keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Hapanta ja makeaa


Päätin vihdoinkin kokeilla Arin ruisleipäreseptiä ulkosuomalaisille. Leipä valmistuu nopeasti, koska taikinaa ei hapateta, vaan sen sijaan nesteenä käytetään piimää. Suomalaista ruisleipää on saatavilla Ruotsista, mutta jos Ruotsiin on liian pitkä matka, itse leipominen on ainoa tapa täydentää varastoja seuraavaa Suomen-matkaa odotellessa.

Suomalaistyyppistä hapatettua ruisleipää ei Norjassa tunneta. Kaupasta löytyy jonkinlaista pullanpuolta ruisleivän nimellä ja hapantaikinan juurtakin joissakin leivissä väitetään käytetyn. Näitä leipomotuotteita suomalainen ei kuitenkaan tunnista rukiiseksi tai happamaksi.

Töissä tuli joskus puheeksi suomalainen leipä. Luonnollisesti mainitsin hapanleivän, joka osoittautui jo ajatuksenkin tasolla todella eksoottiseksi asiaksi norjalaisille työkavereille. Hapan leipä? Sen kanssa pitää varmaan syödä jotakin makeaa? - Siinä sitten selittämään, että se leipä on vain hiukan hapanta, ei nyt sentään mitään sitruunan sukulaista maultaan.

Hapan maku tuntuu olevan monelle norjalaiselle kauhistus. Makeaa sen olla pitää, jos jotain hyvää syödään. Lähes kaikki makea(hko) syötävä tuntuu olevan täällä makeampaa kuin Suomessa. Esimerkiksi jogurtit ovat keskimäärin makeampia kuin Suomessa. Joskus ryhdyin oikein vertailemaan suomalaisen ja norjalaisen maitosuklaan tuoteselosteita, kun norjalainen varsinkin alkuaikoina tuntui maistuvan enemmän sokerilta kuin suklaalta. Ja olihan siinä sitten enemmän sokeria kuin suomalaisessa vastineessa.

Sokerin ja ylipäätään makean syömisessä näyttää Suomen ja Norjan välillä olevan kulttuuriero. Lasten karkkipäivä on täälläkin monessa perheessä käytössä, mutta ainakaan rajallisessa tuttavapiirissäni en ole törmännyt ajatukseen, että pienille lapsille voisi kokonaan olla antamatta karkkia. Pikemminkin makean syöminen on lasten perusoikeus. Suomessa taas pikkulasten karkittomuus ei käsittääkseni ole mitenkään harvinaista. Lisäksi täällä näyttää myös ruokajuomana sekä aikuisilla että lapsilla olevan limsa tai suklaamaito useammin kuin tavallinen maito.

Ruoka ja käsitys hyvästä mausta on varsin olennainen osa arkipäivän kulttuuria. Asiaa ei oikeastaan edes tiedosta ennen kuin muuttaa ulkomaille ja ryhtyy syömään paikallista arkiruokaa ja käymään päivittäin ruokaostoksilla. Suomalaisella reseptillä norjalaisista aineksista tehdystä ruuasta saattaa jopa tulla "vääränmakuista", koska näennäisesti samanlaisissa raaka-aineissa onkin eroa maussa tai vaikkapa rasvaisuudessa.

Ajan mittaan uusiin makuihin tottuu, mutta joidenkin asioiden kohdalla se aito ja alkuperäinen on edelleen parempi. Periaatteessa pidän makeasta, mutta siinä saa mieluiten olla muitakin vivahteita kuin sokerinen ällötys. Senpä takia ostan lähikarkkikaupasta Fazerin maitosuklaata pahan päivän varalle silloin, kun sitä sattuu olemaan saatavilla. Ja pomoni saa minun puolestani jatkaa hilloleipien syömistä lounaaksi, kunhan minulle on tarjolla jotakin muuta.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Vaalipäivä

Lauantaina Oslossa puolueet olivat ryhmittyneet pääkadun varteen vaalitaistelun viimeiselle rutistukselle. Siinä niitä oli rivissä aika monta, ja ihmisiäkin oli liikkeellä ihan kiitettävästi. Ohjelmalehtisiä jaettiin ja puheita pidettiin. Suosituimpien ständien eteen oli kokoontunut ihmisjoukko sanaa kuulemaan.

