Kansallisylpeys uhattuna

Kuva: Dagbladet, painettu lehti 2.3.13

Miten saat norjalaisen hermostumaan? Ala puhua huippuhiihtäjien mahdollisesta dopingista. Todennäköisesti norjalainen vastaa tiukasti, että norjalaiset hiihtäjät eivät ikinä käyttäisi dopingia ja aiheesta ei todellakaan kannata edes keskustella. Toinen vaihtoehto on, että puhujaa katsotaan säälien - eikö se ymmärrä, etteivät norjalaiset tee sellaista, vain muunmaalaiset.

Ruotsalaisten tekemä dokumentti huippuhiihtäjien korkeista hemoglobiiniarvoista 1990-luvulla nosti myrskyn Norjassa. Dokumentissa esille nostetut nimet eivät olleet ainoastaan norjalaisia, mutta norjalaisten mielestä kyseessä on hyökkäys nimenomaan norjalaisia kohtaan. Dokumenttia on kyseenalaistettu monella tavalla: lista veriarvoista ei voi olla luotettava, koska se on peräisin Kari-Pekka Kyröltä, mitään dokumentaatiota ei oikeasti ole edes esitetty, koko ohjelma on ala-arvoista journalismia ja niin edelleen. 

Norjan televisio on päättänyt olla esittämättä tällaista roskaa. Onneksi kuitenkin täällä näkyy myös Ruotsin tv ja dokumentti löytyy netistäkin, joten kiinnostuneet ovat varmasti päässeet sen katsomaan sensuurista huolimatta. Dokumentti herättää vähintään mielenkiintoisia kysymyksiä, vaikka ohjelman tekijät itse eivät taida suoraan syyttää ketään dopingista. 

Menestyneet hiihtäjät ovat norjalaisten kansallissankareita, jotka ovat kaiken arvostelun yläpuolella. Kansallissankarin pitää olla tahraton, mikään muu ei ole mahdollista. Entinen pääministeri Gro Harlem Brundtland on sanonut urheilusta puhuessaan, että on tyypillistä norjalaista olla hyvä. Det er så typisk norsk å være god. Hiihto on aivan erityisessä asemassa, sillä paljon toisteltu sanonta kuuluu, että norjalainen syntyy sukset jalassa. Norjalainen hiihtäjä ei siis voi olla mitään muuta kuin maailman paras. Aivan luonnostaan.

Kuva: vg.no

Oheinen kuva Marit Bjørgenin lihaksista herätti huomiota viime talvena. Norjalaiset huokailivat ihastuksesta. Muunmaalaiset olivat vähemmän ihastuneita, ja muun muassa Maritin hyvinlääkitty astma mainittiin. Nykyhiihtäjistä ruotsalaisdokumentti ei sano mitään, mutta kieltämättä se heittää varjonsa kaikkien hiihdon huipulla olevien päälle, niin norjalaisten kuin muidenkin. Norjalaisten vakaa käsitys kuitenkin on, että vaikka kaikki muut douppaisivat, norjalaiset hiihtäjät ovat puhtaita. Kukaan ei ihmettele, miksi norjalaiset menestyvät niin hyvin niiden doupattujen joukossa. Niin, ainakin minun arveluni on, että täysin puhdasta huippuhiihtäjää ei tänä päivänä taida löytyä. Sama se, mistä maasta tulevat. 

Sitä, mitä mahdollisesti on tapahtunut 1990-luvulla, on enää vaikea todistaa puoleen tai toiseen, ellei joku asioista oikeasti tietävä ryhdy puhumaan ja esitä lisätodisteita. Tuntuu aika epätodennäköiseltä, että niin nyt kävisi. Jos kuitenkin sattuisi niin, että joku näistä nykyisistä, menestyneistä norjalaishiihtäjistä jäisi kiinni dopingista, isku olisi suuri koko Norjan kansakunnalle. Paljon suurempi kuin suomalaishiihtäjien joukkokärähtäminen 2001.

***

Kohun aiheuttanut dokumentti on katsottavissa Ylen ja SVT:n nettisivuilla:

http://areena.yle.fi/tv/1849459 - näkyy vain Suomessa 29.3.13 saakka.

http://www.svt.se/ug/se-program/27-2-20-00?&autostart=false - näkyy myös ulkomailla, näkyvyysajaksi 3.3.13 ilmoitetaan "yli 30 päivää".

