Epämukavuustekijöitä

Aamu
Sumu nousee Oslovuonosta

Vein miehen aamulla junalle. Lähdimme ajoissa, onneksi. Kymmenen kilometrin matkasta seitsemän oli jonoa. Ihmiset istuivat yksin autoissaan niin kuin varmaan tekevät joka arkiaamu. Bussipysäkeillä seisoi lähinnä koululaisia. Minä olin tyytyväinen siitä, ettei itseni tarvitse istua ruuhkassa joka aamu. Jotain positiivista siis töissäkäymättömyydessäkin.

Lommedalenin asukkailla ei taida olla paljon vaihtoehtoja, jos työpaikka on Oslossa. Julkinen liikenne on vielä hitaampi tapa liikkua kuin oma auto. Päivällä ruuhka-ajan ulkopuolellakin matka meiltä kotoa Oslon keskustaan kestää nopeimmillaan tunnin. Ensin kaksi kilometriä kävelyä bussipysäkille, sitten kahdella bussilla tai bussilla ja junalla keskustaan. Ruuhka-aikaan bussitkin kulkevat jonon vauhtia, koska bussikaistaa ei ole kuin muutama kilometri matkan lopussa.

Ei ihme, että polkupyöräilijöitä liikkuu aamulla paljon. Jotkut urhoolliset näyttävät pyöräilevän läpi vuoden. Vaikka pääsyy pyöräilyyn olisi kuntoilu, pyörällä todennäköisesti pääsee nopeammin perille kuin autolla. Joskus silti hirvittää katsella pyöräilijää aamuhämärässä, autojen seassa. Heijastimen virkaa toimittaa usein vilkkuva punainen valo, joka autoilijan näkökulmasta on itse asiassa melko näkymätön.

Vilppu ulkoilee kotipihassa

Miehen poika, melkein 8 v., oli meillä viikonloppuna. Sunnuntaiaamuna hän tapansa mukaan heräsi aikaisin ja meni yläkertaan puuhastelemaan jotakin. Tällä kertaa kissat olivat seurana, koska poika tuli jonkin ajan kuluttua näyttämään sormeaan, jota Vilppu-kissa oli raapaissut. Pojan mielestä Vilpun kynnet pitäisi ehdottomasti leikata. Nyt heti.

Vilppu on todennäköisesti maailman kärsivällisin kissa. Se ei pure eikä raavi vaikka melkein hännästä roikuttaisi. Epäily siis heräsi, että kissa oli protestoinut pojan tekemisiä. En yhtään mitään tehnyt, varmasti en, vastasi poika isänsä epäilyyn kissan kiusaamisesta.

Isä lähti yläkertaan ja minä jatkoin juttelua pojan kanssa. Katsottiin sormessa olevaa naarmua, joka ei onneksi ollut kovin iso. Vilppu siis raapaisi sinua? Mitä sinä teit? - Vähän halailin, ihan hiukan saatoin hännästä vetää... Tai jotain sellaista. Lapsen norjaa ei ole aina ihan helppo ymmärtää, mutta se kävi ilmi, että jotain kissan mielestä epämukavaa oli poika ilmeisesti tehnyt.

Toinen kissa, Vilma, pysyttelee varmuuden vuoksi riittävällä etäisyydellä pojasta. Mieheen Vilma on jo tottunut ja on tunnustanut olevansa talon hierarkiassa miehen alapuolella. Siitä käytiin muuton jälkeen tassunvääntöä sähinän kera, ennen kuin asia selvisi.

Vilma nauttii kamiinan lämmöstä