Muualla keskustassa sai kuljeskella aika rauhassa ilman, että joku oli jatkuvasti tyrkyttämässä mainoksia.

Kaikki esillä olleet puolueet eivät kuitenkaan olleet suuria ja menestyksekkäitä. Joukosta löytyi muun muassa tällaisen työkalulipun mukanaan kadulle tuonut ryhmä. Toisesta ääripäästä löytyi Israelin puolesta kampanjoinut joukko. Se kyllä jäi minulta hahmottamatta, miten tämä teema liittyi paikallisvaaleihin. Mutta kaipa sitä asiaansa voi kannattaa tuoda esille aina, kun siihen on mahdollisuus. 

Tänään sitten oli varsinainen vaalipäivä ja mekin miehen kanssa kävimme lähikoululla äänestämässä. Illalla seitsemän aikaan äänestyskoppiin pääsyä joutui jopa jonottamaan jonkin aikaa.

Äänestys tapahtui niin, että kopissa oli tarjolla ylläolevan kaltaisia äänestyslippuja, jokaiselle puolueelle omansa. Niistä piti ensin valita sen puolueen lippu, jolle halusi äänensä antaa. Äänestyslipussa on puolueen asettamien ehdokkaiden nimilista ja ehdokkaat ovat puolueen määrittelemässä "paremmuusjärjestyksessä". Lippuun voi yhden tai useamman ehdokkaan kohdalle laittaa rastin, jos haluaa erityisesti kannattaa tiettyjä henkilöitä. Nämä henkilöäänet voivat sitten muuttaa puolueen määrittelemää järjestystä. Vasemmalle puolelle voi kirjoittaa muiden puolueiden asettamien ehdokkaiden nimiä, jos haluaa antaa henkilöääniä heille.

Paikallisvaaleissa on itse asiassa yhdistetty kahdet vaalit. Samalla kertaa valitaan sekä kunnan että läänin luottamushenkilöitä, joten äänestyslippujakin piti - halutessaan - valita kaksin kappalein. Ylläoleva on kunnallisvaalien äänestyslippu, jota en suinkaan ottanut mukaani äänestyspaikalta, vaan sain sen yhden puolueen ovikellonsoittelijalta tutustumista ja harjoittelua varten.

Äänestysohjeita on ollut tarjolla riittävästi. Samoihin aikoihin äänioikeusilmoituksen kanssa postilaatikkoon kolahti aihetta käsittelevä lehdykkä. Myös lehdissä on kerrottu, miten äänestäminen tapahtuu, ja vielä äänestyspaikallakin oli ohjeita näkyvillä, viimeiset äänestyslipun takapuolella.

Ohjeet ovatkin varmaan tarpeellisia, koska äänestäjien joukossa on paljon ensikertalaisia. Ikänsä puolesta ensikertalaisten lisäksi on myös meitä maahan muuttaneita. Paikallisvaaleissa äänestääkseenhän ei tarvitse olla Norjan kansalainen. Jostain taisin juuri lukea, että Askerissa on noin nelisensataa ulkomaan kansalaista, jotka näissä vaaleissa saivat äänestää ensimmäisen kerran.

Suhteellisen tuoreena Askerin asukkaana tyydyin tällä kerralla äänestämään ainoastaan puoluetta, koska paikallistuntemus ei vielä riitä arvioimaan, kuka tai ketkä ehdokkaista olisivat erityisen päteviä.

Nyt sitten odotellaan vaalin tuloksia.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Baabelin perilliset


Töissä aloitti viikko sitten uusi työntekijä, asiakaspalvelun tanskalaisvahvistus. Nyt meitä on sitten neljää kansallisuutta ja yhteinen kieli ei enää olekaan itsestäänselvyys. 

Alkuviikosta eräänä päivänä satuin tanskalaisen kanssa samaan aikaan keittiöön ja tanskalainen smalltalkinomaisesti lausahti jotakin, josta ymmärsin tasan yhden sanan, spise, syödä. Senkin todennäköisesti hahmotin lähinnä tapahtumapaikan ansiosta. Loppu oli, no, täyttä tanskaa, ja jouduin pahoitellen toteamaan, etten ymmärrä kyseistä kieltä.