Maahanmuuttajien kyydissä

Tällä viikolla uutiskynnyksen ylitti erään professorin myöhästyminen lentokoneesta. Syynä asian merkittävyyteen oli se, että professoria kyydinnyt taksikuski, muslimi, oli kesken matkan pysähtynyt rukoilemaan. Professori oli tehnyt valituksen asiasta ja kertoi matkan keskeytyksen kestäneen kymmenen minuuttia. Taksikuskin selitys oli, ettei hän hartaana muslimina voinut jättää aamurukousta väliin, vaan se piti ehdottomasti suorittaa ennen auringonnousua.

Samassa yhteydessä kerrottiin myös siitä, miten perjantai-iltapäivinä taksia saattaa olla vaikea saada, koska huomattavan moni taksikuski on moskeijassa perjantairukouksessa.

Ainakin Oslon alueella lähes kaikki taksikuskit tuntuvat olevan maahanmuuttajia. Itse asiassa en muista koskaan nähneeni norjalaissyntyistä kuskia. Kaikki maahanmuuttajakuskit eivät tietenkään ole muslimeja, mutta ilmeisesti heitä on niin paljon, että se on aiheuttanut tietynlaisia ongelmia uutistietojen mukaan jo vuosia, vaikka kaikki muslimit eivät pidäkään rukoustaukoja kesken työvuoronsa.

Norjassa on runsas puoli miljoonaa maahanmuuttajaa. Kolmannes kaikista maahanmuuttajista asuu Oslossa, ja Oslon väkiluvusta heitä on 27 % ja osuus kasvaa jatkuvasti. Suurimmat maahanmuuttajaryhmät ovat nykyään puolalaiset ja ruotsalaiset, joiden kanssa tuskin tulee merkittäviä konflikteja riittävän samanlaisen kulttuuritaustan ansiosta. Seuraavaksi suurimmat ryhmät ovat pakistanilaiset, somalit ja irakilaiset, jotka sitten tulevatkin jo hyvin erilaisesta kulttuurista.

Kulttuuristahan tässä on kyse, ja uskonto on osa sitä. Kun kaksi hyvin erilaista kulttuuria kohtaa ja kumpikin pitää omaansa oikeana tapana toimia ja ajatella, konflikteja voi olla vaikea välttää.

Norjalainen yhteiskunta on virallisesti hyvin tasa-arvoa edistävä, ja esimerkiksi ei-eurooppalaiset työnhakijat saavat pientä tasoitusta ainakin julkisia virkoja täytettäessä. Integroitumisen nimissä maahanmuuttajavanhempia kehotetaan painavasti puhumaan lapsilleen norjaa oman äidinkielensä sijaan, ja onhan kielen osaaminen tietenkin tärkeää erityisesti koulussa menestymisen kannalta. Olen joskus kuullut tai lukenut jopa jonkun virallisen tahon edustajan toteavan, että maahanmuuttajat pitäisi pakottaa puhumaan norjaa lapsilleen. Siis pakottaa, ei kannustaa. Hyvin integroituneita maahanmuuttajia nostetaan mielellään esille kuin malliksi muille. Heitä on esimerkiksi politiikassa ja tiedotusvälineissä. Mielenkiintoista on, että nämä mallikansalaiset ovat pääsääntöisesti Euroopan ulkopuolelta tulleita.

Sitten ovat ne taksikuskit ja bussikuskit, joista monet varmaankin elävät aika pitkälti oman kulttuurinsa piirissä vaikka oman maansa ovatkin jättäneet taakseen.

Mitä integroituminen oikeastaan käytännössä tarkoittaa? Riittääkö, että oppii toimimaan siinä kulttuurissa, jossa elää niin, ettei ärsytä ketään? Vai tarkoittaako se norjalaistumista niin, että aktiivisesti unohtaa osan omasta taustastaan ja alkaa noudattaa norjalaisia tapoja myös kotonaan, kun kukaan norjalainen ei ole näkemässä? Pitääkö Norjaan tulleen maahanmuuttajan ryhtyä hiihtämään ja syömään turskaa - ja olla norjalaisempi kuin norjalaiset itse?

