keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kun kieli katoaa


Lähdettyäni edellisestä työpaikasta kaksi vuotta sitten lakkasin käyttämästä ruotsia. Sille ei enää ollut tarvetta, kun en ollut enää missään tekemisissä ruotsalaisten kanssa. Parissa vuodessa aktiivinen kielitaito ehtii taantua aika tehokkaasti, kun kielen käyttö rajoittuu lähinnä niihin harvoihin kertoihin, kun satun lukemaan jonkin pienen tekstinpätkän. 

Viime syksynä kirjoitin kaksi sähköpostia ruotsiksi ihan huvin vuoksi. Ruotsalainen vastaanottaja olisi varmasti ymmärtänyt norjaakin, mutta sainpa päähäni käyttää ruotsia, kun sitä kerran osaan. Mutta oli se hiukan hankalaa, kun kieli keskellä suuta yritin olla kirjoittamatta ruotsia ja norjaa sekaisin. Samoihin aikoihin toimistooni ilmestyi ruotsalainen opiskelija ja alkoi tietenkin puhua ruotsia. Ymmärtäminen ei tuottanut vaikeuksia, mutta kun avasin suuni, aivot menivät solmuun. Asian selvittäminen vaati sellaista erikoissanastoa, jota en osaa ruotsiksi, mutta kun aloin puhua norjaa, puheeseen alkoi väkisin tunkea mukaan ruotsalaisia sanoja.

Kaksi vuotta sitten pystyin sekä puhumaan että kirjoittamaan sekä norjaa että ruotsia kieliä sekoittamatta mutta eipä onnistu enää.

Äskettäin käteeni sattui pitkästä aikaa ruotsinkielinen kirja, Mankellin dekkari. Ensimmäiset parikymmentä sivua menivät siinä, kun tein havaintoja ruotsin ja norjan eroista. Oikeinkirjoitukseen pätee eri logiikka, vaikka sanat lausuttaisiin jotakuinkin samalla tavalla. Norjassa myös vilisee prepositioita, koska monen verbin kylkeen isketään sellainen toisin kuin ruotsissa. 

Päästyäni vihdoin erilaisuuksien yli huomio alkoi kiinnittyä kielten samankaltaisuuksiin. Mankellin kieli itsessään on notkeaa ja rentoa, erilaista kuin koulussa oppimani ruotsi. Aloin bongailla tekstistä sanoja, jotka ovat samoja kuin norjassa. Oikeasti norjassa ja ruotsissa on paljon samoja sanoja, mutta nyt löytyi sanoja, joiden en ollut aiemmin tiennyt olevan myös ruotsia. Useimmille näistä sanoista tiesin kyllä synonyymin, toisen samaa tarkoittavan ruotsinkielisen sanan, jota minä itse olisin käyttänyt.

Luin äskettäin jostain jonkun kielitieteilijän näkemyksen, että suomen murteet eroavat toisistaan enemmän kuin skandinaaviset kielet. En tiedä, mihin tällainen näkemys perustuu, enkä lissään nimessä olisi allekirjoittanut sitä vielä hetki sitten. Nyt olen alkanut epäillä, voisiko se sittenkin pitää paikkansa. Ruotsi ja norja ovat hyvin samanlaisia - tanskaa en osaa verrata - mutta sitten toisaalta norjan kielen murteet tuntuvat joskus lähes omilta kieliltään. Puhumattakaan siitä, että norjan kirjakielellä on kaksi virallista, toisistaan poikkeavaa versiota.

8 kommenttia:

  1. Harmillista se on kun kielitaito ruostuu. Itse opiskelin useita vuosia venäjää koulussa, ruotsin ja enkun lisäksi. Koskaan ei ole tarvinnut käyttää. Katsottiin telkkarista jotain ohjelmaa, taisi olla venäläisistä ex-jääkiekkoilijoista. Kumma kyllä yksi haastateltava puhui kai niin selkeästi ja yksinkertaista kieltä, tajusin sanat! Mikä ilo!! Yleensä menee huti. Monet venäläiset mutisevat sanat ikään kuin yhteen. Silloin ei saa mitään selvää. :) Toivottavasti pääset ruotsinkieltä vielä puhumaan, säilyy mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan alkaa aktiivisesti etsiä mahdollisuutta puhua ruotsia. Tosin helpommin sanottu kuin tehty, sillä olen myös huomannut, että monet ruotsinkieliset, pitkään Norjassa asuneet puhuvat mieluusti norjaa tai eivät ainakaan aivan puhdasta ruotsia. Mutta harmi tosiaan, kun kielitaito ränsistyy käytön puutteessa.

      Poista
  2. Kolmisenkymmentä vuotta sitten työskennellessäni suomalaisessa teollisuuslaitoksessa lähetimme USA:n keskilännen kaupunkiin laboratoriolaitteesta tarjouspyynnön. Kun tarjouskirje aikanaan saapui, alitajuisesti ihmettelin, miten helppoa sitä oli lukea. Vasta sitten, kun tulivat ensimmäiset äät ja ööt, joissa koneellakirjoitettuihin a ja o-kirjaimiin oli kynällä lisätty yläpuolelle pisteet, tajusin lukevani suomea enkä englantia. Lähettäjä oli Tuula McKenzie (tai jotakin sinnepäin...). Valitettavasti kauppoihin ei päädytty...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha... Joskus kielet voivat mennä sekaisin tuollakin tavalla. :)

      Poista
  3. Kielitieteilijä tarkoitti varmaan kiinan murteita. Nykysuomessa standardikielen vaikutuksesta murre-erot ovat minimaalisia ja kaikki ymmärtävät toisiaan. Skandinaviassa ymmärrys rajoittuukin puolestaan useimmiten kirjalliseen osaan. Oslon bokmål ja standardiruotsi ovat toki hyvin samanlaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein kaivaa se artikkeli esille... Kielentutkija Janne Saarikivi kirjoittaa, että "suomen murteet eroavat keskenään toisistaan enemmän kuin ruotsin ja norjan kirjakielet" (HS Teema 2/16). Tarkennus siis siihen, mitä kirjoitin postauksessa. Molempia kieliä lukeneena olen kyllä sitä mieltä, että ruotsi ja norjan bokmål ovat aika lähellä toisiaan. Nynorskista en osaa sanoa, kun en ole siihen riittävästi perehtynyt. Muuten olen havainnut, että norjalaiset ymmärtävät puhuttua ruotsia yleensä paremmin kuin ruotsalaiset norjaa. Monen norjalaisen suusta taas olen kuullut, että tanskan lukeminen on helpompaa kuin ruotsin. Bokmålhan perustuu aika pitkälti tanskan kirjakieleen.
      Kiinan murteisiin artikkeli ei ottanut kantaa. ;)

      Poista
  4. Kaikki ymmärtävät Suomessa toisiaan niin kauan kuin jokainen puhuu lähes standardikieltä.Voin vakuuttaa, että lounassuomalaisena minun on hyvin vaikea ymmärtää savolaista - siis jos hän puhuu omaa murrettaan - ja varmasti myös toimii toisinpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Standardipuhekieli on muuten asia, joka norjasta puuttuu. Täällä kaikki puhuvat enemmän tai vähemmän murretta, tv:n uutistenlukijoita myöten. Ulkomaalaiselle se on usein vaikeaa, mutta tuskin minäkään länsisuomalaisena ymmärtäisin Suomessa kaikkia itäisiä murreilmaisuja.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...