Palautetta norjalaisittain

Olen tainnut joskus ennenkin ihmetellä norjalaisten intoa kehua toisiaan. Nyt kymmenen kuukauden kokemuksella nykyisessä työpaikassa kehujen ryöppy on osunut omallakin kohdalle niin, etten oikein aina tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua.

Olen tehnyt Suomessa vastaavanlaista työtä, jota teen nyt Norjassa, joten en pidä itseäni millään tavalla vasta-alkajana, vaikka totta kai monet asiat ovat myös erilaisia kuten aina uudessa työpaikassa. Monen vuoden työkokemus kuitenkin auttaa sujahtamaan suhteellisen nopeasti uusiinkin rutiineihin, kun kokonaiskuva on hallussa. Tätä ajatellen tuntui hieman liioitellulta, kun äskettäin sain esimieheltä palautetta, että olen päässyt sisälle työhön "uskomattoman nopeasti".

Jo syksyllä, kun sain jotakuinkin määräajassa hoidettua erään byrokraattisen urakan, sekin oli työkaverien mielestä aivan mahtavaa. Miten osasinkaan! Urakka oli sellainen, joka tyypillisesti annetaan taloon viimeksi tulleen hoidettavaksi - hieman tylsä ja puuduttava työ, joka ei vaadi mitään kovin ihmeellistä osaamista vaan ainoastaan hyviä istumalihaksia ja kärsivällisyyttä hoitaa homma loppuun.

Esimiehen pyynnöstä laatimani lyhyt selvitys, joka edellytti tietojen etsimistä netistä, kirvoitti sekin ihastuksen huokauksia. Eräskin kollega piti aiheellisena oikein erikseen mainita lounaspöydässä, että kylläpä se Helin laatima teksti oli laadukas - oletteko muut jo lukeneet sen? Samoin kehitystyön avuksi tekemäni pienehkö kyselytutkimus tuntui olevan jotakin aivan ennennäkemätöntä, vaikka mielestäni sellaisen tekee kuka tahansa hiukankin kvantitatiiviseen tutkimukseen perehtynyt, eli periaatteessa kuka tahansa korkeakoulutetuista työkavereistani.

En edelleenkään tiedä, miten tällaiseen palautteeseen pitäisi suhtautua. Kehut ovat niin ylitsevuotavia, että alan jo ihmetellä, missä on vika. Aivan kuin minulta ei olisi todellakaan odotettu tällaista suoritusta, vaikka omasta mielestäni en ole koulutukseni ja työkokemukseni huomioiden saanut aikaan mitään ennenkuulumatonta. Paikkaani täytettäessäkin etsittiin nimenomaan henkilöä, jolla olisi soveltuvaa työkokemusta, ei vasta-alkajaa.

Mieleen on tullut esimerkiksi sellainen epäilys, että epätäydellinen norjani hämää ihmisiä kuvittelemaan, että osaamisessani on muitakin aukkoja. Kun ei asioista puhuessaan osaa käyttää yhtä hienoja sanankäänteitä kuin natiivit, vaikutelma saattaa hyvinkin olla tällainen. Ihmiset eivät osaa erottaa kielitaidon tasoa ja sanoman sisältöä.

Voisiko ulkomaalaisuus sinänsä olla oletettavasti pätevyyttä laskeva tekijä, kun maahanmuuttajien työllistymistä julkiselle sektorille on helpotettu erilaisin suosimisjärjestelmin? Onhan työkaverienikin joukossa ainakin pari, joiden olen kuullut tulleen alunperin jonkinlaisiin hanttihommiin ja sittemmin edenneen oikeisiin töihin, kun pätevyys on todettu.

Suomalaiseen, suoraviivaisempaan palautteeseen tai jopa ajatukseen, että palautteen puuttuminen on positiivista palautetta, tottuneelle norjalainen tyyli vaatii opettelua. Olen yrittänyt seurata joskus saamaani ohjetta, että sanoin vain kiitos  ja hymyilen nätisti suitsutusta saadessani. Ja yritän olla näyttämättä vaivaantuneelta ylisanojen virratessa.