Kahdeksan totuutta

Peppone muisti minua muutama päivä sitten tällaisella plakaatilla, jonka mukana tuli kehotus kertoa itsestä kahdeksan totuutta. Mitäköhän uutta keksisin, mitä en ole jo aikaisemmin kertonut (ainakaan kovin moneen kertaan)? Vaikkapa, että...

1. Minulla on meneillään isohko opiskeluprojekti kaiken muun elämän ohella, ja nyt alkaa vähitellen loppu häämöttää. Jo on aikakin.

2. Kirjoittaminen on minulle luonteva tapa ilmaista itseäni. En panisi ollenkaan pahakseni, jos löytäisin työn, jossa pitää kirjoittaa - vaikka se sitten olisi norjaksi...

3. Minusta on mielenkiintoista katsella blogini tilastotietoja. Ei vain kävijämääriä, vaan myös sitä, miten tänne löydetään ja mitä luetaan. Suosituimmat postaukset ovat joskus yllättäviä.

4. Laitan mielelläni ruokaa ja kokeilen uusia reseptejä. Tai sitten keksin niitä ihan omasta päästäni siihen pohjautuen, mitä kaapeista sattuu löytymään.

5. Liikunnan suhteen olen vähän niin kuin tuurijuoppo. Tiedän, että pitäisi... mutta tarvisen jonkin motivaation, jollaiseksi ei riitä liikkuminen itsessään. Pitää olla jokin konkreettinen, itse asettamani tavoite tai sitten liikuntamuodon pitää olla sellainen, että oikeasti nautin siitä.

6. Soitan pianoa. Valitettavasti en nykyään istahda pianon ääreen niin usein kuin joskus muinoin, mutta kieltämättä rivitalossa asuminen myös panee miettimään, mikä on sopiva kellonaika musisoimiselle.

7. Laulan kuorossa ja se on kivaa. Aloitin syksyllä, ja edellisestä kerrasta kuorossa olikin vierähtänyt parikymmentä vuotta. Laulaminen rentouttaa ja uusien stemmojen opetteleminen antaa sopivaa haastetta olematta kuitenkaan liian työlästä.

8. Jos saisin ison lottovoiton, en lopettaisi työntekoa, mutta kun en olisi riippuvainen palkkatuloista, voisin käyttää tarvittavan ajan mielekkään työn löytämiseen.

Tämä tunnustus pitäisi jakaa edelleen kahdeksalle bloggaajalle, joiksi valikoituvat seuraavat:

Satu, Destination Unknown
Anniina, Far but still close from home
Mi, Living in Odda
Laura, Lucky drops
Lauri, Morgenstjerne N-27-Ø
Tuula, Tuulan turinat
Hanne, Saman Otavan alla
Linda, Pennin ajatuksia

Tulipa vaihteeksi aika norjalainen lista :)

Aksentteja

Olen viimeksi kuluneen viikon aikana jutellut norjaa taas vaihteeksi erilaisten ihmisten kanssa erinäisiä asioita hoitaessani. Tutut ihmiset eivät kommentoi aksenttiani eivätkä aina vieraatkaan, joten joskus on itse asiassa ihan mielenkiintoista kuulla muitakin näkemyksiä asiasta kuin miehen mielipiteen siitä, millä tavalla väärin lausun sanan pølse.

Ensimmäinen kommentti tuli puhelinkeskustelussa, kun ensin itse mainitsin olevani suomalainen. Vastapuoli oli kuulemma heti havainnut sen. Onhan minulla aksentti, kuulen sen itsekin, mutta se tuntuu korostuvan erityisesti puhelimessa puhuessa. Ainakin itsestä tuntuu, että puhelimessa rupean puhumaan esimerkiksi aivan erityisesti ärrää korostaen. Jotain aksentistani varmasti kertoo se, että kun taannoin pyynnöstä puhuin pari lausetta ruotsia norjalaiselle työkaverille, hän ei erottanut, missä kohtaa vaihdoin kieltä, vaikka olin tarkkana että nimenomaan käytin ruotsalaisia sanoja ja taivutuksia. Kaikki kun meni sillä samalla aksentilla.

