maanantai 24. tammikuuta 2011

Trysil

Viikonloppuna pääsin vaihteeksi tutustumaan uusiin maisemiin, kun miehen työporukka värväsi meidät mukaan laskettelumatkalle Trysiliin. Trysil sijaitsee runsas 200 km Oslosta pohjoiseen, Ruotsin rajan tuntumassa.

Itse asiassa tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävin täällä Etelä-Norjassa Gardermoenin lentokentän pohjoispuolella. Matkan varrella nähtiin mm. Norjan suurin järvi, Mjøsa, ja pitkä pätkä E6-tietä, jossa oli meneillään kilometrikaupalla tietöitä. Valtatietä ajaessa maisemat näyttivät kohtalaisen tasaisilta - siis norjalaisen mittapuun mukaan - ja kun perjantai-illan pimeydessä päästiin perille, Trysilfjelletin muotokaan ei täysin valjennut. Vasta seuraavan päivän valossa maisema näytti komeutensa.

Yläkuvasta ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä päätelmiä laskettelutaidoistani. Huipulle pääsee helposti hiihtohissillä ja alas voi sitten tulla painovoimaa hyväksikäyttäen - suksien päällä tai takapuolellaan. Tämä oli peräti kolmas kerta kun kokeilin laskettelua. Edellisistä kerroista on ehtinyt vierähtää jokunen vuosi, joten taas aloitettiin lähes nollasta. Mies sen sijaan taituroi suksilla siihen malliin, ettei edistyneisyys tässä lajissa jäänyt huomaamatta.

Trysilfjellet on Norjan suurin hiihtokeskus, jossa rinteitä riittää joka lähtöön. Myös mökkialue rinteiden juurella on mittava. Mökkejä on kaikenlaisia yhden perheen loma-asumuksista tällaisiin koko suvun tai kaveripiirin majoittaviin ja rivitaloista ökyrikkaiden lukaaleihin.

Viikonlopun valaistusolosuhteet eivät valitettavasti suosineet valokuvausta, mutta maisemaa voi ihailla vaikkapa täällä.

4 kommenttia:

  1. Voi että, toivottavasti oli ihana reissu. Mua on poltellut jo pitkään päästä Trysiliin, mutta on tuo laskettelu viime vuosina jäänyt vähän vähemmälle... Mitenköhän sitä taas uskaltautuisi laudan päälle?

    VastaaPoista
  2. Trysilfjellet on minulle tuntematon paikka.Oon kyllä käynyt Geilossa. Näyttäis tuo Trysil kyllä mahtavalta.
    Niin erilaista siellä kun havumetsät näkyvät.
    Ei oo tullut lasketeltua.
    Olen tyytynyt kokeilemaan murtomaajuttuja ja urrimaan lumessa ja autolla on tullut hiihdettyä, kun tie oli lähes tukossa.
    Nyt sitten varmaan jatkossa satsaat lasketteluun ihan tosissaan. Muistaakseni pelkästään Oslon seudulla oli jo 80 luvulla yli 20 laskettelurinnettä. Muistankohan oikein.

    VastaaPoista
  3. Mæ olen kerran kaynyt ja haluaisin uudelleen. Ihanan nakøista:)

    VastaaPoista
  4. En tainnut nytkään saada kipinää lasketteluun. Se vaan jotenkin ei ole minun lajini... Ja polvet ei tykkää :( Joten taidan vastaisuudessa pitäytyä murtsikassa. Mutta maisemat olivat kyllä hienot!

    Jos lasketella haluaisi, niin mihinkään kauas täältä Oslon seudulta ei todellakaan tarvitse lähteä. Lähin rinne on meiltä sadan metrin päästä, ja melkein näköpiirissä on kaksi muutakin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...