Puhuako vai kirjoittaa ja millä kielellä?

Kielitaidon kehittymisessä on erilaisia välietappeja, joiden saavuttamisen yhtäkkiä huomaa, kun tajuaa osaavansa jotakin, joka vielä hetki sitten tuotti vaikeuksia. Koska en ole tietoisesti ja systemaattisesti opiskellut norjaa ensimmäisenä talvena käydyn kielikurssin jälkeen, kielitaitoni on kehittynyt käytännön ohjaamana. Esimerkiksi kieliopin opiskelun puutteen huomaa kyllä siinä, että jotkut asiat menevät täysin arvaamalla ja usein täysin pieleen, mutta arjessa ja töissä tarvittava sanasto sen sijaan on hallussa ja passiivinenkin kielitaito jo niin hyvä, että norjankielisen romaanin lukeminen onnistuu ilman jatkuvaa sanakirjan käsillä pitämistä.

Viime aikoina olen havainnut, että kirjoittaminen ei ole enää tuskallista ja useimpien käyttökielen sanojen oikeinkirjoituskin menee enimmäiseen oikein. Oikeastaan kirjalliseen kielitaitooni kiinnittivät huomioni muutamat työkaverit, jotka pari tekstinpätkää luettuaan totesivat minun kirjoittavan hyvää norjaa. Epäilemättä palautteen antajat olivat myös kohteliaita, koska tiedän tekeväni jatkuvasti virheitä ainakin prepositioiden kanssa. Kuvittelen aina kirjoittaessani prepositioiden logiikan olevan samanlainen kuin ruotsissa, lähisukukieliä kun ovat, mutta nähtävästi olen väärässä.

Toisaalta norjankielisestä tekstistä saatu palaute sai minut epäilemään, että saatan mahdollisesti kirjoittaa paremmin kuin puhun. Se ei sinänsä olisi yllättävää, koska ensinnäkin kirjoittaessa on enemmän aikaa harkita sanojaan kuin puhuessa ja ennen kaikkea korjata havaitut virheet ennen vaikkapa sähköpostin lähettämistä. Suunsa kun avaa, niin puhe tulee pääsääntöisesti ulos stilisoimatta. Toiseksi kirjoittaminen yleisesti ottaen on minulle luonteva tapa ilmaista itseäni. Kyllä se näkyy myös vierailla kielillä kirjoittaessa.

Toinen aivan äskettäin tekemäni havainto on, että norjankielentaitoni taitaa vihdoinkin olla mennyt ruotsinkielentaidon ohi. Tästä ei pidä kuvitella, että puhuisin erinomaista ruotsia, kun aikaa ruotsin saavuttamiseen on mennyt näinkin kauan. Todellisuudessa on käynyt niin, että myös ruotsinkieleni on kehittynyt huomattavasti Norjassa asuessa eikä vähiten siksi, että olen töissä tekemisissä ruotsalaisten kanssa.

Olen tähän asti pystynyt vaihtamaan tarvittaessa puhekieltä  ruotsin ja norjan välillä ilman suurempaa kielten sekoittumista. Aivan viime aikoina kuitenkin puhuessa ruotsin sekaan on alkanut tulla norjaa, ellen erityisesti keskity ruotsin puhumiseen. Kirjoittaminen kahdella kielellä onnistuu edelleen suuremmitta ongelmitta. Norjan dominanssi ei tietenkään ole ihme, koska elän norjankielisessä ympäristössä, ja mitä enemmän ymmärrän ympärillä puhuttua kieltä alitajuisesti, keskittymättä kuuntelemaan, sitä enemmän se valtaa tilaa myös aktiivisena kielenä.

Selvin häviäjä kielipelissä taitaa kuitenkin olla saksa, jota olen joskus osannut jopa puhua. Nykyään onnistuu enää ymmärtäminen, sillä yritys muodostaa saksankielinen lause päätyy norjankieliseen lauseeseen.