Norjalaiset tuntuvat ymmärtävän varsin hyvin sekä ruotsia että tanskaa. Ehkäpä siihen on osasyynä norjan kielen kirjavuus. Ihmiset ovat tottuneet kuuntelemaan norjaa paljonkin toisistaan poikkeavilla murteilla puhuttuna. Jos siitä sitten siirrytään lähisukuisen kielen puolelle, siirtymä ei olekaan kovin suuri. Ja kirjoitettu tanska ei loppujen lopuksi eroa kovinkaan paljon norjasta, ainakaan bokmålista.

Ruotsalaisilla sen sijaan näyttäisi olevan jo enemmän ongelmia naapurikielten kanssa. Gävlen läheltä, Ruotsin itärannikolta, kotoisin oleva työkaverini kertoi, ettei ymmärtänyt puhuttua norjaa tänne muutettuaan. Sen kuuntelua piti harjoitella jonkin aikaa. Tanska taas on ruotsalaisille vielä hankalampaa, ellei satu olemaan Skoonesta.

Koska norjalaiset kuuntelevat sujuvasti naapurikieliä, heillä tuntuu joskus olevan hieman epärealistinen käsitys naapurien kyvystä ymmärtää norjaa. Kuitenkin esimerkiksi edellistalvinen kielikurssini, norjaa skandinaaveille, osoitti muuta.

Suomalaisena olen muutaman kerran törmännyt ajatukseen, että koska suomalaiset puhuvat ruotsia, norja ei tuota meille suurempia ongelmia. Samassa yhteydessä on ehkä viitattu siihen, että suuri osa suomalaisistahan on ruotsinkielisiä. Ja kun vielä asuin Helsingissä, minulle saatettiin Norjassa todeta, että sinähän puhut sitten ruotsia. Helsinkihän on ruotsinkielinen, eikö niin?

Ovathan puhuttu norja ja ruotsi melko lähellä toisiaan, ja pienen totuttelun jälkeen ruotsia osaava ymmärtää norjaa. Sopivalta murrealueelta kotoisen oleva ruotsalainen todennäköisesti ymmärtää norjaa heti. Tanskan lausuminen taas poikkeaa muista kielistä niin paljon, että ainakin minulla on suuria vaikeuksia ymmärtää mitään. 

Työpaikan tanskalainen talonmies, joka kuulemma puhuu melko selkeää tanskaa, voisi minun puolesta yhtä hyvin puhua vaikka hollantia. Toki jälleen palasia yhdistelemällä saatan ymmärtää vaikkapa, että joku on tulossa pesemään ikkunat, jos talonmies käy nostamassa kaikki sälekaihtimet ylös ja tunnistan puheesta sanan vaske, pestä. Mutta eipä tällä ymmärryksen tasolla tule mieleen mitään keskustelua alkaa tanskalaisen kanssa.

Saapa nähdä, joudunko nyt luopumaan periaatteestani, etten puhu töissä englantia, ainoastaan ruotsia tai norjaa. Tanskalaisen kanssa jutustelu voi muuten jäädä aika vähälle.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Syvällistä pohdintaa vaatteista

Vuodenaika vaihtuu ja taas on aika tarkastella vaatetilannetta. Kaapista kun olisi hyvä löytyä jotakin päällepantavaa, joka ei näytä liian epätrendikkäältä ja jossa kehtaa lähteä ihmisten ilmoille. Viimetalvisen muuton yhteydessä Pelastusarmeija sai muutaman pussukan verran lahjoituksia, mutta samalla tein vaatekaapistani myös löytöjä.

Pelkillä löytövaatteilla ei kuitenkaan pötkitä pitkälle, joten olen jo jonkin aikaa katsellut kaupoissa jotain ihan uuttakin päällepantavaa syksyksi ja talveksi, mutta aina se vain tuntuu niin hankalalta löytää mitään kivaa. Ja sitten jos löydänkin sen täydellisen vaatteen, hintalappuun vilkaisu lopettaa haaveilun. Ehkä minulla sitten on kallis maku. Tai ainakin erilainen maku kuin keskivertonorjalaisella.

Viime kesänä kaupat pursusivat leggingsejä ja tunikoja. Talvella sama linja jatkui, materiaalit vain olivat vuodenajan mukaisia. Hörhelöä ja frillaakin tuntui riittävän. Mikään edellämainituista asioista ei valitettavasti ole minun makuuni, vaikka kaikki naiset niitä tuntuvat ainakin täällä päin Norjaa suorastaan rakastavan.

