maanantai 6. toukokuuta 2013

Muovikassi vs. sähköauto

Suomen uutisotsikkoja lukiessani silmiini osui uutinen EU:ssa suunnitteilla olevasta muovikassiverosta. EU:n päätöksethän eivät sido Norjaa, joka ei ole jäsen, mutta käytännössä Norja seuraa hyvin monissa asioissa EU:n normeja.

Ryhdyinpä sitten miettimään eroja ja samankaltaisuuksia Suomen ja Norjan muovikassikulttuurissa. Molemmissa maissa ruokakaupan muovikassista pitää maksaa, ja vaatekaupan muovikassi tulee aina automaattisesti ostoksen mukana ellei siitä erikseen kieltäydy. Pikkuostosten kohdalla joissakin kaupoissa saatetaan kysyä, haluaako asiakas muovipussin - molemmissa maissa.

Suurin näkyvä ero on mielestäni kuitenkin ruokaostoksilla olevien ihmisten tavoissa. Norjassa olen nähnyt äärimmäisen harvoin, että asiakkaalla olisi oma ostoskassi mukana, mikä Suomessa on suhteellisen normaalia vaikka kaikki eivät tietenkään sitä harrasta sielläkään. Norjassa käytännössä kaikki näyttävät ottavan kaupan muovikassin. Muovikassia pitää pyytää kassalla - ne eivät ole tarjolla itse otettavaksi niin kuin Suomessa - mutta joissakin kaupoissa olen jopa törmännyt siihen, että asiakkaan ottama muovikassi on myyjälle niin itsestäänselvyys, että asiasta ei edes kysytä vaan kassahenkilö automaattisesti antaa pussin tai pari ja lyö ne kassaan.

Minulla on useimmiten oma kauppakassi mukana jo ihan siitäkin syystä, että muuten muovikasseja kertyy kotona kaikki paikat täyteen. Miehen kouluttaminen kangaskassin käyttöön sen sijaan takkuilee. Sitä voidaan kyllä käyttää, jos kiskaisen sen esille riittävän aikaisin ja näkyvästi, mutta muussa tapauksessa mies ottaa mieluiten riittävän monta muovikassia. Siis enemmän kuin minun logiikkani mukaan olisi edes tarpeen.

Todellinen outolintu olin edellisessä asuinpaikassa, kun kävelin runsaan kilometrin ruokakauppaan ja pakkasin ostokset selkäreppuun. Norjalaiset nimittäin eivät myöskään vaikuta harrastavan hyötyliikuntaa, vaan kauppaan mennään autolla ellei se ole aivan vieressä.

Kierrätyksestä ja ekologisuudesta kyllä puhutaan paljonkin, mutta jotenkin vaikutelma on, että tällainen ajattelutapa ei ole vielä kunnolla tarttunut suureen osaan ihmisistä. Jätteiden lajittelu toimii kunnasta riippuen. Esimerkiksi meidän asuinkunnassamme lajittelulaatikot ilmestyivät kuvaan pari vuotta sitten, ja täällä sentään ollaan sivistyksen rintamailla. Ei lajittelun tulo ilmeisesti mitään vastarintaa herättänyt, mutta sekajätelaatikossa näyttää silti edelleen olevan myös sinne kuulumatonta jätettä.

Vähän aikaa sitten kuuntelin töissä muutaman norjalaisen keskustelua sähköautoista. Niitä näkyy ainakin Oslon alueella aika paljon, ja varsinkin aamuruuhkan aikaan ne ovat ilmeisen käytännöllisiä, koska niillä saa ajaa joukkoliikennekaistaa eikä tarvitse madella jonon mukana. Tietullejakaan sähköautoilijan ei tarvitse maksaa, ja ilmaisia pysäköinti- ja latauspaikkoja löytyy sieltä täältä. Sähköautoja mainostetaan luontoystävällisinä ajoneuvoina, mutta asiasta keskustelleet norjalaiset olivat yhtä mieltä siitä, että hankintapäätöksessä muut edut painavat enemmän. Jopa niin paljon, että luontoystävällisyydellä ei ole käytännössä mitään merkitystä.

