torstai 6. tammikuuta 2011

Muuttoa odotellessa

Jokin aika sitten kirjoittelin asuntolainan hakemisesta. Sen jälkeen ollaankin sitten etsitty uutta kotia, jossa hinnan ja neliöiden suhde olisi sopiva. Oslon ympäristö on aika tyyristä seutua, se täytyy sanoa. Ja kaiken maailman remonttikohteistakin pyydetään vaikka mitä ihan vaan sillä perusteella, että ne sattuvat sijaitsemaan pääkaupungin kupeessa.

Itse Oslo jätettiin pois suunnitelmasta heti alusta ja katse suunnattiin nykyisen asunnon lähialueeseen ja naapurikuntaan, josta sitten löytyikin sopiva rivitalonpätkä. Siitä teimme tarjouksen pariinkin otteeseen, ennen kuin kelpasi myyjälle. Täällä asuntokaupan hierominen on vähän kuin huutokauppaa. Kiinnostuneet ostajat korottelevat vuoroperään tarjouksiaan ja korkeimmaksi jääneen tarjouksen myyjä sitten mahdollisesti hyväksyy. Nyt onneksi säästyimme tarjouskilpailulta ja asia selvisi nopeasti. Eilen tehtiin kauppakirjat ja muutto odottaa runsaan kuukauden päässä.

Norjalaiseen asuntokauppaan liittyy piirteitä, jotka saivat taas vaihteeksi suuni loksahtamaan auki. En ole koskaan tehnyt asuntokauppoja Suomessa, mutta jotenkin minulla on mielikuva, että homma ei ehkä mene ihan samalla tavalla. Yksi on tämä huutokauppakuvio, jossa tarjoukset ovat julkista tietoa. Kun kaupat sitten on tehty, on myös kauppahinta julkista tietoa. Mies kaivoi netistä esille, mitä myyjät olivat maksaneet asunnosta ja mitä naapurien asunnoista oli maksettu. Ja nämä tiedot löytyvät siis asunto-osoitteen tarkkuudella ja ostajan ja myyjän koko nimellä. Tässä asiassa ei siis ole mitään yksityisyyden suojaa.

Asunto on rivitalon pääty, jossa on omaa pihaakin jonkin verran. Sinne aloin jo suunnitella parin marjapensaan istutusta, kunhan kesä koittaa. Ja varmaan jotain muutakin. Pihan nykytilasta ei meillä tosin ole kovin tarkkaa käsitystä, vaan pitää odottaa, mitä lumen alta paljastuu.

Suomalaismallisia, yhdessä tasossa olevia rivitaloja täällä ei taida olla ollenkaan. En ole ainakaan nähnyt. Tässäkin talossa on kolme kerrosta. Muutossa pitää siis kantaa valtaosa tavaroista portaita joko ylös tai alas. Ja mielellään kerralla oikeaan kerrokseen. Pienehkön dilemman mahdollisesti muodostaa pianon sijoitus. Keskikerrokseen, jossa on sisäänkäynti, se ei sovi, vaan muuttomiehet saavat kauniisti kantaa sitä portaita pitkin johonkin suuntaan.

14 kommenttia:

  1. Oi onnea! Kuulostaa ihanalta tuo asunto, itsekkin haaveilisin tuollaisesta ei kerrostalosta, mutta ei ihan normirivaristakaan. (Omakotitalo ei huono olisi sekään, mutta kellä sellaista on varaa rakentaa...)

    VastaaPoista
  2. Onnea! Milloin paasette muuttamaan?

    VastaaPoista
  3. Heh, kai teillä on vielä ainakin kellariin norjalaisittain perinteiset jyrkät portaat? Ja kapeat ovet...

    Onnea uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  4. Se on menoa ny, onnittelut ;)

    VastaaPoista
  5. Emmi, rivari oli ykköstoive, kerrostalo vaihtoehto, jos muuta ei löydy. Omakotitalosta ei näillä hinnoilla edes keskusteltu.

