Maaseudun tuoksuja

Keskiviikkoiltana maaseutu tuli kylään.

Kuva budstikka.no

Maanviljelijä oli kurvannut risteyksessä mahdollisesti vähän liian vauhdikkaasti, sillä säiliöperävaunun  renkaat olivat pettäneet ja perävaunu oli kaatunut kumolleen tielle. Perävaunun lastina oli siansontaa, ja eihän se tietenkään siellä säiliössä pysynyt vaan valui tielle. Ja tietä pitkin meidän parkkipaikalle. 

Tulin töistä kotiin sopivasti vähän onnettomuuden jälkeen. Paikalle oli jo kertynyt uteliaita, jotka nenäänsä pidellen seurasivat, mitä tapahtuu. Nenääni pidellen minäkin loikkasin lietevirran yli. 

Meiltä on matkaa Oslon keskustaan tietä pitkin noin 25 km, linnuntietä jokunen kilometri vähemmän. Voi sanoa, että asutaan suur-Oslon alueella. Kaipa tätä voisi luonnehtia jonkinlaiseksi esikaupunkialueeksikin muttei kuitenkaan aivan urbaaniksi alueeksi. 

En kuitenkaan sanoisi asuvani maalla, jos sitä kysytään, vaikka varsinainen maaseutu peltoineen kyllä alkaa aika pian, kun mennään vielä vähän Oslosta poispäin. Onhan tässä ihan meidän lähellä tosin mansikkapelto, iso sellainen, mutta ei tässä nyt missään landella olla. Kai.

Sikamaiselta haisevan maaseudun rysähtäminen lähes kotiovelle palautti faktat mieleen. Onhan tässä tosiaan sitä peltoa aika lähellä, muutakin kuin mansikkamaata. Ja haju toi mieleen sen, että joku tässä lähistöllä levittää ainakin pari kertaa kesässä jotakin hyvin samanhajuista pellolleen. Ei tarvitse edes lähteä kävelemään pellon pientareita sen hajun havaitakseen, vaan riittää, että menee vaikkapa parvekkeelle. 

Vielä tarkemmin kun ajattelee, niin tuossa puolen kilometrin päässä, omakotitalojen keskellä, on maatila, jossa on eläimiä. Ei sentään sikoja, tietääkseni, mutta hevosia ja lampaita. Jossain vanhassa ilmakuvassa näkyy, miten lähitienoot ovat pelkkää peltoa. Oletettavasti juuri sen äsken mainitun maatilan peltoja. Ja kun ilmakuva on kyseessä, ei sillä voi olla kovin paljon ikää. Muutama hassu vuosikymmen. Sitäpaitsi nämä meidän rivitalot on rakennettu 1950-luvulla, ja viereinen omakotialue on silminnähden uudempi.

Kaipa tässä sitten lähestulkoon maalla asutaan kuitenkin, vaikka suur-Oslo jatkuvasti ottaakin uusia alueita haltuunsa. Oslon itä- ja pohjoislaidalla tulee liikuttua harvemmin, joten sen puolen tilanteesta en tiedä, mutta täällä länsipuolella rakennetaan jatkuvasti. Sekä asuntoja että toimistotilaa. Ja neliöhinnat kohoavat. Nopean urbanisoitumisen huomaa myös siitä, että valtatietä pienemmät tiet ovat selkeästi alimitoitettuja sille automäärälle, joka niitä pitkin ajaa joka ikinen päivä. 

Perävaunun kaatuminen ruuhka-aikaan sai paikallislehden mukaan aikaiseksi melkoiset autojonot, kun liikennettä piti tietenkin ohjata tientukkeen ohi. Ja kun tielle tosiaan valui sontaa, sekin piti vielä pestä pois. Seuraavana aamuna pääsi siis jo onneksi puhtain jaloin bussipysäkille, mutta haju tuntui vielä pari päivää jälkikäteen.

Mies, joka oli tullut kotiin juuri onnettomuuden sattuessa, oli kaukonäköisesti pysäköinyt auton muualle kuin omaan parkkiruutuun. Ne naapurit, joiden autot seisoivat parkissa niin, että asfaltin puhdistus niiden alta ei onnistunut, päätyivät seuraavana päivänä lapioimaan sontaa omin kätösin. 

Parkkipaikan sadevesikaivon vieressä on edelleen, sunnuntaina, epämääräisen näköinen läjä jotakin ruskeaa. Kuinkakohan kauan kestää, ennen kuin se huuhtoutuu pois sateen mukana?