Eksoottinen aksentti?

Juttelin norjalaisen työkaverin kanssa niitä näitä. Tuli sitten puheeksi se, että vastaan myös Ruotsin asiakaspuheluihin ja että puhun ruotsalaisten kanssa ruotsia, en norjaa. Kollegaa alkoi mietityttää, miltä minun ruotsini kuulostaa. Annoin ääninäytteen kertomalla ruotsiksi, että olen oppinut ruotsia koulussa ja puhun sitä edelleen vähän sujuvammin kuin norjaa. Kollega kuunteli selostusta kiinnostuneena, mutta vasta kun ohimennen mainitsin puhuvani nyt ruotsia, hän valpastui.

Eihän se kuulostanut yhtään ruotsilta! Ei hän ollut edes huomannut, etten puhunut norjaa.

No, minähän puhun sekä ruotsia että norjaa suomalaisella aksentilla. Siten ei ole ihmekään, jos ne minun puhuminani kuulostavat melko samanlaisilta. Ja jos minun ruotsiani vertaa työpaikan ruotsalaisten puheeseen, niin onhan niissä eroa kuin yöllä ja päivällä. Riikinruotsissa ja suomenruotsissa erilaista on sekä ääntäminen, intonaatio että rytmi.

Mutta sitä vähän ihmettelin, ettei syntyperäinen norjalainen tunnistanut kieltä ruotsiksi edes käyttämieni ruotsalaisten sanojen perusteella. Ehkä se kuulosti joltakin Ruotsin rajan tuntuman murteelta. Kuka tietää.

Mies kauhistelee säännöllisesti, miten voinkin lausua jotkin norjan sanat niin väärin. Aina hän ei kuitenkaan osaa kertoa, mikä siinä ääntämisessä on vikana. Sanoo vain, että se kuulostaa kummalliselta, ulkomaalaiselta. Esimerkiksi pølse on sana, jonka kuulemma sanon eri tavalla kuin norjalaiset. Mutta miten, se selvisi vasta viikko sitten, kun viikonloppulapsi kertoi heti ääntämisnäytteen kuultuaan, että ø on liian pitkä. Mies oli ihmeissään, että miten se sen hoksasi, kun hän ei ole itse osannut sanoa muuta kuin että väärin menee.

Tulen kyllä pääsääntöisesti ymmärretyksi norjaa puhuessani, joten ei minun ääntämykseni nähtävästi liian outoa ole. Aksentti on ulkomaalainen, siitä ei pääse mihinkään. Ehkä se ajan kuluessa norjalaistuu, mutta toisaalta täällä kuulee puhuttavan norjaa niin monenlaisilla aksenteilla, etten minä varmaan loppujen lopuksi mikään kummajainen ole.