    Tuula, muutamme helmikuun loppupuoliskolla eli jo aika pian. Pakkausurakka alkaa...

    Nunt, reitti kellarikerrokseen on juurikin tuollainen. Joku aikaisempi asukas on kuitenkin tehnyt kellarista asuttavan.

    Ari, kiitos!

    VastaaPoista
  6. Onneksi olkoon!

    Ja tulee sullekkin nyt sitten vaihteeksi talvimuutto :-)

    VastaaPoista
  7. Kiitos, Soile :) Nyt saadaan sitten liukastella pitkin portaita. Täytyy varmistaa, että jokin vakuutus korvaa, jos pianonkantajat lipsahtavat ;P

    VastaaPoista
  8. Onnea uuteen kotiin:) Minusta norjalaiset rivitalot ovat mielenkiintoisia kaikkine sokkeloineen ja vinkkeleineen. Soveltuvat tosi hyvin varsinkin jos on vähänkään viettävä tontti.
    Käytännöllisyyttä en osaa kommentoida.
    Koristepensaehdotukseni puutarhaan menee aronia, tuomipihlaja, tuhkapensaslinjoille. Niissä on komea ruska ja tuomipihlajan ja aronian marjoista saa tehtyä mm. hyvää viiniä.
    Kääpiökasvuisia havupuita jos tontti ei ole kovin iso.

    VastaaPoista
  9. Avletto, minustakin tuo monikerroksisuus on mielenkiintoinen ilmiö, mutta kaipa se tässä maastossa on käytännöllinen ratkaisu. Tontin mittasuhteet ja mahdollisuudet selviävät lopullisesti vasta keväämmällä, kun lumi sulaa. Mutta kyllä viherpeukaloani on jo alkanut syyhyttää :)

    VastaaPoista
  10. Onnea:) Mistä päin asunto löytyi? ps. mekin kuultiin eilen, että tämän talon omistajat muuttavat ehkä kesällä takaisin.. eli meilläkin muutto edessä:( Täällä tosi vähän tarjontaa ja kovat hinnat.. melkein Oslon hinnat vaikka ollaan täällä jäämeren rannalla!!!! Kun aikoinaan muutettiin Baerumista pois ajateltiin, että muutetaan pohjoiseen niin on halvempaa.. haahha

    VastaaPoista
  11. Kalamuija, uusi asunto on Askerissa, ei siis kovin kaukana nykyisistä maisemista. Kiinteistönvälittäjän mukaan täälläkin on kevään mittaan odotettavissa tilanne, että kysyntä on suurempaa kuin tarjonta. Siinä varmaan sitten hinnat nousevat edelleen...

    VastaaPoista
  12. Hei kiva että kämppä löytyi!!! Meillä on nyt Suomi-kämpän myynti menossa ja sitten alkaa kodinmetsästys Norjasta. Tsemppiä muuttoon ja pakkailuun. En tiedä mitään inhottavampaa kuin pakkaaminen :) Ja kuvia odotellessa keväämmällä!

    VastaaPoista
  13. Joskus on Rappukäytävän alaovella lappu jossa kerrotaan huoneiston numero ja myyntihinta kaikkine vastikemaksutietoineen. Myös nimet on mainittu kuka myi ja kelle! =)
    p.s. eikös ne suomeenki aikonu tehä sellasen systeemin että hinnat kerääntyy nettiin. öö.. nimettömänä mutta osotteen kanssa :O

    VastaaPoista
  14. Satu, pakkaaminenkin menettelee, mutta minun mielestäni se laatikkojen purkaminen on tappavaa, kun tavara ei ikinä tunnu loppuvan.

    Anonyymi, se Suomen systeemi on tosiaan paljon anonyymimpi kuin täällä. Ja muistaakseni sen kohdalla puhuttiin nimenomeen yksityisyyden suojasta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...