Siitä, mitä ihmisten enemmistö todellisuudessa ajattelee näistä asioista, on tietenkin vaikea sanoa mitään varmaan. Kysyttäessä on trendikästä vastata tietyllä tavalla, vaikka käytännössä toimisi toisin. Jotain kuitenkin kertonee se, että vuonna 1988 perustettu ympäristöpuolue eli vihreät on saanut valtiopäivävaaleissa enimmillään 0,4% äänistä.


19 kommenttia:

  1. Jostainhan niiden sahkoautojenkin on energiansa saatava. Siis voimalaitoksista, jotka voivat olla hyvinkin saastuttavia.

    Muovikassit taalla Israelissa ovat toistaiseksi ilmaisia, ja jotkut ottavat niita kymmenia mukaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norjalainen sähkö tuotetaan vesivoimalla. Eihän se ilmansaasteita tai vastaavaa taida juurikaan aiheuttaa, mutta muutama koski niitä voimalaitoksia rakennettaessa on padottu.

      Vaikka muovikasseilla on hinta, aika reilulla kädellä kassat niitä näyttävät jakelevan. Maksat yhdestä, saat kourallisen.

      Poista
  2. Ihan loistava tuo We can do more -video!! Ainoa mitä kyllä ihmettelen on "julepynt", ainakin lahjapaperit kun pitää nimenomaan pistää sekajätteisiin eikä paperinkierrätykseen.

    Olinkin ihan ehtinyt jo unohtaa, että Norjassa pitää pyytää muovikassia, mutta nyt kun mainitsit asian niin muistui mieleen, että niinhän " puusse" oli minullekin ekoja norjankielisiä sanoja mitä aloin vakituiseen käyttämään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kyllä aika paljon varsinkin joulun aikaan kaupan sellaisia lahjapapereita, jotka saa kierrättää.
      Ja kyllä, "puusse" on hyvin tarpeellinen sana ;)

      Poista
  3. Mun mielestä Norjassa ollaan ympäristöasioissa kyllä ihan pari vuosisataa Suomea jäljessä! Autolla mennään tosiaan kaikkialle ja se auto jätetään AINA tyhjäkäynnille! Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen nähnyt, että vanhemmat tuo lapsen autolla päiväkodin eteen, jättää auton tyhjäkäynnille ja vie lapsen sisälle tarhaan (vaihtaa vaatteet, rupattelee hoitajien kanssa jne.) ja palaa autoon sitten 15 min myöhemmin! Eikä tätä tapahdu vain kovilla pakkasilla, jolloin auto pitäisi pitää lämpimänä, vaan milloin tahansa!

    Kun muutin Norjaan pian 6 vuotta sitten, ei taloyhtiössämme kierrätetty edes paperia. KAIKKI vaan samaan roskakoriin! Nyt on onneksi paperin, pahvin, muovin ja biojätteen kierrätys, mutta tämäkin kaikki alkoi vasta puoli vuotta sitten. (Suomessa biojätteen kierrätys alkoi muistaakseni jo 90-luvulla.)

    Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon. En tajua tätä välinpitämättömyyttä, kun kuitenkin samaan aikaan norjalaiset rakastavat luonnossa samoilua ja mökkeilyä. Eli arvostavat kyllä metsiä ja luontoa, mutta eivät silti jaksa nähdä vaivaa elääkseen ympäristöystävällisemmin. Kai se on se ajatus, että rahaa riittää ja kaikki ongelmat voi lopulta ratkaista rahalla.

