Lehdessä oli juttu avioliiton suosion kasvusta, joka on nyt jatkunut muutaman vuoden ajan, kun 1990-luvulle asti vuosittain solmittujen avioliittojen määrä laski Norjassa tasaisesti. Kirkkohäiden osuus sen sijaan vähenee ja "humanististen" vihkimisten suosio kasvaa. Jälkimmäinen ei ole sama kuin siviilivihkiminen, joita myös harrastetaan, vaan Human-Etisk Forbundin tarjoama ei-uskonnollinen seremonia.
Minun lähestulkoon ensivaikutelmani norjalaisista pariskunnista oli, etteivät juuri ketkään olleet naimisissa. Avopareja lapsikatraalla ja ilman tuli vastaan joka käänteessä, ja ne, jotka naimisiin asti olivat päätyneet, kertoivat tehneensä ratkaisun käytännön syistä, jos asia tuli jostakin syystä puheeksi. Vakiintuneemmat avoparit taas eivät vain jotenkin olleet aktivoituneet riittävästi naimisiinmenon suhteen. Näin seliteltiin. Hieman iäkkäämmät parit toki olivat naimisissa, mutta ajat näyttivät heidän nuoruutensa jälkeen muuttuneen.
Nyt lehtijutun luettuani vilkaisin tilastoja avio- ja avoparien määristä Norjassa. Tilastojen mukaan avioliitto on edelleen avoliittoa yleisempi parisuhteen muoto alle kolmikymppisiä lukuunottamatta. Oslossa ja Finnmarkissa avioliitossa eläviä on suhteessa vähemmän kuin koko maassa keskimäärin, mutta avoliitto ei ole siellä vastaavasti muuta maata yleisempi, parisuhteettomuus sen sijaan on. Lapsista taas hieman yli puolet syntyy avioliiton ulkopuolella.
Lomamatkalla etelässä satuimme miehen kanssa juttelemaan parin norjalaisturistin kanssa, jotka jostakin syystä olettivan meidän olevan avopari. Sekä minulla että miehellä oli sormus sormessa, ja olemme kumpikin nelikymppisiä eli kuulumme siihen enimmäkseen naimisissa olevaan kohorttiin. Siitä huolimatta meihin viitattiin nimityksellä kjæreste, joka tarkoittaa seurustelukumppania, ei aviopuolisoa. Mieheni korjasi termit kohdalleen ja puhekumppani totesi hilpeästi meidän olevan riktige kjærester, oikein vakavasti seurustelevia.
Jostakin syystä minulle on tullut usein vaikutelma ihmisten puheita kuunnellessa, että pariskuntien ei oleteta olevan naimisissa, mikäli tarkkaa tietoa asiasta ei ole. En sitten tiedä, onko jotenkin kohteliaampaa kutsua tuntemattoman ihmisen puolisoa avopuolisoksi tai seurustelukumppaniksi ja erehtyä kuin kutsua tätä aviopuolisoksi ja erehtyä.
Saattaa kuulostaa siltä kuin muiden ihmisten siviilisäädyllä olisi minulle jotain erityistä merkitystä, mutta ei sillä ole. Jostain syystä vain olen sattunut kiinnittämään asiaan huomiota täällä, vaikka Suomessa en muista uhranneeni tällaiselle asialle ajatustakaan. Sekin on mahdollista, että kohdalleni vain on osunut epätavallisen paljon tietyllä tavalla ajattelevia ihmisiä. Fakta kuitenkin on, että eri maissa suhtautuminen avioliittoon ja erityisesti avoliittoon saattaa vaihdella hyvinkin paljon.
Yleisesti ottaen avioliittoon ja avoliittoon Norjassa suhtaudutaan varsin arkipäiväisesti. Toista ei nosteta yläpuolella, eikä toista paheksuta. Ei ainakaan täällä päin Norjaa.