Toinen aksenttiini liittyvä kommentti olikin sitten mielenkiintoisempi. Minua nimittäin arveltiin englantilaiseksi parin lauseen perusteella. Täytyy sanoa, etten oikeastaan tiedä, miltä norja englantilaisella aksentilla kuulostaa, mutta luulisin sen kuitenkin poikkeavan suomalaisesta aksentista. Tässä puhetilanteessa tosin ei oltu puhelimessa vaan kasvokkain, joten ehkä minä sitten korostan sitä suomalaista aksenttiani luuri korvalla, kun muutenkin vähän hermostuttaa.

Muuta uutta kielirintamalla on, että tanskan kielen ymmärtämiseni edistyy. Töihin tuli toinen tanskalainen ja yllättäen huomasin ymmärtäväni hänen puheestaan paljon enemmän kuin sen ensimmäisen tanskalaisen. Piti oikein varmistaa tältä selkeästi puhuvalta, että puhuuhan hän tanskaa eikä norjaa. Kyseisen tanskalaisen oma arvio oli, että hän puhuu kirjakieltä ja se toinen enemmänkin jotain murretta. Tässäkin aksentti ratkaisee.

Kyynärpäät ojossa

Aamun pimeydessä töihin autoillessa saa olla tarkkana, ettei aja kenenkään päälle. Ihmiset ovat pukeutuneet enimmäkseen mustiin tai muuten tummiin vaatteisiin eikä heijastimia ole juuri kenelläkään. Mutta varsinkin suomalaisille liikennetavoille oppineen autoilijan pitää yrittää muistaa se, että norjalainen jalankulkija ei yleensä sivuilleen vilkuile ennen kadun ylitystä. Täällä nimittäin on autoilijan velvollisuus pysähtyä ja päästää jalankulkija menemään ensin. Sinänsä hyvä sääntö, mutta kun se tosiaan on johtanut siihen, että päälleajon välttäminen on lähes täysin autoilijan vastuulla, voisi sanoa, että lain hengen käytännön soveltaminen on hieman kieroutunut.

Muutenkin norjalaiset tuntuvat soveltavan liikenteessä kyynärpäätaktiikkaa. Minäpä menen tästä ensin / pysäköin tähän / kiilaan tuonne - sama se, mitä ongelmia se muille aiheuttaa. 

En muista, että olisin koskaan nähnyt Suomessa niin paljon väärin tai vähintään arveluttavalla tavalla pysäköityjä autoja. Täällä on kuulemma sama sääntö kuin Suomessa, että auto pysäköidään kadun varteen kyseisen kaistan liikenteen suunnan mukaisesti. Säännöstä huolimatta katujen varsilla näkyy autoja, joiden nokat osoittavat milloin mihinkin suuntaan. Tapa on niin syvälle juurtunut, ettei tällä tavalla väärin pysäköineitä edes sakoteta. Tai mitä sanotte siitä, että auto pysäköidään liikenneympyrään vaikkapa kännykän räpläämisen ajaksi. Tämäkin on nähty, jopa useamman kerran, eikä näitä pysäköijiä ollenkaan haitannut, että ympyrässä oli muutakin liikennettä.

Parkkipaikan etsiminen parkkihallista tai ahtaalta pysäköintialueelta on oma lukunsa. Vaikka kaikki merkit osoittaisivat, että vapaita paikkoja ei ole, sinne on kuitenkin mentävä kytikselle, odottamaan, että joku lähtee. Jos näitä kyttääjiä sattuu olemaan useampi pienellä alueella, poislähteminen saattaa vaikeutua. Se, että parkkihalliin on ulos asti ulottuva jono, ei kuitenkaan estä jotakuta opportunistia ajamasta jonon vierestä, ulostulevien kaistaa pitkin sisään katsomaan, jos sieltä vaikka kuitenkin löytyisi vapaa paikka.

Maantiellä ajaessa taas minua alkavat joka kerta ärsyttää ohittelijat, jotka kiilaavat takaisin oikealle kaistalle heti ohittamansa auton eteen, vaikka olisi aivan mahdollista jättää enemmän välimatkaa.

