Olin äskettäin virkamiehille tarkoitetulla selkeän kirjoittamisen kurssilla. Norjalaisillakin virkamiehillä on näemmä taipumus kansalaisia kirjallisesti lähestyessään ilmaista asia niin, että monilla kansalaisilla on vaikeuksia ymmärtää lukemaansa. Tällaisesta tavasta luonnollisesti halutaan eroon.
Selkeästi kirjoittaminen ei sinänsä ole mikään uusi asia. Kurssilla oli kuitenkin mahdollisuus tehdä myös havaintoja erinäisistä norjan kieleen liittyvistä asioista, kun selkeän esittämisen lisäksi sivuttiin myös kielioppia sekä mainittiin muutama erityisesti muistettava asia "sitten kun kirjoitatte nynorskiksi".
Ensinnäkin norjalaiset pilkkusäännöt. Kurssin vetäjän mukaan pitkälle pääsee sillä perussäännöllä, jonka jokainen norjalainen on oppinut koulussa, eli pilkku laitetaan siihen kohtaan, johon se tuntuu luonnollisesti sopivan. Puheen rytmin mukaisesti. Eikös kuulostakin yksinkertaiselta?
Tämän niin sanotun säännön olen kuullut ennenkin eikä se toimi. Minun logiikkani pilkuttamisen suhteen on ilmiselvästi erilainen kuin norjalainen logiikka. Suomen kielen pilkkusäännöt ovat niin hyvin takaraivossa, että vaikka kuinka yrittäisin ajatella norjalaisesti, pilkut menevät vääriin paikkoihin. Ehkä tästä pitäisi päätellä, että puhun norjaa väärällä rytmillä.
Ja sitten se nynorsk, jota jokainen norjalainen virkamies käyttelee yhtä sujuvasti kuin jokainen suomalainen virkamies ruotsia.
Norjan kielessä on kaksi virallista kirjakielen muotoa, enemmistön käyttämä bokmål ja vähemmistön käyttämä nynorsk. Molemmat ovat norjaa, mutta niiden alkuperä on eri (bokmål pohjautuu tanskaan, nynorsk tietyn Norjan alueen murteisiin), oikeinkirjoitus on erilaista, kieliopissa on jonkin verran eroa ja sanastossakin on eroja. Esimerkiksi kouluissa käytetään kyseisen alueen valtakieltä, mutta lapsille opetetaan myös sitä toista kielimuotoa. Ja virkamiesten kuuluu osata kumpaakin.
Kurssin vetäjä aloitti bokmålilla kirjoitetuilla kalvoilla ja vaihtoi sitten hetken päästä nynorskiin todeten, että kyllähän te tätä osaatte. Siinä vaiheessa, kun tuli maininta bokmålin ja nynorskin jostakin kieliopillisesta erosta - muistakaa tämä sitten kun kirjoitatte nynorskiksi! - totesin mielessäni, että minähän ei kirjoita nynorskiksi yhtään mitään. Kun en osaa. Lukemaan sentään kykenen, jos ei ole liikaa outoja sanoja.
Kyselin taannoin työkavereilta, millä kielimuodolla he vastaavat saamiinsa nynorskiksi kirjoitettuihin yhteydenottoihin. Kukaan ei tunnustanut kirjoittavansa nynorskiksi. Heräsi jopa keskustelua, onko se oikeasti pakollista. Oslon alueella bokmål on valtakieli, mutta asiakkaiden eli opiskelijoiden joukossa on myös nynorskin valta-alueilta tulleita. Esimerkiksi tenttikysymykset käännetään myös nynorskiksi, koska käännöksen puuttumisesta kyllä joku älähtää. Käännöstöitä bokmålin ja nynorskin välillä tekee ammattikääntäjä, mikä tuntuu hieman huvittavalta, kun kerran molemmat "kielet" ovat norjaa.
Oletusarvona on, että kaikki Norjassa koulunsa käyneet osaavat molempia kirjakielen muotoja. Aivan samalla tavalla kuin kaikki Suomessa koulunsa käyneet oletettavasti osaavat sekä suomea että ruotsia. Maahanmuuttajat ovatkin sitten eri asia. Minulta ei esimerkiksi työhaastatteluissa ole koskaan kysytty nynorskin taidosta, eikä aikuisena Norjaan muuttaneen varmaan edes oleteta hallitsevan sitä. Vuosi sitten työpaikkailmoituksia urakalla läpikäydessäni totesin, että erittäin harvassa ilmoituksessa peräänkuulutettiin molempien kielimuotojen hallintaa. Nynorsk vähemmistön kielenä on ilmeisesti uhanalaisessa asemassa, eikä tilannetta varmaan paranna se, että bokmålin käyttäjät yleisesti kokevat sen opiskelun turhana ja pakkona.
Norjan kieli on erikoinen tapaus. Yksiselitteinen standardikieli puuttuu, mutta sen sijaan olemassa on kaksi kirjakieltä, joista kummastakin on lisäksi olemassa konservatiivinen ja radikaali versio, ja noin ziljoona puhuttua murretta, joita ihmiset myös hyvin mielellään kirjoittavat.