    Eläintenoikeudet ovat nekin Norjassa melkoisen retuperällä. Täällähän pidetään edelleen sirkuksissa elefantteja, mikä kiellettiin Suomessa jo joskus 80-luvun alussa. Puhumattakaan valaanmetsästyksestä ja susivihasta. (Norjassa on yhteensä n. 30 sutta, mutta monet haluaisivat hävittää susikannan kokonaan.) No jaa, pääsinpäs taas avautumaan tästä jatkuvasta ärsytyksenaiheestani… :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vajaan neljän vuoden Norjan-kokemuksella olen ollut havaitsevinani saman kuin sinä noissa kierrätysasioissa. Mutta en ymmärtänyt, että paperinkeräyskin on noin uusi asia joissakin paikoissa. Suomessahan sitä on harrastettu muistaakseni 1920-luvulta lähtien ainakin jossain muodossa - mihin tietoon muuten norjalaiset suhtautuvat hyvin epäillen, kun sen joskus olen tuonut julki.
      Kierrätysvalistusta ja vastaavaa tuntuu ajoittain tulevan joka tuutista. Ilmeisesti kansaa nyt sitten yritetään uudelleenkasvattaa ;)

      Poista
  4. Oho, olen pitänyt norskeja sellaisena reppailukansana, että oli vähän yllätys lukea, ettei siellä harrasteta hyötyliikuntaa.

    Asiasta vähän toiseen: Täällä on vähän kohahduttanut se joku norjalaispoliitikko (Per Sandberg), joka haluaisi estää epätoivottujen kansalaisuuksien maahantulon. Siis esim. romanialaisten, bulgarialaisten ja ranskalaisten. Aiheuttavat kuulemma häiriötä julkiselle järjestykselle. :D
    http://www.metrofrance.com/info/fermer-la-norvege-aux-roms-aux-bulgares-et-aux-francais/mmec!RyPnCqUYxbI/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nämä reippailevat. Sen jälkeen kun ovat ensin autoilleet, jotta pääsevät nopeammin reippailemaan. ;) Reippailu tai ylipäätään liikkuminen on sellainen asia, johon pitää keskittyä ja tehdä siitä "numero". Sitten voi kertoa kavereille olleensa perheen kanssa sunnuntairetkellä (kävellen) tai juosseensa tai pyöräilleensä niin ja niin monta kilometriä uudessa ennätysajassa. Eihän siitä mitään tulisi, jos kaikki kertoisivat näitä juttuja ja sitten itse sanoisit "vain" kävelleesi pari kilometriä kauppaan. :P

      Romanialaisten ja bulgarialaisten vastaisuuden ymmärrän haluna päästä eroon kerjäläisistä, mutta mitäs pahaa ranskalaiset ovat tehneet?

      Poista
    2. Se järkeily meni muistaakseni niin, että ei voinut mainita vai bulgarialaisia ja romanialaisia, koska se stigmatisoisi heitä liikaa. Siksi piti listalle lisätä ranskalaiset, kun hekin ilmeisesti ovat häiriöksi. ;)

      Poista
  5. No täällä kyllä saa ottaa muovikassit ihan itse (paitsi coopissa) ja monilla norjalalisilla ystävilläni on omat ostoskassit mukana . Ja hyötyliikuntaakin tietenkin tulee, kun maalla asutaan. Kauppaan mennään kyllä pääasiassa autolla, mutta niin kai se yleensä Suomessakin.

    Mutta tuo petoviha on kyllä ihan totta ja yllättävääkin. Joku aika sitten telkkarissa oli juttu villisiasta, joka oli tullut Norjan puolelle ensimmäsitä kertaa kai tuhanteen vuoteen. Onpa hienoa ajattelin ja toimittaja ja villisian nähnyt maanviljelijäkin olivat tohkeissaan moisesta harvinaisuudesta. Ja veivät sitten kameraryhmän autotalliin, jossa tuo tuhanteen vuoteen ensimmäinen villisika roikkui teurastettuna katossa... Mutta toisaalta, kyllä ne sudet ja susilaumat Suomessakin kummalliset katoavat jäljettömiin.