Ainakin tällä seudulla polkupyöräily on suosittu harrastus. En nyt puhu mistään pyöräretkeilystä perheen kanssa tai hyötyliikunnasta vaan kilpapyörällä mahdollisimman kovaa ajamisesta autojen seassa. Nämä kuntoilijat ovat oikeasti vihonviimeinen riesa. Yksikin pyöräilijä pystyy melko tehokkaasti tukkimaan vähänkin kapeamman tien ja aikaansaamaan autojonon, mikä varsinkin aamuruuhkassa nostattaa tunteita.

Joillakin autoilijoilla on kuulemma tapana kiilata mahdollisimman läheltä pyöräilijää, ruiskauttaa lasinpesunestettä kohdalla ollessaan (suutin on ehkä jopa käännetty sivulle tätä tarkoitusta varten) tai ihan vaan näyttää keskisormea tai puida nyrkkiä pyöräilijän ohittaessaan. Toisaalta pyöräilijöiden ohittaminen saattaa olla aika vaikeaa, koska heillä ei ole tapana väistää sivummalle edes bussipysäkkien kohdalla. On täällä pyöräteitäkin, mutta niitä nämä wannabe kilpapyöräilijät eivät pääsääntöisesti käytä.

Vaikka tietyissä tilanteissa minä ensin -asenne on syvään juurtunut norjalaiseen liikennekulttuuriin, toisissa tilanteissa sitten napsahtaa päälle aivan toisenlainen käytösmalli. Esimerkiksi monet (eivät kaikki) liikenneympyrät toimivat aamuruuhkassa aivan loistavasti, kun käyttöön otetaan vetoketjuperiaate ja unohdetaan normaalit säännöt siitä, kuka saa ajaa ensin.

Kuljen työmatkat pääsääntöisesti omalla autolla, ja kieltämättä usein tulee mieleen, että julkisilla pääsisi vähemmällä stressillä ja ehkä jopa nopeammin. Toisaalta tuntuu, että todella usein kun menen töihin julkisilla, ainakin aamulla julkinenkin liikenne tökkii ja mikään liikenneväline ei ole aikataulussa. Suo siellä, vetelä täällä.

Ärsyttää...

Satuin sopivasti kulkemaan paistinpannukaupan ohi, kun uuden pannun ostaminen oli erittäin ajankohtaista. Siellä oli nimittäin ale, paistinpannuja puoleen hintaan. Sopivan näköinen löytyi, ja vilkaisin vielä hintaa. No kappas, samalle pannulle oli merkitty kaksi eri hintaa ja molemmissa kylteissä luki "ale". Hintojen ero oli 50 kruunua, eikä se kalliimpikaan hinta ollut ollenkaan paha. Joka tapauksessa siis pannu oli lähdössä minun mukanani kotiin. Ajattelin kuitenkin antaa myyjälle jotain tekemistä ja molempia kylttejä osoittaen kysyin, että kumpi hinta pätee. Myyjä tarkisti hinnan koneelta. Eikä tehnyt elettäkään siihen suuntaan, että olisi poistanut väärän hintakyltin.

Hintatietojen puutteellisuus tai vääryys on asia, joka minua ärsyttää norjalaisissa kaupoissa erityisen paljon. Joskus jopa enemmän kuin suppea valikoima tai myynnissä olevat mädät hedelmät ja vihannekset. Vaatekaupoissa asia on kunnossa, mutta lähes kaikkialla muualla hintojen merkitseminen on retuperällä. Erityisen huonosti asia on hoidettu ruokakaupoissa, eikä kyseessä ole minkään yksittäisen kaupan tai tietyn ketjun ongelma vaan maan tapa.

On aivan tavallista, että tuotteen hintaa ei löydy mistään. Sen sijaan hyllyn reunassa on sekalainen kokoelma kaikenlaisia hintoja, myös sellaisille tuotteille, joita hyllystä ei löydy. Sekin on aivan mahdollista, että yhdelle ja samalle tuotteelle on kaksi eri hintaa. Ja myös siihen olen törmännyt usein, että hyllyn reunassa ilmoitettu hinta on jotain muuta kuin mitä kassakone asiasta sanoo. Käytännössä hintamerkintöihin on parasta suhtautua niin, että ne ovat viitteellisiä. Jos hintaa ei löydy ollenkaan ja tuote on sellainen, jota en normaalisti osta enkä ole selvillä sen hinnasta edes suurin piirtein, se jää ostamatta ellei hintatietoa voi tarkistaa jostain ennen maksun hetkeä. Ihan vain periaatteesta.

