Työtä, työtä, työtä tehdään...

Lauantaina menin iltavuoroon opettelemaan työtä. Viikolla parina päivänä olin kuunnellut perehdytystä ja katsellut vierestä, kun perehdyttäjä näpyttelee tietokonetta. Nyt pääsin itse tekemään kokeneemman työntekijän pitäessä minua tarkasti silmällä, ettei tule virheitä. Paljon muistettavaa ja tarkistettavaa, ennen kuin saa painaa nappulaa.

Sunnuntaina opettelu jatkui aamuvuorossa. Kun vääntäydyin ylös sängystä ennen seitsemää, kissat katsoivat minua pitkään - minne se keskellä yötä luulee menevänsä? - ja jatkoivat uniaan. Meidän nurkilta ei muuten sunnuntaiaamuna pääse bussilla töihin näin aikaisin. Joku on aikatauluja suunnitellessaan viisaudessaan päättänyt, että tähän aikaan ei pidä matkustaa minnekään. Mutta sunnuntaina firman parkkipaikkoja on taatusti vapaana.

Sitten taas kuusi tuntia numeroiden katselua. Kotiin päästyäni kirjoittelin vielä muutaman tunnin tieteellistä tekstiä. Sen tehtyäni kaaduin sänkyyn jo yhdeksän jälkeen ja nukuin kaksitoista tuntia. Väsytti, jostakin syystä.

Maanantai-iltana vielä viimeinen harjoittelurupeama, joka menikin varsin mukavasti. Ilta oli rauhallinen ja puolet ajasta minä ja opastajani pyörittelimme peukaloitamme ja odotimme jotakin tapahtuvaksi. Mitään ei tapahtunut. Tällaista se kuulemma usein on.

Tiistaiaamuna puhelin soi vähän ennen kuin olin aikeissa herätä. Rekryfirman nainenhan se siellä! Annoin soida, koska norjan tai jonkin sen tapaisen puhuminen tai edes ymmärtäminen ei onnistu, jos en ole hereillä. Soitin takaisin sitten kunnolla herättyäni ja nainen esitti toivomuksen, että menisin töihin jo samana päivänä, enkä vasta seuraavana, kuten oli sovittu. Rekryfirma nimittäin vuokraa meitä työntekijöitä työnantajalle ja järjestelee työvuorot. Kruununkuvat silmissäni sanoin, että totta kai.

Töihin saapuessani siellä oli täysi hälinä päällä. Kentällä tapahtui jotain normipäivästä poikkeavaa ja sain kasan lisäohjeita tähän erikoistilanteeseen. Edellispäivän rauhallisuudesta ei ollut enää tietoakaan eikä peukaloita edes ehtinyt pyöritellä. Miten sattuikin ensimmäiseksi omaksi työvuoroksi tällainen kiirepäivä. Töiden kimppuun yrittäen muistaa kaikki ohjeet ja tämänpäiväiset poikkeukset.

Tänä aamuna rekryfirman nainen lähestyi minua taas sähköpostilla. Miltä nyt tuntuu ensimmäisen työpäivän jälkeen? Soittele, jos haluat jutella eilisestä! Kiitos kysymästä, kaipa se ihan ok meni - ainakin toivottavasti. En soittanut, kirjoitin.

Tänään töihin mennessä toivoin, että tilanne olisi rauhoittunut eilisestä ja olihan se. Palaute eilisestä oli, että olin tehnyt pari pikkuvirhettä, ei mitään vakavaa. Ei miljoonatappioita työnantajalle. Huh!

Tänäänkin oli kyllä tekemistä ihan riittävästi, koska puhelin soi jatkuvasti. Ihmisillä oli ongelmia. Minulle meinasi tulla ongelma, kun joku soittaja puhui ruotsia Skånen murteella. Teki mieli sanoa, etten ymmärrä tanskaa. Selvittiin siitäkin kun riittävän kauan jankattiin.

Jos joku soittaa huomenna aamulla ja pyytää töihin, taidan olla estynyt. Eiköhän tämä viiden päivän alkurysäys riitä. Palataan asiaan sitten ensi viikolla.