Tässä tuleekin sitten vastaan se varsinainen ongelma: kaikki kaupat - ainakin sellaiset, joissa minulla on varaa shoppailla - ovat valikoimaltaan niin samanlaisia, että on melkein sama, mihin kauppaan suuntaa. Valtalinjasta erottuvia vaatteita saa hakemalla hakea. Niinpä sitten kaikki naiset, lähes ikään katsomatta, pukeutuvat saman trendin mukaisesti.

Olen monta kertaa miettinyt, mikä on syy ja mikä seuraus. Pukeutuvatko kaikki samalla tavalla, koska muuta ei ole tarjolla? Vai tarjoavatko kaikki kaupat sitä yhtä ja samaa, koska muu ei mene kaupaksi? Sen perusteella, mitä olen muuten havainnoinut norjalaisten tavoista ja mieltymyksistä, kumpikin edellemainituista asioista saattaa olla syypää tilanteeseen, ja sitten ne vielä ruokkivat toisiaan.

Havaintoni on tietenkin tehty suhteellisen pienellä maantieteellisellä alueella. Täällä Oslon länsipuolella tuntuu olevan tärkeää näyttää, että itsellä menee vähintään yhtä hyvin kuin naapurilla. Pukeudutaan siis trendikkäästi ja samalla tavalla kuin muutkin. Porukasta erottuminen ei ole trendikästä, paitsi jos erottuminen tapahtuu kalliimmilla merkkivaatteilla kuin kavereilla on. Suomessa erilaisuutta suvaitaan paremmin. Esimerkiksi goottiin tai minkäänlaiseen kokomustaan asuun (varsinkin nuorella ihmisellä) kiinnittää täällä oikein huomiota, jos tällä tavalla pukeutuneen sattuu jossain bongaamaan. Niin harvinaista se on.

Kovin kauas ei kuitenkaan tarvitse mennä, että näkee muunkinlaista pukeutumista. Muutama viikko sitten istuimme miehen kanssa lämpimänä perjantai-iltana terassilla hieman Oslon ydinkeskustan itäpuolella. Oli suorastaan silmiinpistävää, miten erinäköisiä ohikulkevat ihmiset olivat kuin Oslon pääkadulla puoli kilometriä lännempänä. Sen lisäksi, että katukuvassa näkyi kaikenlaisia etnisiä asuja, myös norjalaissyntyiset kaduntallaajat olivat paljon persoonallisemmin pukeutuneita kuin mitä näkee vaikkapa eräässä Oslon länsipuolella olevassa suuressa ostoskeskuksessa. Ihmettelin oikein ääneen, että missä nämä ihmiset käyvät vaateostoksilla.

Varmaan moni tämän kuvauksen perusteella jo tunnistikin alueen sellaiseksi, jossa keskiverto kantaväestöön kuuluva ei halua asua, koska siellä liikkuu niin epämääräistä porukkaa. Näitä alueitahan löytyy varmasti kaikista isommista kaupungeista - ja asukkaat ovat loppujen lopuksi enimmäkseen aivan tavallisia ihmisiä.

Suomessa käydessä pitää aina piipahtaa vaatekaupassa, koska valikoima on erilainen kuin täällä. Kuukausi sitten kävelin Seppälän ovesta sisään ja olin vaikuttunut. Tarjonta näytti niin mielenkiintoiselta, että alkoi oikein harmittaa, etten voinut tehdä ostoksia paria vaatetta enempää koska matkalaukkuun ei yksinkertaisesti mahtunut yhtään enempää. En ole shoppaillut Seppälässä säännöllisesti vuosiin, mutta muistelen, ettei sillä ennen tällaista wau-efektiä ollut. No, tiedänpä nyt, minne suuntaan seuraavan kerran Suomessa käydessä.

Nyt sitten seuraan mielenkiinnolla syksyn ja talven mallistojen saapumista kauppoihin. Jospa jo vähitellen päästäisiin niistä tunikoista eroon ja minäkin löytäisin jotain päällepantavaa ihan normikaupasta.

***
Tähän postaukseen olisi ollut kiva liittää muutama esimerkkikuva elävästä elämästä, mutta koska ihmisten kuvaaminen turuilla ja toreilla ja kuvien postaaminen nettiin kaiken kansan töllisteltäväksi voi aiheuttaa närästystä, jätin kuvat ottamatta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...