En ymmärrä, mikä tässä oikein mättää. Ihmettelin asiaa joskus miehelle, joka arveli, että lain mukaan hinnat kyllä pitäisi ilmoittaa - siis aivan samalla tavalla kuin Suomessakin. Näyttää kuitenkin siltä, että tämä on tylsä asia, johon kukaan ei jaksa paneutua. Ja norjalaisille ilmeisesti on aivan yhdentekevää, mitä ostokset maksavat.

Ja sitten vielä toinen ärsytyksen aihe, itse paistinpannu. Nyt uudella korvattu paistinpannu kesti normaalissa käytössä vajaat puoli vuotta. Sitten tämän "laadukkaan" pannun pinnoite oli niin kulahtanut, ettei sillä voinut enää paistaa mitään. Pannulla ei mielestäni ole tehty mitään sellaista, mistä sen voisi ajatella menevän pilalle ennen aikojaan. Minun mielestäni alle puoli vuotta on hävyttömän lyhyt käyttöaika paistinpannulle. Nih!

Utrolig fantastisk!

Pistäydyin tässä eräänä päivänä yhdessä luontaistuotekaupassa. Tarkoituksena oli vain katsella, mutta tarttuihan sieltä sitten mukaan pieni pussillinen mysliä. Kassalla myyjä, keski-ikäinen mies, suorastaan riemastui ostoksestani.

Tämä mysli on aivan fantastisen hyvää! Miten olet ajatellut syödä sitä? Jogurtinko kanssa? Minä itse kyllä syön sitä ihan paljaaltaan. En osaa lopettaa, kun se on niin uskomattoman hyvää. Hihihii...

Tuli heti mieleeni, kun edellisen kerran kävin samassa kaupassa ostoksilla, vaikka siitä on jo jonkin aikaa. Silloin taisin etsiä jotain B-vitamiinivalmistetta, ja sitäkin mainostettiin aika lennokkaasti. Myyjänä oli sillä kertaa eri henkilö, vähän nuorempi mies.

Tämä B-vitamiini on loistavaa, siis aivan mahtavaa! Se auttaa oikeastaan kaikkeen. Jos olet vaikka stressaantunut, voit ottaa kuusi kapselia kerralla. (suositusannos 1/vrk) Niin minä teen, kun olen stressaantunut, ja huomaan miten rentoudun välittömästi. Siitä tulee aivan fantastinen olo!

Tällaisesta superlatiivien ylikäytöstä ja pulppuavasta puheesta tulee välittömästi mieleen kaksi ajatusta.

Ensimmäinen ajatus on, että mitäköhän tuon kaupan myyjät itse mahtavat nappailla? Mahdollisesti jotain muutakin kuin B-vitamiinia? Se ei olisi ollenkaan yllättävää, koska ns. mietojen huumeiden käyttö on täällä todella yleistä. Tällaisia yliaktiivisia ihmisiä näkyy siellä täällä, kun vähän katselee ympärilleen. Se, että ollaan töissä, ei estä tupakan sijaan polttamasta jotain muuta, kun on tauon paikka. Ja kun kyseessä tosiaan ovat tällaiset työssäkäyvät, palveluammatissa olevat ihmiset, habitus ei välttämättä mitenkään paljasta harrastuksia.

Toinen ajatus on, että norjalainen kielenkäyttö yksinkertaisesti on erilaista kuin suomalainen. Fantastinen, uskomaton, mahtava, ihana ja vastaavat adjektiivit ovat arkikäytössä siinä, kun suomalainen myyjä toteaisi asiakkaalle yksinkertaisesti, että "suosittelen tätä tuotetta tuohon tarpeeseen". Jotenkin olen jo turtunut tähän ilotulitukseen niin, etten enää ihan joka kerta hätkähdä sen ylitsevuotavuutta. Siitä ollaan kuitenkin vielä kaukana, että itse kykenisin ilmaisemaan asioita norjalaiseen tapaan.