Røros

Oli vuosi 1644 ja Hans Olsen Aasen oli metsästämässä. Hän oli asettunut asumaan Rørosin alueelle vuoden 1620 paikkella ja raivannut itselleen peltoa aurinkoiselle etelärinteelle. Røros oli kuitenkin osoittautunut liian kylmäksi menestyksekkäälle maanviljelylle - se on nimittäin manner-Norjan toiseksi kylmin paikka - joten Hansin suunnitelmat muuttuivat. Koska ympäröivissä metsissä oli runsaasti riistaa, hän oli kuitenkin päättänyt jäädä asumaan alueelle. 

Riistan pyynnissä hän siis tuonakin päivänä oli ja sai tähtäimeensä poron. Kun saaliseläin kaatui, se 

sattui potkaisemaan maassa olevaa kivenmurikkaa niin, että kivi välkähti auringossa. Hans Olsen Aalsen arveli, että välkähtelevässä kivessä on kultaa ja otti sen mukaansa. Kun hän sitten näytti kultakiveään alueella liikkuneelle saksalaiselle vuori-insinöörille, seurauksena oli, että jo kaksi vuotta myöhemmin Rørosissa alkoi kaivostoiminta. Kullan sijaan kaivettiin kuitenkin kuparia.

Rørosin malmiesiintymä osoittautui erittäin rikkaaksi, ja seuraavien vuosisatojen aikana malmia louhittiin yhteensä lähes 50 kaivosluolasta. Røros Kobberverk, kuparikaivosyhtiö, sai heti 1646 kuninkaalliset privilegiot, joihin kuului kaivoksen ympärille määritetty circumferenssi eli noin 44 km säteeltään oleva kehä, jonka sisäpuolella kaivosyhtiö omisti malmiesiintymät, metsät, vesivoiman sekä työvoiman. Alueella asuvista ihmisistä ei toki tehty kaivosyhtiön omaisuutta, mutta yhtiöllä oli valta käskeä heidät kaivoksen töihin, joista kyllä maksettiin aivan kohtuullista palkkaa. 

Kaivoksessa oli käytössä jo varhain viisipäiväinen työviikko hyvin käytännöllisestä syystä. Aina viikonloppuna luolassa poltettiin tulta, joka haurastutti kalliota ja helpotti louhintatyötä. Maanantai-aamuun mennessä savu oli haihtunut, ja kaivosmiehet pääsivät takaisin töihin. Kaivosmiesten työ oli vaarallista, eikä kaivokseen kelpuutettu ketä tahansa. Kaivosyhtiö sai 1600-luvun lopulla oikeuden käyttää lapsityövoimaa, mutta alaikäraja luolassa työskentelyyn oli 14 vuotta. Jo 7-vuotiaat sen sijaan kelpasivat lajittelemaan louhittuja kiviä maan päällä ennen malmin viemistä sulattoon. Lapsityövoiman käyttö loppui asteittain 1900-luvun alussa.

Kaivostoiminta toi Rørosiin kaupunkimaista elämää. Kun ennen kaivoksen perustamista alueella oli asunut 4-5 perhettä, oli Rørosin asukasluku 1800-luvun alussa noin 3000 henkeä, mikä teki siitä Norjan toiseksi suurimman kaupungin. Rørosin hyvin säilynyt vanha keskusta koostuu kahdesta yhdensuuntaisesta kadusta, joiden varsilla asui varakkaampi väki. Köyhät asuivat pienissä mökeissä, joista surkeimmat oli rakennettu aivan suurten kuonakasojen viereen. 

Kaivosyhtiö hallitsi privilegioidensa turvin Rørosia ja sen läsnäolo näkyi kaikkialla. Kaivosyhtiön kustannuksella rakennettiin myös 1784 valmistunut Rørosin kirkko, jonka erikoisuutena on, että siinä ei ole ristiä. Sen sijaan kaivosyhtiön tunnus on näkyvällä paikalla tornin seinässä. 

Kirkko on suuri, ja kaivosyhteisön hierarkia käy hyvin ilmi sen sisäpuolella. Tavallisten penkkien lisäksi istumapaikkoina on erilaisia parvekkeita ja aitioita. Salin sivuilla olevat aitiot olivat lunastettavissa käyttöön määräajaksi. Koska kirkko oli talvella kylmä, aition etu oli siinä, että sen saattoi sisustaa mukavammaksi ja lämpimämmäksi turkiksilla ja jopa lämmityslaitteilla. Myös salin takaosan parvekkeet olivat rikkaampien, istumapaikastaan maksavien seurakuntalaisten saatavilla. Joka kuninkaallisen aition saattoi joku riittävän varakas lunastaa omaan käyttöönsä. Sivustojen parvet sen sijaan olivat rahvaan käytössä - mitä ylempänä, sitä köyhemmästä väestä oli kysymys.

Rørosin kaivostoiminta kävi 1900-luvun kuluessa kannattamattomaksi, ja viimeinen kaivos sekä sulatto suljettiin 1977. Sulaton sulkeminen lopetti paikalliset happosateet, mikä alkoi pian näkyä alueen kasvustossa. Rørosin kaivoskentän alue ei ole luonnostaan puutonta ylänköä vaan ihmisen aikaansaannosta. Metsät kaadettiin kaivostoiminnan tarpeisiin jo kaivoksen alkuaikoina.

Tänä päivänä matkailu on tärkein elinkeino Rørosin kaivoskaupungissa, jossa wikipedian mukaan käy noin miljoona turistia vuodessa. Keskustan vanhat puutalot on suojeltu, ja lähes kaikissa niistä on joko liiketoimintaa tai asukkaita. Muutama talo on museokäytössä. Paikkakunnalta löytyy luonnollisesti myös kaivosmuseo, ja turisteilla on mahdollisuus päästä opastetulle kiertokäynnille kaivokseen. Rørosissa ei kuitenkaan ole suojeltu ainoastaan vanhoja rakennuksia vaan myös sulattotoiminnan aikaansaamat kuonakasat. Kuonaa käytettiin aikaisemmin teiden pohjaksi ja muihin vastaaviin tarkoituksiin, kunnes joku huolestui maisemaan olennaisesti kuuluvien kasojen hupenemisesta. Rørosin alue on myös Unescon maailman kulttuuriperintölistalla.

Missä? Røros sijaitsee Etelä-Tröndelagissa (Sør-Trøndelag), Ruotsin rajan tuntumassa, noin 150 km kaakkoon Trondheimista, josta sinne pääsee junalla ja linja-autolla. Junamatka Oslosta Hamarin kautta kestää noin viisi tuntia. Rørosiin pääsee myös lentokoneella Gardermoenista.