Ruokatuskaa

Norjalainen joulupöytä on aika lihapitoinen ja raskas. Olen siihen päässyt ottamaan tuntumaa muutamissa täällä vietetyissä pikkujouluissa, joissa olen ihmetellyt ihmisten intoa syödä lihajalosteita ja läskiä oikein urakalla. Suomalaisessa joulupöydässä - ainakin länsisuomalaisessa - on huomattavasti enemmän kalaa ja kasvisruokia.

Tänä vuonna vietimme joulua kahdestaan Norjassa, ja suomalaisen ja norjalaisen joulupöydän yhteensovittaminen ei sinänsä tuottanut mitään erityistä tuskaa. Norjasta niitä lihoja ja Suomesta kalaa, laatikoita ja rosollia. Kyllä Norjassakin varmasti jotkut syövät kalaa jouluna, mutta lasken tällä kertaa kalat suomalaisiksi, koska täällä ne tuntuvat olevan lähinnä sivuroolissa. 

Mies ajoi eräänä päivänä ennen joulua Ruotsin puolelle ostoksille. Sieltä tuli kotiintuomisina autolastillinen ruokaa, jolle piti löytää tilaa pakastimesta ja jääkaapista. Meillä on muuten nimenomaan tällaisten retkien saalista silmälläpitäen lisäpakastin, joka nytkin tuli hyvään tarpeeseen, kun muutamalle jauhelihakilolle piti löytää säilytyspaikka.

Jauheliha odottaa kuitenkin vielä joulun jälkeistä elämää, sillä joulupöytään mies oli löytänyt isohkon palasen sikaa. Ribben valmistuksesta voitte lukea edellisestä postauksesta, joten ei siitä sen enempää tällä kertaa. Jotain lihajalosteita piti silti hankkia vielä sen lisäksi.

Kaupassa käteen sattui joulumakkara, ja kysäisin lihatiskin takana seisoskelleelta nuoreltamieheltä, miten sitä pitäisi valmistaa syötäväksi. Ei mitenkään, siitä vain syömään, oli pojan vastaus. Kun huomautin, että makkara näyttää olevan raakaa ja se pitää varmasti jollakin tavalla kypsentää, lihatiskin takana meni sormi suuhun. Apuun hälytetty kokeneempi myyjä neuvoi keittelemään makkaraa vedessä jokusen minuutin.

Joulukalojen hankkiminen osoittautuikin sitten vaikeammaksi. Menin lähinaapuruston isoimpaan ruokakauppaan, josta ajattelin löytyvän vähintään lohta, ehkä jotain muutakin kalaa. Se reissu oli täysin turha. Näin jälkikäteen harmittaa, etten ottanut kuvaa kalatiskistä, sillä sen valikoima oli jossakin itkettävän ja naurettavan välillä. Tuoreena (ei pakastettuna) oli toki saatavilla lohta - eikä mitään muuta kalaa - mutta lohen parasta ennen päiväys oli seuraavana päivänä ja pyyntipäivä jossakin hamassa menneisyydessä. Hyperventiloituani hetken silkasta järkytyksestä totesin, että kalat pitää hankkia muualta.

Seuraavana päivänä suuntasin työpaikan lähellä olevaan kalakauppaan, jonka valikoimista löytyi kaikki tarvittava. Silliä tosin ei ollut myyntitiskillä, vaan se piti hakea kylmiöstä. Ilmeisesti silli ei ole täällä joulun sesonkituote. Lipeäkalankin ostin kalakaupasta, jossa sai valikoida sopivan palasen, ja kypsennysohje tuli kaupan päälle. Norjassa lipeäkalaa syödään pekonin kanssa ja päälle jotkut vielä valelevat sulaa ihraa.

Juuresten hankkiminen peruna- ja lanttulaatikoihin sekä rosolliin oli onneksi helpompaa kuin kalan löytäminen tästä kalastusmaasta. Täällä syödään lanttumuhennosta joulun liharuokien kanssa, mutta tällä kertaa päädyin jalostamaan lantusta suomalaisen laatikon. Rosolli ja imelletty perunalaatikkokin löysivät paikkansa pöydästä ja maistuivat hyvin myös miehelle, joka usein suhtautuu epäilevästi suomalaisiin, outoihin perinneruokiin.

Uudenvuodenpäivän menyy sisältää viime vuonna aloitetun perinteen mukaisesti pinnekjøttiä, minkä jälkeen joulun perinneruuat onkin läpikäyty tämän sesongin osalta. Myös jääkaappi alkaa uudenvuoden tienoilla näyttää jo hieman vähemmän täyteenahdetulta.

Parhaillaan uunissa muhii kalkkuna, miehen Ruotsin reissun heräteostos. Siitä riittää meille iloa vielä moneksi päiväksi.