Huumori on nimittäin usein kulttuurisidonnaista. Ongelmallisia ulkomaalaiselle ovat esimerkiksi viittaukset asioihin, joista kaikkien oletetaan olevan tietoisia ja jotka kaikki tunnistavat huumoriksi. Kaikki paitsi ulkomaalainen, jolla ei ole aavistustakaan, mistä nämä alkuasukkaat nyt oikein puhuvat ja ennen kaikkea, miksi he nauravat tälle asialle. Kulttuuriinkin pääsee sisälle aikaa myöten ja alkaa sitten ymmärtää myös kulttuurisidonnaista huumoria. 

Olen havainnoinut norjalaisten huumoria täällä asuessani. Onhan sitä, kun vähän katselee ympärilleen. Luonnollisesti se tosiasia, että tunnen edelleen varsin rajallisen määrän norjalaisia ja vielä pienemmän joukon kanssa olen vitsinkertomisväleissä, rajoittaa sitä huumorin kirjoa, johon olen päässyt tutustumaan. Joten kehotan suhtautumaan seuraaviin ajatuksiin varauksella, että tämä ei ehkä ole koko totuus.

Yleisesti ottaen norjalaiset vaikuttavat vähän takakireiltä. Hauskoja kyllä ollaan, mutta pääsääntöisesti vitsit pidetään riittävällä etäisyydellä omasta persoonasta paitsi, jos vitsi tai muuten hauska juttu on ns. harmiton. Itseironia on huumorin laji, johon olen törmännyt Norjassa todella harvoin. Suomessa se tuntuu olevan paljon yleisempää. Tai kyllähän tietyillä kollektiivisilla norjalaisuuksilla vitsaillaan, mutta tyyli on enemmänkin hullunhauska kuin ironinen.

Tulkintaan varmasti vaikuttaa myös minun oma huumorintajuni.

Millaisia kokemuksia sinulla on muunmaalaisten huumorista?

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Syttende mai eli 17.5.

Karl Johan eli Oslon pääkatu
Norjan kansallispäivää 17.5. on meidän perheessä perinteisesti vietetty kotosalla. Perheen norjalainen osapuoli kammoaa ihmistungosta, joka täyttää kadut, mutta tänä vuonna löytyi riittävästi kannusteita lähteä oikein Oslon keskustaan katsomaan juhlahumua. Ja olihan sitä siellä.

Barnetog eli lasten kulkue
Kansallispäivän juhlintaan kuuluvat erottamattomana osana kulkueet, joissa marssitaan parhaat vaatteet päällä ja liput liehuen. Suuri osa marssijoista on lapsia, mutta mukaan mahtuu myös muun muassa soittokuntia, joita Oslon kokoisesta kaupungista löytyy melkoinen määrä.


Marssin kohokohta on kuninkaanlinna, jossa kuningasperhe tervehtii marssijoita.

Kuninkaalliset: Haakon, Mette-Marit, Ingrid Alexandra, Sonja ja Harald
Vietimme päivää norjalais-ruotsalais-suomalaisessa seurueessa, jossa ryhdyttiin pohtimaan kuninkaallisten rankkaa elämää. Kulkue kestää nelisen tuntia, jonka ajan kuningasperhe seisoo parvekkeella vilkuttamassa. Taukoja ei pidetä. Toisaalta, kuten joku totesi, tämä kuuluu työnkuvaan ja siitäkin maksetaan palkkaa.


Kansallispäivänä on tapana pukeutua kansallipukuun eli bunadiin, joita näkyi katukuvassa niin paljon, ettei niitä tarvinnut etsiä. Silmämääräisestikin arvioiden kansallispuvun omistaminen on Norjassa huomattavasti yleisempää kuin Suomessa, ja pukuja myös käytetään tietyissä tilaisuuksissa.


Myös saamelaispukuja näkyi siellä täällä.

Kansallispukuun pukeutuminen ei rajoitu vain ihmisiin. Koirien bunadien tekijää haastateltiin radiossa juuri ennen kansallispäivää, ja koiranvaatteita kuulemma menee kaupaksi niin paljon kuin niitä ehtii tehdä.


Jos Suomessa kansallispuku on usein täti-ihmisten vaate, Norjassa bunadia käyttävät myös nuoret, eikä pukuun pukeutuminen tunnu olevan mikään ihmeellinen asia, kun kaikilla kavereillakin on sellainen. Miesten päällä bunadeja näkyi huomattavasti vähemmän kuin naisilla, mutta miehelle sovelias asu kansallispäivänä on myös puku ja kravatti.


