Tulivuoren varjossa

Pilvitaivas

Lauantainen morsian oli ennen häitä stressannut monenlaisista asioista, jotka voivat mennä pieleen. Jos vaikka pappi unohtaa, lapset sairastuvat tai sulhanen muuttaakin mielensä viime hetkellä. Sellaista tavanomaista stressin aihetta. Sitten alkoi tulivuori purkautua Islannissa, lentoliikenne loppui ja vieraat Pohjois-Norjasta, mukaanlukien kaaso, eivät päässeet häihin. Ei ihan tavanomaista.

Norja on aika riippuvainen lentoliikenteestä. Matka etelästä pohjoisimpaan Norjaan maata myöten kestää pari kolme päivää ja matkustaminen jollakin muulla konstilla kuin lentäen ei ole kovin kätevää. Suurin osa häävieraista oli kuitenkin maayhteyksien päässä Oslosta, joten katastrofi ei ollut ylipääsemätön.

Eikö tuossa eilen otetussa kuvassakaan ole tuhkapilviä, vaan ihan vettä ja lumijyväsiä täällä satoi. Muutama päivä sitten oli kyllä tuhkaa auton päällä ja mies väitti haistavansa rikkiä ilmassa. Minä en huomannut mitään.

Makeannälkään

Norjalaisissa häissä on muutama pikkuinen ero suomalaisiin nähden. Kirkossa morsiuspari ja todistajat istuvat tuolella alttarin edustalla. Varsinaisen vihkimisen ajaksi toki nousevat seisomaan. Ennen vihkimistä morsian ja kaaso istuvat vierekkäin, sulhasta ja bestmania vastapäätä. Vihkimisen jälkeen sulhanen ja kaaso vaihtavat istumapaikkoja keskenään. Pappikin liikehti vähän suomalaista vilkkaammin ja hoiti vihkimisen alttarikaiteen ulkopuolella seisten.

Varsinaisessa hääjuhlassa - ja taas totean, että kokemusta on nyt kaksien häiden verran - puheita on runsaasti. Paljon enemmän kuin mihin olen tottunut suomalaisissa häissä. Mies, morsiamen veli, stressasi omaa puhettaan viikon etukäteen, mutta ihan hyvin se meni ja morsiankin vaikutti tyytyväiseltä.

Päivällisen jälkeen ohjelmassa oli vapaamuotoista seurustelua, kakkuja kahvin kera ja se pakollinen häävalssi. Jossain vaiheessa minutkin värvättiin avuksi avaamaan lahjapaketteja. Lahjat ja niiden antajat listattiin tarkasti, ja perässä seurannee kiitoskortti, jossa vieraita kiitetään juuri heidän antamastaan lahjasta.

Pihan kaunistus

Kevätaurinko paistaa vaihtelevasti ja naapurustossa on jo ahkerasti rapsuteltu pihoilta viimevuotisia lehtiä ja ruohoja. Paitsi tässä meidän kadulla, jossa kadun tämän puolen vuokra-asukkaat eivät näytä tästä asiasta kiinnostuvan. Viimevuotinen heinä saa rehottaa ja kuivat lehdet rapista kaikessa rauhassa - kyllä uusi heinäkasvusto ne pian taas peittää. Paitsi se yksi ulkomaalainen nainen, jonka on nähty heiluvan haravan kanssa ja taisi se oikein kiipeillä pitkin kivipengerrystäkin ja sieltäkin jotain kuollutta kasvustoa repiä pois.

Etupihaa rajaa isoista kivistä rakennettu penger, joka estää katua valumasta ovelle. Mietiskelin, voisiko kivien välistä poistaa vähän irtoainesta. Näyttäisi vähän kauniimmalta. Vai mahtaako rakennelma sortua ja tuoda sen päälle rakennetun autokatoksen mukanaan?

Sitä miettiessä pidän peukalot pystyssä ja sormet ristissä ja mitä muuta voikaan hyvän onnen eteen tehdä. Viikon päästä pitäisi lentää Suomeen. Jos ei nyt sitten Katla räjähdä.