Jotain syötävää

On erinäisiä asioita, joita Norjasta ei saa tai jotka on valmistettu väärällä reseptillä. Yksi hyvä esimerkki on suolakurkut. Tai norjalaisittain ei oikeastaan pitäisi puhua suolakurkuista vaan ehkä paremminkin maustekurkuista. Norjalaiset itse kutsuvat niitä nimellä sylteagurk, joka sanana tuo mieleen syltetøyn eli hillon. Mielleyhtymäksi ainakin minulle tulee hillokurkku. Joko arvasitte, mikä niissä on vikana? 

Norjalaiset kurkut säilötään liemeen, jonka pääainesosa ainakin mausta päätellen on sokeri, eli ne ovat varsin makeita. Ei aivan vastaa minun käsitystäni suolakurkusta, vaikka täytyy myöntää, että kykenen kyllä syömään myös tätä norjalaisversiota. 

Äskettäin jossain FB-keskustelussa joku paikallinen suomalainen mainitsi "puolalaisten kaupan", jossa on tarjolla kaikenlaisia itäisemmän Euroopan herkkuja. Kyselin lisätietoja puolalaiselta kollegaltani, jolle kauppa olikin tuttu, ja sainkin kuulla, että siellä on myynnissä muun muassa suolaisia suolakurkkuja.

Lähdin siis löytöretkelle. Kauppa löytyi kollegani antamien koordinaattien avulla helposti Oslon keskustan itäpuolelta, alueelta, joka monen norjalaisen käsityksen mukaan on jossain määrin epämääräinen suuren maahanmuuttajien määrän takia. 

Kaupasta todellakin löytyi suolakurkkuja. Kun norjalaisessa kaupassa maustekurkkuja on tarjolla keskimäärin kahta sorttia, makeaa ja makeampaa, tämän kaupan suolakurkkuvalikoima oli lähes päätä huimaava. Tarjolla oli sekä venäläistä että puolalaista kurkkua ja kummastakin maasta useita eri tavoilla maustettuja vaihtoehtoja. Tällä kertaa päädyin venäläiseen varianttiin, ja seuraavalla kerralla voisin testata puolalaista.

Vaikka lähdin etsimään nimenomaan ja vain suolakurkkuja, eihän kaupasta päässyt mitenkään ulos kokoamatta mukaan hiukan jotain muutakin. Varsinainen löytö oli puolalainen silakkasäilyke - joka muuten on jo syöty - sillä silakka on Norjassa tuntematon herkku. En minä Suomessa mitenkään jatkuvasti silakkaa popsinut, mutta siinä silakkapurkkeja hivellessäni iski himo. Pakko saada. Ja niitä voisin ostaa kyllä toistekin. 

Puolasta olivat peräisin myös grahamjauhot, jollaisia Norjasta ei saa. Niistä tuli oikein hyviä sämpylöitä, testasin siis jo. Liettuasta oli tuotettu muun muassa rikottuja ohrasuurimoita - puuro on parhaillaan hautumassa - joita myös piti saada, vaikka niitä kyllä saattaa löytää norjalaisestakin kaupasta. Myöskään vesirinkeleitä en jostain syystä kyennyt ohittamaan.

Suomalaisia Oslossa ei valitettavasti ole niin paljon, että mikään näistä etnisistä kaupoista olisi keksinyt ryhtyä tuomaan suomalaistuotteita. Onneksi erinomaisia korvikkeita löytyy myös muista lähialueen ruokakulttuureista.