Russet eli abit olivat myös hyvin edustettuina. Punahaalarisilla on tapana marssia lastenkulkueen jälkeen, mutta Oslossa ei ollut virallista russ-kulkuetta. Russetid eli abien biletyskausi loppuu kansallispäivään.


Päivän lopuksi lähdimme vielä katsomaan Kuninkaan henkivartiokaartin soittokunnan esitystä. Soittokunta koostuu varusmiehistä, jotka alun sotilaallisen peruskoulutuksen jälkeen keskittyvät täysin soittamiseen ja kuviomarssin harjoitteluun. Taitoja käydään esittelemässä erilaisissa tapahtumissa ulkomaita myöden, ja esitys oli kyllä hyvinkin näkemisen arvoinen.

Yhteenvetona kansallispäivästä Oslossa voisi sanoa, että tungos on hirveä, ihmiset ovat juhlatuulella ja ravintoloissa hintoja korotetaan päivän ajaksi. Norjalaiset eivät juhli vappua, mutta kansallispäivä muistuttaa monelta osin vapunpäivää.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Juhlapäivä lähestyy

Barnetog (kuva)
Perjantaina 17. toukokuuta vietetään Norjan kansallispäivää 1814 laaditun perustuslain hyväksymispäivänä. Kansallispäivään aletaan valmistautua jo hyvissä ajoin, ja meidänkin postilaatikkoomme on tipahdellut ilmoituksia kyseisen päivän juhlallisuuksista. Päivää nimittäin kuuluu juhlia, juhlimattomuus on epänorjalaista.

Kansallispäivän viettoon kuuluvat olennaisesti lasten kulkueet, joita koulut ja päiväkodit organisoivat kaikkialla maassa. Lähikoulu oli jakanut päivän ohjelman alueen asukkaille, ja siitä käy hyvin ilmi, miten esimerkiksi alakoululaiset viettävät kansallispäivää.

Päivä alkaa lipunnostolla koululla jo aamuseitsemältä, jonka jälkeen lapset kuskataan busseilla koko kunnan yhteiseen kulkueeseen. Askerin kunnan erikoisuutena on, että kruununprinssiperhe asuu täällä, ja se vaikuttaa myös päivän kulkuun. Kulkue nimittäin starttaa kuninkaallisten kodin liepeiltä ja he vastaanottavat sen, ennen kuin se jatkaa matkaansa Askerin keskustaan. Kulkueen osallistujamäärästä kertonee jotain se, että vajaan parin kilometrin marssi kestää puolitoista tuntia. Keskustasta koululaiset kuljetetaan saman tien takaisin oman koulunsa liepeille, jossa marssitaan kulkueessa vielä puolisen tuntia. Tämän jälkeen koululla on ohjelmaa, puheita, laulua, kilpailuja ja jäätelönsyöntiä kahteen asti. Koulun ohjelman loputtua monet suuntaavat vielä vaikkapa harrastusryhmiensä järjestämiin juhlallisuuksiin.

Tähän aikaan vuodesta lapselliset työkaverit saattavat vaikuttaa jo etukäteen stressaantuneilta tulevasta juhlinnasta, johon kuluu koko päivä aamuvarhaisesta alkaen. Muistelen erään kahden lapsen äidin huokaisseen viime vuonna, että kansallispäivä on rasittava päivä. Sekä lapsille että aikuisille. No, ei ihmekään, jos koululla pitää olla jopa normaalia koulupäivää aikaisemmin.

Kansallispäivänä varsinkin lapsille järjestetyt juhlallisuudet taitavat olla monille pakkojuhlintaa, vaikka kyseessä onkin perinorjalainen perinne, johon kaikkien kuuluu osallistua. Lapsille päivä saattaa olla hauska, mutta vanhemmat ajattelevat toisin. Iso osa lapsiperheistä on kuulemma alkanut lipsua perinteistä ja jättää lasten kulkueet väliin ja pakenee juhlastressiä mökille.

Tänä vuonna luvassa onkin pitkä viikonloppu ja hyvä lähteä vaikka kauemmaskin, kun perjantain kansallispäivän lisäksi myös maanantai on vapaapäivä helluntain johdosta.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Muovikassi vs. sähköauto

Suomen uutisotsikkoja lukiessani silmiini osui uutinen EU:ssa suunnitteilla olevasta muovikassiverosta. EU:n päätöksethän eivät sido Norjaa, joka ei ole jäsen, mutta käytännössä Norja seuraa hyvin monissa asioissa EU:n normeja.