Minun lähestulkoon ensivaikutelmani norjalaisista pariskunnista oli, etteivät juuri ketkään olleet naimisissa. Avopareja lapsikatraalla ja ilman tuli vastaan joka käänteessä, ja ne, jotka naimisiin asti olivat päätyneet, kertoivat tehneensä ratkaisun käytännön syistä, jos asia tuli jostakin syystä puheeksi. Vakiintuneemmat avoparit taas eivät vain jotenkin olleet aktivoituneet riittävästi naimisiinmenon suhteen. Näin seliteltiin. Hieman iäkkäämmät parit toki olivat naimisissa, mutta ajat näyttivät heidän nuoruutensa jälkeen muuttuneen.
Nyt lehtijutun luettuani vilkaisin tilastoja avio- ja avoparien määristä Norjassa. Tilastojen mukaan avioliitto on edelleen avoliittoa yleisempi parisuhteen muoto alle kolmikymppisiä lukuunottamatta. Oslossa ja Finnmarkissa avioliitossa eläviä on suhteessa vähemmän kuin koko maassa keskimäärin, mutta avoliitto ei ole siellä vastaavasti muuta maata yleisempi, parisuhteettomuus sen sijaan on. Lapsista taas hieman yli puolet syntyy avioliiton ulkopuolella.
Lomamatkalla etelässä satuimme miehen kanssa juttelemaan parin norjalaisturistin kanssa, jotka jostakin syystä olettivan meidän olevan avopari. Sekä minulla että miehellä oli sormus sormessa, ja olemme kumpikin nelikymppisiä eli kuulumme siihen enimmäkseen naimisissa olevaan kohorttiin. Siitä huolimatta meihin viitattiin nimityksellä kjæreste, joka tarkoittaa seurustelukumppania, ei aviopuolisoa. Mieheni korjasi termit kohdalleen ja puhekumppani totesi hilpeästi meidän olevan riktige kjærester, oikein vakavasti seurustelevia.
Jostakin syystä minulle on tullut usein vaikutelma ihmisten puheita kuunnellessa, että pariskuntien ei oleteta olevan naimisissa, mikäli tarkkaa tietoa asiasta ei ole. En sitten tiedä, onko jotenkin kohteliaampaa kutsua tuntemattoman ihmisen puolisoa avopuolisoksi tai seurustelukumppaniksi ja erehtyä kuin kutsua tätä aviopuolisoksi ja erehtyä.
Saattaa kuulostaa siltä kuin muiden ihmisten siviilisäädyllä olisi minulle jotain erityistä merkitystä, mutta ei sillä ole. Jostain syystä vain olen sattunut kiinnittämään asiaan huomiota täällä, vaikka Suomessa en muista uhranneeni tällaiselle asialle ajatustakaan. Sekin on mahdollista, että kohdalleni vain on osunut epätavallisen paljon tietyllä tavalla ajattelevia ihmisiä. Fakta kuitenkin on, että eri maissa suhtautuminen avioliittoon ja erityisesti avoliittoon saattaa vaihdella hyvinkin paljon.
Yleisesti ottaen avioliittoon ja avoliittoon Norjassa suhtaudutaan varsin arkipäiväisesti. Toista ei nosteta yläpuolella, eikä toista paheksuta. Ei ainakaan täällä päin Norjaa.
Tämä on kyllä niin totta! MInä ja mieheni olemme omassa lähipiirissämme (30+ v.) niitä harvoja, jotka ovat naimisissa! :-D Ja mekin aina selittelemme sitä tuolla käytännöllisyydellä! :-D
VastaaPoistaSuomesta tunnen vähän enemmän naimisissa olevia pareja, mutta en kyllä kovin montaa sieltäkään.
Minä ja mieheni olemme ilmeisesti poikkeustapaus, koska olemme naimisissa 'ihan muuten vaan' ilman mitään 'järkisyitä'. Ei ole yhteisiä lapsia, enkä minä suomalaisena tarvitse norjalaista aviomiestä edesauttamaan oleskeluluvan saantia tms.
Poista