Bad Norwegian day

Maanantaina oli bad Norwegian day. Se on vähän kuin bad hair day, mutta tukka on hyvin ja sen sijaan pielessä on kieli.

Kuvittele tilanne, että osaat vierasta kieltä niin hyvin, että hoidat kaikki päivittäiset asiat sillä, myös työasiat. Sitten yhtäkkiä kielitaitosi taso romahtaa. Et muista sanoja. Kielioppi tökkii pahasti. Sinusta tuntuu, ettet kykene ilmaisemaan itseäsi. 

Sellainen on bad Norwegian day. Onneksi siihen ei sentään kuulu ainakaan minun kohdallani norjan ymmärtämisen taantuminen. Jostain syystä myös kirjoittaminen sujuu normaaliin tapaan.

Tällaisia päiviä tulee nykyään onneksi paljon harvemmin kuin joskus aikaisemmin, kun kielitaitoni oli huonompi. Enhän minä vieläkään täydellistä norjaa puhu, mutta nykyisen työpaikan myötä huomaan kielitaidon kehittyneen aivan eri tahtiin kuin ennen. Ja sitten tulee päivä, jolloin puhuminen on äärettömän hankalaa ja tekisi mieli lähteä kotiin, lukita ovi ja pysyä loppuviikko mahdollisimman kaukana kaikista norjaa puhuvista ihmisistä.

Tiistaina kieli sujui taas normaalisti, mutta norjalaiset systeemit alkoivat ärsyttää. Yritin saada tolkkua erääseen tutkimukseen osallistuneiden ihmisten koulutustaustasta. Kysymykseen koulutuksesta oli vastattu sanallisesti ja vastaukset piti luokitella. Äkkiä ajatellen ei kuulosta kovin hankalalta, mutta kun kyseessä on joukko norjalaisen koulutuksen saaneita norjalaisia, jotka eivät kykene vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen selkeästi ja yksiselitteisesti, homma ei todellakaan ole kakunpala.

Menemättä yksityiskohtiin voin kertoa, että Norjassa on ihan omat systeeminsä toisen ja kolmannen asteen koulutuksessa. Eurooppalaiseen koulutusuudistukseen osallistuminen on hieman selkeyttänyt asioita, mutta sitä aikaisemmat koulutukset ja oppiarvot ovat ainakin minulle täyttä hepreaa. Oman mausteensa soppaan tuo myös ihmisten tapa ilmoittaa, että plakkarissa on vaikkapa "2-vuotinen korkeakoulutus" täsmentämättä, onko sen tuloksena mahdollisesti oikein jonkinlainen tutkinto. Wikipedia on korvaamaton apu, mutta kaikkea sekään ei tiedä.

Keskiviikkona tein sen virheen, että ihmettelin ääneen erästä prosessia, jossa mielestäni on turhan monta heikkoa kohtaa. Norskit myönsivät kuvailemieni ongelmien olemassaolon. Kun lait ja asetukset sanovat ainoastaan, että on oltava olemassa prosessi, jonka lähtökohta on tämä ja lopputulos tuollainen mutta itse prosessin kulkua ei ole määritelty tarkemmin, asia voitaisiin käytännössä hoitaa muutamallakin vaihtoehtoisella tavalla.

Heitin keskusteluun esimerkin vaihtoehtoisesta tavasta. Norjalaiset eivät ymmärtäneet. Tarkoitatko, että tuo mainitsemasi asia lisättäisiin nykyiseen prosessiin? En, vaan että tämä korvaisi sen. Mutta tämä nykyinen tapa on niin hyvä, ja miten tuo lisäjuttu nivottaisiin mukaan? Ei mitään lisää, vaan kokonaan uusi tapa. Ja prosessin kohteen oikeusturva paranisi. Mutta kyllähän prosessin kohde tietää nämä heikot kohdat, ja ikävähän se on, jos homma menee pieleen, mutta emme me voi sille mitään. Siis oikeusturvan takia pitää olla tämä prosessi, mutta jos asia hoidetaan vähän sinnepäin ja oikeusturva vaarantuu, niin se ei ole ongelma. Juuri niin! Mutta mitä sinä oikein halusitkaan? (Tässä vaiheessa katselin ympärilleni rautalankaa etsien, mutta kun sitä ei sattunut olemaan käsillä, päätin lopettaa oman verenpaineeni nostattamisen.)

Norjalaiset tuntevat sanonnan  to think outside the box ja kehottavat usein toimimaan sen mukaan, mutta käytännössä asioiden ajattelu uudella tavalla näyttää olevan joskus äärettömän vaikeaa. Näin on aina ollut ja näin on aina oleva.

Loppuviikkoa kohden ärsytys alkoi jo laantua. Perjantaina osastopalaverissa esimies kaavaili tulevan suunnittelupäivän sisältöä. Uudet työntekijät, joihin laskettiin myös minut, voisivat kuulemma kertoa, millaista on ollut tulla töihin tänne. Niin... Kaikenlaista sanottavaa voisikin löytyä, mutta pitääpä miettiä...