lauantai 12. maaliskuuta 2011

Konflikti

Naapurin kissa

Kissojen ulkoilu on vielä toistaiseksi jäänyt aika vähälle, kun ensin totuteltiin sisätiloihin ja ulkona ei vielä uskaltauduta kovin kauas kotiovelta. Kissoja tällä rivitaloalueella näyttää olevan aika paljon, mikä tietenkin sotii aika pahasti kissojen luontaista reviirijakoa vastaan.

Nyt näyttää siltä, että ensimmäinen kissamainen konflikti alkaa heti kotiovelta. Naapurin kissa on asettunut näille nurkille jo aiemmin ja luonnollisesti perustanut oman reviirinsä. Ainakin näin talviaikaan sillä näyttää olevan tapana oleskella porraskivellä, joka on meidän ja naapurin yhteinen.

Päätinpä sitten päästää omat kissat ulos ja samanaikaisesti naapurin kissa maleksi paikalle tarkastuskierrokseltaan. MRRRJAU! sanoi naapurin kissa ja saman tien meidän kissat päättivät siirtyä takaisin sisätiloihin. Naapurin kissa yritti tulla perässä, mutta sain estettyä.

Sitten naapurin kissa jäikin meidän oven eteen vahtiin. Siinä se nökötti kynnysmatolla vaikka kuinka pitkään.

Saa nähdä, millainen konflikti tästä vielä kehittyy,

Tilanteen tarkkailua turvalliselta etäisyydeltä

5 kommenttia:

  1. Toivottavasti kissat loytavat sovun nopeasti.

    VastaaPoista
  2. Onpas hieman... Jämerän näköinen tuo naapuri. Toivotaan, että reviirikeskustelu pysyy pelkkänä keskusteluna ja että tappeluilta vältytään.

    VastaaPoista
  3. Hui, on niinkuin Pekka Töpöhännästä se ilkeä Monni! :D

    Toivottavasti eivät oikeasti rupea tappelemaan.

    VastaaPoista
  4. Voi ei, mun kissa, vaikka naaras olikin, oli oikea riitapukari, aina tappelemassa! Toivottvasti teidän kissat löytävät nopeasti sovun naapurien kissojen kanssa!

    VastaaPoista
  5. Vähän epäilen, että kyllä tästä vielä taitaa tappelu tai parikin syntyä. Tai sitten meidän kissat ryhtyy ihan oma-aloitteisesti sisäkissoiksi, kun ulos meneminen epäilyttää. Mutta kyllä nämäkin murista osaavat, kun naapurin jälkiä haistelevat!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...