    Ja yksi asia, jota täällä ei tunnuta ymmärtävän muuten ollenkaan on kompostointi. Tai kompostikäymälät. Meilläkin on täällä kaksi turisteille tarkoitettua perinteistä ulkohuussia tuolla pihalla ja aika vanhaaikaiset systeemit siellä. Millon lie tyhjennetty...

    Eli ollaan me suomalaiset näissä ympäristöasioissa kaiken kaikkiaan paljon edellä ja ainakin tietoisempia. Vaikka toisaalta en ole Suomessa koskaan nähnyt tällaisia vanhoja metsiä kuin täällä, enkä täällä sellaisia älyttömiä avohakkuita kuin Kainuussa, vaikka metsätalousalueella asunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä asioissa on varmasti alueellisia eroja. Tällä seudulla öky-Audin ostaneet taitavat ajatella, että sitä pitää esitellä niin, ettei naapureille ja työkavereille jää epäselväksi, mihin kaikkeen meillä on varaa. :P Hiukan vakavammin ottaen ympärille katsellessa näkyy minun mielestäni aika paljon sellaista, no, uusrikkaiden käyttäytymistä. Eli kun nyt on varaa ajella autolla ja olla välittämättä kierrätyksestä - ostetaan uutta ja heitetään vähän käytettyä roskiin - niin miksi pitäisi pihistellä. Se aito ympäristötietoisuus tulee sitten joskus tulevina vuosikymmeninä. Toivottavasti.

      Onkohan komposti "vanhanaikainen" ja siksi kompostointia ei (enää) ymmärretä?

      Poista
    2. Yksi asia, mikä täällä maalla vaikuttaa tuohon liikkumiseen, on kyllä nuo kapeat tiet. Pitää olla melkoisen hullu, että lähtee tuonne rekkojen ja muun liikenteen sekaan kävelemään tai pyöräilemään - piennarta kun ei juurikaan ole, johtuen juuri maastosta. Mutta kyllä jotkut paikalliset lähtevät, minä en :). Ja sitten tietenkin välimatkat - kaupat kun on harvassa.

      Mutta paikallisia eroja varmasti on. Täällä tuollaista ökykulttuuria ei oikeastaan ole. Näillä tämän kylän muuutamilla rikkailla kun on sen verran paljon ja niin "vanhaa" omaisuutta, että ei tarvitse nousukasmaisesti ökyillä. Kauppaan voi ajaa vanhalla traktorillakin (enkä puhu nyt tuosta omasta työsuhde-Volvosta :D).

      Poista
    3. Täällä niitä hulluja sitten riittää, sillä vaikka pyöräteitä on aika hyvin, lähes kaikki pyöräilijät tunkevat ajoradalle autojen sekaan. Nämä treenaajat ovat vihonviimeisiä tientukkeita, kun eivät todellakaan päästä autoja ohi. "Tavalliset" pyöräilijät käyttävät pyörätietä, mutta heitä on hyvin vähän.

      Poista
  6. Kierrätys tökkii ja esim. Saksassa joka on edelläkävijämaa tässä asiassa, ollaan hieman luovuttu aiemmin niin tarkoista säädöksistä. Se kun on monen tuotteen kohdalla kuitenkin niin että vaikka alkupää lajittelee kuinka tarkkaan tahansa, niin loppukäsittelyssä monet paskat lyödään yhteen nippuun ja sitä rataa. Sitäpaitsi muovikassit saavat (tiedän, saastuttaa luontoa) uuden elämän roskapussina.