Ryhdyinpä sitten miettimään eroja ja samankaltaisuuksia Suomen ja Norjan muovikassikulttuurissa. Molemmissa maissa ruokakaupan muovikassista pitää maksaa, ja vaatekaupan muovikassi tulee aina automaattisesti ostoksen mukana ellei siitä erikseen kieltäydy. Pikkuostosten kohdalla joissakin kaupoissa saatetaan kysyä, haluaako asiakas muovipussin - molemmissa maissa.

Suurin näkyvä ero on mielestäni kuitenkin ruokaostoksilla olevien ihmisten tavoissa. Norjassa olen nähnyt äärimmäisen harvoin, että asiakkaalla olisi oma ostoskassi mukana, mikä Suomessa on suhteellisen normaalia vaikka kaikki eivät tietenkään sitä harrasta sielläkään. Norjassa käytännössä kaikki näyttävät ottavan kaupan muovikassin. Muovikassia pitää pyytää kassalla - ne eivät ole tarjolla itse otettavaksi niin kuin Suomessa - mutta joissakin kaupoissa olen jopa törmännyt siihen, että asiakkaan ottama muovikassi on myyjälle niin itsestäänselvyys, että asiasta ei edes kysytä vaan kassahenkilö automaattisesti antaa pussin tai pari ja lyö ne kassaan.

Minulla on useimmiten oma kauppakassi mukana jo ihan siitäkin syystä, että muuten muovikasseja kertyy kotona kaikki paikat täyteen. Miehen kouluttaminen kangaskassin käyttöön sen sijaan takkuilee. Sitä voidaan kyllä käyttää, jos kiskaisen sen esille riittävän aikaisin ja näkyvästi, mutta muussa tapauksessa mies ottaa mieluiten riittävän monta muovikassia. Siis enemmän kuin minun logiikkani mukaan olisi edes tarpeen.

Todellinen outolintu olin edellisessä asuinpaikassa, kun kävelin runsaan kilometrin ruokakauppaan ja pakkasin ostokset selkäreppuun. Norjalaiset nimittäin eivät myöskään vaikuta harrastavan hyötyliikuntaa, vaan kauppaan mennään autolla ellei se ole aivan vieressä.

Kierrätyksestä ja ekologisuudesta kyllä puhutaan paljonkin, mutta jotenkin vaikutelma on, että tällainen ajattelutapa ei ole vielä kunnolla tarttunut suureen osaan ihmisistä. Jätteiden lajittelu toimii kunnasta riippuen. Esimerkiksi meidän asuinkunnassamme lajittelulaatikot ilmestyivät kuvaan pari vuotta sitten, ja täällä sentään ollaan sivistyksen rintamailla. Ei lajittelun tulo ilmeisesti mitään vastarintaa herättänyt, mutta sekajätelaatikossa näyttää silti edelleen olevan myös sinne kuulumatonta jätettä.

Vähän aikaa sitten kuuntelin töissä muutaman norjalaisen keskustelua sähköautoista. Niitä näkyy ainakin Oslon alueella aika paljon, ja varsinkin aamuruuhkan aikaan ne ovat ilmeisen käytännöllisiä, koska niillä saa ajaa joukkoliikennekaistaa eikä tarvitse madella jonon mukana. Tietullejakaan sähköautoilijan ei tarvitse maksaa, ja ilmaisia pysäköinti- ja latauspaikkoja löytyy sieltä täältä. Sähköautoja mainostetaan luontoystävällisinä ajoneuvoina, mutta asiasta keskustelleet norjalaiset olivat yhtä mieltä siitä, että hankintapäätöksessä muut edut painavat enemmän. Jopa niin paljon, että luontoystävällisyydellä ei ole käytännössä mitään merkitystä.

Siitä, mitä ihmisten enemmistö todellisuudessa ajattelee näistä asioista, on tietenkin vaikea sanoa mitään varmaan. Kysyttäessä on trendikästä vastata tietyllä tavalla, vaikka käytännössä toimisi toisin. Jotain kuitenkin kertonee se, että vuonna 1988 perustettu ympäristöpuolue eli vihreät on saanut valtiopäivävaaleissa enimmillään 0,4% äänistä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...