Selkeästi kirjoittaminen ei sinänsä ole mikään uusi asia. Kurssilla oli kuitenkin mahdollisuus tehdä myös havaintoja erinäisistä norjan kieleen liittyvistä asioista, kun selkeän esittämisen lisäksi sivuttiin myös kielioppia sekä mainittiin muutama erityisesti muistettava asia "sitten kun kirjoitatte nynorskiksi".
Ensinnäkin norjalaiset pilkkusäännöt. Kurssin vetäjän mukaan pitkälle pääsee sillä perussäännöllä, jonka jokainen norjalainen on oppinut koulussa, eli pilkku laitetaan siihen kohtaan, johon se tuntuu luonnollisesti sopivan. Puheen rytmin mukaisesti. Eikös kuulostakin yksinkertaiselta?
Tämän niin sanotun säännön olen kuullut ennenkin eikä se toimi. Minun logiikkani pilkuttamisen suhteen on ilmiselvästi erilainen kuin norjalainen logiikka. Suomen kielen pilkkusäännöt ovat niin hyvin takaraivossa, että vaikka kuinka yrittäisin ajatella norjalaisesti, pilkut menevät vääriin paikkoihin. Ehkä tästä pitäisi päätellä, että puhun norjaa väärällä rytmillä.
Ja sitten se nynorsk, jota jokainen norjalainen virkamies käyttelee yhtä sujuvasti kuin jokainen suomalainen virkamies ruotsia.
Norjan kielessä on kaksi virallista kirjakielen muotoa, enemmistön käyttämä bokmål ja vähemmistön käyttämä nynorsk. Molemmat ovat norjaa, mutta niiden alkuperä on eri (bokmål pohjautuu tanskaan, nynorsk tietyn Norjan alueen murteisiin), oikeinkirjoitus on erilaista, kieliopissa on jonkin verran eroa ja sanastossakin on eroja. Esimerkiksi kouluissa käytetään kyseisen alueen valtakieltä, mutta lapsille opetetaan myös sitä toista kielimuotoa. Ja virkamiesten kuuluu osata kumpaakin.
Kurssin vetäjä aloitti bokmålilla kirjoitetuilla kalvoilla ja vaihtoi sitten hetken päästä nynorskiin todeten, että kyllähän te tätä osaatte. Siinä vaiheessa, kun tuli maininta bokmålin ja nynorskin jostakin kieliopillisesta erosta - muistakaa tämä sitten kun kirjoitatte nynorskiksi! - totesin mielessäni, että minähän ei kirjoita nynorskiksi yhtään mitään. Kun en osaa. Lukemaan sentään kykenen, jos ei ole liikaa outoja sanoja.
Kyselin taannoin työkavereilta, millä kielimuodolla he vastaavat saamiinsa nynorskiksi kirjoitettuihin yhteydenottoihin. Kukaan ei tunnustanut kirjoittavansa nynorskiksi. Heräsi jopa keskustelua, onko se oikeasti pakollista. Oslon alueella bokmål on valtakieli, mutta asiakkaiden eli opiskelijoiden joukossa on myös nynorskin valta-alueilta tulleita. Esimerkiksi tenttikysymykset käännetään myös nynorskiksi, koska käännöksen puuttumisesta kyllä joku älähtää. Käännöstöitä bokmålin ja nynorskin välillä tekee ammattikääntäjä, mikä tuntuu hieman huvittavalta, kun kerran molemmat "kielet" ovat norjaa.
Oletusarvona on, että kaikki Norjassa koulunsa käyneet osaavat molempia kirjakielen muotoja. Aivan samalla tavalla kuin kaikki Suomessa koulunsa käyneet oletettavasti osaavat sekä suomea että ruotsia. Maahanmuuttajat ovatkin sitten eri asia. Minulta ei esimerkiksi työhaastatteluissa ole koskaan kysytty nynorskin taidosta, eikä aikuisena Norjaan muuttaneen varmaan edes oleteta hallitsevan sitä. Vuosi sitten työpaikkailmoituksia urakalla läpikäydessäni totesin, että erittäin harvassa ilmoituksessa peräänkuulutettiin molempien kielimuotojen hallintaa. Nynorsk vähemmistön kielenä on ilmeisesti uhanalaisessa asemassa, eikä tilannetta varmaan paranna se, että bokmålin käyttäjät yleisesti kokevat sen opiskelun turhana ja pakkona.
Norjan kieli on erikoinen tapaus. Yksiselitteinen standardikieli puuttuu, mutta sen sijaan olemassa on kaksi kirjakieltä, joista kummastakin on lisäksi olemassa konservatiivinen ja radikaali versio, ja noin ziljoona puhuttua murretta, joita ihmiset myös hyvin mielellään kirjoittavat.
Amen! Tuo viimeinen lause erityisesti. Itse en ole päässyt vielä pilkkusääntöihin asti :)
VastaaPoistaMutta kummasti tuota nynorskaakin on alkanut ymmärtää. Varsinkin luettuna. Ja ehkä se tällaiselle aikuiselle maahanmuuttajalle on ihan tarpeeksi :).
Nykyisessä työssä joudun kirjoittamaan niin paljon, että pilkkusääntöjäkin tulee välillä mietittyä. En tosin ota asiasta stressiä, sillä eivät syntyperäiset norjalaisetkaan läheskään aina osaa pilkuttaa oikein. ;)
PoistaOlen muuten joskus ollut huomaavinani, että nynorskissa on "ruotsin" sanoja.