Jokohan nyt olisi kesä?

Pohjois-Norjasta kotoisin olevalla miehelläni on tapana sanoa, että kesäkuukausina ei pidä istua vessassa liian kauaa, jottei vahingossa istu siellä juuri silloin, kun kesä tulee ja menee. Me asumme etelässä, mutta tänä vuonna kesä on kyllä antanut odottaa itseään. On ollut viileää ja melkein lämmintä, ja sadettakin on saatu riittävästi. Aivan erilainen alkukesä kuin viime vuonna. 

Olen tähän asti pitänyt tomaatintaimia niin pienissä purkeissa, että ne on ollut mahdollista siirtää helposti yöksi sisään. Tänään vihdoin rohkaistuin istuttamaan taimet suuriin ruukkuihin, joten nyt täytyy vain pitää sormet ristissä, että sää pysyy edes jotakuinkin lämpimänä. 

Huomasin tosin, että ilman lämpötila mahdollisesti ei ole ainoa haaste tomaattien kasvatuksessa. Taimet ovat kahta eri lajia, molemmat kuitenkin avomaalla viihtyviä, mutta toinen lajike ei jaksa pysyä pystyssä, jos lehdet ovat märät. Liika sadekaan ei siis ole toivottavaa, kunnes saan kehiteltyä näille jonkinlaiset tuet. Mahdollista tomaattisatoakin ajatellen kasvien tukeminen taitaa olla tarpeellista.

Takapihan puolellakin riittää tekemistä. Kuvassa vasemmalla oleva rinne pitäisi tasoittaa sellaiseksi, että ruohon leikkaaminen onnistuu tavallisella leikkurilla. Nyt sen siistimiseen pitää käyttää siimaleikkuria pinnan epätasaisuuden ja esiin pistävien kivien takia. Olen kaivanut ylös jo ties kuinka monta kiveä, mutta aina niitä löytyy lisää, kun alkaa tutkia maan pintaa. 

Tällä kertaa tarkoitus oli poistaa yksi oletettavasti pienehkö kivi, jonka kulma pisti ylös maasta. Oletin kiven oleva pieni, koska se liikkui helposti, kun sitä hiukan lapiolla kokeili. Ei se sitten ihan niin pieni ollutkaan, ja samasta kuopasta lähti pari muutakin liian lähellä pintaa ollutta kiveä. Kun kerran olin alkuun päässyt, kaivelin saman tien vielä muutaman muunkin kiven ylös.

Eilen puutarhakaupasta multasäkkejä ostaessa muistelin, että myös viime kesänä ostin multaa aika monta säkillistä. Mielessäni ihmettelin, että mihin kaikki se multa oikein on mennyt, kunnes tänään kiviä kangetessani muistin. Ylös kaivettujen kivien jättämien kuoppien täyttämiseen. Yksi säkillinen ei nimittäin tässä hommassa riitä kovinkaan pitkälle.

Viime kesänä ajattelin, että nyt takapiha on jotakuinkin valmis siinä mielessä, että mitään isoja töitä ei enää ole. Muutaman kasvin voisi ehkä vielä istuttaa olemassa oleviin kukkamaihin ja siinä se. Kesän käännyttyä jo syksyksi sain äkillisen inspiraation ja raivasin pihan perälle uuden kukkapenkin. Enhän minä muuten (seliseli), mutta jokunen isohko kivi piti sijoittaa jonnekin, ja ne sopivat erinomaisesti kukkapenkin reunukseksi. Tänä vuonna kukkapenkin toinen pää näytti niin keskeneräiseltä (lisää selityksiä), että pitihän sitä vielä jatkaa metrillä, ja samalla tulivat rikkaruohotkin kitkettyä pois juurineen siltä alueelta. 

Periaatteessa takapiha loppuu suurinpiirtein naapurin vajan kohdalle. Siitä alkaa tielaitoksen alue, joka käytännössä on joutomaata. Ei tielaitos sitä käytä millään tavalla, koska sen ja tien välissä on korkea meluaita. Naapuri kertoi, että tielaitoksen maa on mahdollista saada korvauksetta omaan hallintaan yksinkertaisella ilmoitusmenettelyllä. Ainoa vaatimus on, että maa-alueen haltija huolehtii sen kunnossapidosta - mitä se sitten tarkoittaakin. 

Pakko myöntää, että katselen tielaitoksen joutomaata sillä silmällä.