    Sähköautoasia - samoin kuin hybridiautot - ovat sellaisia jotka saavat niskakarvani pystyyn. Nimittäin suurelle yleisölle ei kerrota sitä tosiasiaa että em. autojen valmistuksessa käytettävien jalometallien rikastaminen saastuttaa niin paljon luontoa, ettei vahinkoa kompensoi se autolla ajaminen - ei edes sadan auton elinkaari riitä kompensoimaan yhden auton valmistusta. Esim. katalysaattorieissa käytettävän litiumin rikastamisessa tarvittava rikkihappo kaadetaan Kiinassa (näin dokumentin) suoraan maahan josta se valuu vesistöön. Samoin on monien muiden jalometallien rikastamisen laita, nykyiset rikastamismenetelmät ovat puutteellisia ympäristöajattelultaan ja näin ollen näistä autoista vouhkaaminen on silkkaa jeesustelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän asuinkunnasta viedään biojäte Ruotsiin käsiteltäväksi. Ei se kovin ekologiselta kuulosta, että sitä kuskataan pitkät matkat autolla.

      On muuten totta, että sähköautojen valmistukseen liittyvistä ympäristöongelmista ei pahemmin puhuta. Keskitytään vain siihen, miten ne ovat hyväksi tälle lähiympäristölle. Kiina on niin kaukana, etteivät sikäläiset ongelmat kosketa norjalaisia.

      Poista
  7. Suo siellä vetelä täällä... Näissä ympäristöasioidssa on hankalaa tuo, kun ei tiedä tarpeeksi, eikä kaikkea voi millään tietääkään. Mitä kauemmaksi tuotanto (tai vaikkapa kaivokset) viedään, sitä vähemmän tiedämme, mitä kaikkea siellä kaukana tapahtuu. Emme ehkä edes halua tietää, kunhan "oma" ilmamme pysyy puhtaana. Samahan se on tuulivoiman kanssa. Sitä on markkinoitu niin hyvänä ja puhtaana (itsekin siihen uskoin), mutta ei se nyt ihan niin yksiselitteisen hyvä juttu olekaan. Taitaa olla päinvastoin.

    Ympäristöystävällisyys- ja vaikkapa luomu ovat nykyään niin hyviä myyntivaltteja, että tuskin kaikilla valmistajilla tai markkinamiehillä on kovinkaan vihreitä aatteita siellä takana. Raha ja myynti se on, joka ratkaisee ja meille myydään lähinnä mielikuvia ja puhdasta omaa tuntoa. Tuotteet voivat olla lopultakin mitä vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain luin, että Norjassa luomu on suhteessa paljon kalliimpaa kuin Ruotsissa. Bisnestähän silläkin tehdään.

      Poista
  8. Kyllä täälläkin pitää aina kieltäytyä, kun muovipusseja kassalla tuputetaan. Välillä kahdestikin, kun ihmettelevät ensimmäistä ei:tä. Taidan itse tosiaan olla niitä harvoja kestokassin kantajia. Ja parin ruotsalaisen kollegani lisäksi niitä, jotka pakkaavat ruokaostokset reppuun, kun töistä polkiessa poikkeaa samalla kauppaan.

    Itseä kyllä kierrätysasioissa ihmetyttänyt juuri, että aika monelle asialle löytyy oma keräyslaatikko, mutta laatikoiden sisältö ei vaan ihan vastaan kylkeen liimattua merkkiä. Oma biojätteiden kierrätys jäi siinä vaiheessa, kun ensin en meinannut uuden asunnon ympäriltä löytää bioastiaa. Ja sitten kun löytyi, oli lähikaupan takana oleva pullollaan biotavaraa muovipakkauksissa ja toinen lähistöllä oleva ihan vain muovi/sekajäte-käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tuodaan kahdesti vuodessa taloyhtiön pihatalkoiden aikaan suuret jätelavat, joihin kerätään kaikki talkoista syntyvä puutarhajäte. Mutta... lavalle on lupa viedä kaikkea muutakin roskaa (paitsi ongelmajätettä), ja esimerkiksi kevään talkoopäivänä siellä oli ihan hyväkuntoisen näköisiä lasten polkupyöriä. Puhdas puutarhajäte voitaisiin käsitellä erikseen, myös tässä kunnassa, mutta kun joukkoon sekoitetaan kaikkea mahdollista, siitä tulee 'tavallista' sekajätettä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...