Yksi norjan kielen vaikeimmista asioista on prepositioiden käytön hallitseminen. Nekään, joiden äidinkieli on norja, eivät aina ole varmoja siitä, mitä prepositiota pitäisi käyttää, ja asia on vielä vaikeampi niille, jotka opettelevat norjaa vieraana kielenä.
Aamen!
Kun kirjakaupassa käteeni osui kirja, jonka takakannessa oli tällainen teksti, totesin, että tässä se nyt on. Se kirja, jonka olemassaolosta en ollut tiennyt, mutta jollaista olin kaivannut jo pitkään. Sillä jos jokin asia norjan kielessä tuottaa jatkuvasti vaikeuksia ja aiheuttaa päänvaivaa, niin sellainen ovat ehdottomasti prepositiot.
Vaikka kirjoitan norjaa nykyään muuten suhteellisen sujuvasti, eikä sanakirjaankaan tarvitse enää jatkuvasti turvautua, prepositiot asettelen paikoilleen - tai jätän käyttämättä - lähinnä arpomalla. Menetelmä ei ole kovin hyvä, koska väärä prepositio saattaa muuttaa koko lauseen merkityksen joksikin aivan muuksi kuin mitä oli tarkoitus sanoa. Nykyisessä työssäni joudun kirjoittamaan norjaa jatkuvasti, joten nyt olisi korkea aika hioa myös prepositioiden käyttöä muun oikeakielisyyden ohella.
Kotona esittelin löytöni miehelle, mikä kirvoitti keskustelun norjalaisten ongelmista oman kielensä suhteen. Mies hallitsee arvioni mukaan oman äidinkielensä hyvin, mutta joutuu joskus harvoin tarkistamaan yksittäisen sanan oikeinkirjoituksen. Samaa ei ilmeisesti voi sanoa kaikista norjalaisista, sillä mies luetteli muutaman esimerkin siitä, millaisia virheitä syntyperäiset norjalaiset tekevät.
Epävarmuus oman äidinkielen kirjoittamisessa tuntuu erikoiselta, kun kuitenkin ollaan hyvinvoivassa länsimaassa, jossa kaikki käyvät vähintään peruskoulun ja oppivat lukemaan ja kirjoittamaan jo lapsina. Ymmärrän jotenkin sen, jos keskivertonorjalainen, joka ei vain ole tottunut ilmaisemaan itseään kirjallisesti, tuottaa pakon edessä tekstiä, jota on vaikeaa ymmärtää. Sama pätee myös suomalaisiin.
Käytännössä olen kuitenkin huomannut aina silloin tällöin, että tietyt asiat voivat olla vaikeita korkeakoulutetuillekin norjalaisille. Vastikään hämmästelin, kun norjalainen kollega minun, ulkomaalaisen, tekstiä oikolukiessaan ei yhtäkkiä ollutkaan varma, oliko tekstissä kielioppivirhe vai ei. Ensin punakynä viuhahti, mutta kun ohimennen kommentoin, että noinko sen kuuluukin olla, norjalaiseen iski epäilys. Oletko sinä sitä mieltä, että sinun käyttämäsi prepositio (!) on oikein? Ehkä se onkin oikein, en ole varma, mutta minä sanoisin näin, luulisin.
Norjalaisten kyvystä kirjoittaa norjaa on esitetty kritiikkiä siellä täällä. Suomalainen, Norjassa asuva Sanna Sarromaa kirjoitti äskettäin kolumnissaan aiheesta ja nostatti myrskyn vesilasissa vaikka myötäilijoitäkin löytyi norjalaisten joukosta. Norjan kielen rappiotila johtuu hänen näkemyksensä mukaan siitä, että lapset eivät opi koulussa kirjoittamaan hyvää norjaa, koska ensinnäkin oppilaiden virheiden korjaaminen koetaan liian tylyksi, ja toiseksi koska opettajat eivät itsekään osaa kirjoittaa virheetöntä norjaa.
Kolumniin vastasi mm. opettajaopiskelija, joka opettajiakin kouluttavan korkeakoulun nettilehdessä puolusti norjalaisen koulun tapaa opettaa kirjoittamista. Hänen näkemyksensä mukaan kirjoittaminen on niin paljon muutakin kuin oikeinkirjoitusta, että siihen ei pidä keskittyä liikaa kirjoittamisen muiden osa-alueiden kustannuksella. Ja sitä paitsi oppilaan virheiden esiin tuominen voi huonontaa motivaatiota.
Niin tai näin, norjalaista opettajakoulutusta ollaan kuitenkin uudistamassa. Jatkossa opettajaopiskelijoiden pitää suorittaa tietty minimimäärä norjan kielen opintoja, kun tähän asti luokanopettajaa vastaavaksi on ilmeisesti voinut valmistua ilman ensimmäistäkään oman äidinkielen kurssia. Mutta se ei kai ole estänyt kyseisen kielen oppituntien pitämistä alakoululaisille.
No, minä taidan kuitenkin jättää tulevien kansakunnan toivojen luku- ja kirjoitusopetuksen natiivien vastuulle ja keskittyä oman kielitaitoni kehittämiseen. Toivottavasti jonain päivänä pääsen siihen tilanteeseen, etten tarvitse norjalaista oikolukijaa pohtimaan tekstini äärellä, että miten sitä norjaa nyt oikeastaan kirjoitettiinkaan.
Aamen!
Kun kirjakaupassa käteeni osui kirja, jonka takakannessa oli tällainen teksti, totesin, että tässä se nyt on. Se kirja, jonka olemassaolosta en ollut tiennyt, mutta jollaista olin kaivannut jo pitkään. Sillä jos jokin asia norjan kielessä tuottaa jatkuvasti vaikeuksia ja aiheuttaa päänvaivaa, niin sellainen ovat ehdottomasti prepositiot.
Vaikka kirjoitan norjaa nykyään muuten suhteellisen sujuvasti, eikä sanakirjaankaan tarvitse enää jatkuvasti turvautua, prepositiot asettelen paikoilleen - tai jätän käyttämättä - lähinnä arpomalla. Menetelmä ei ole kovin hyvä, koska väärä prepositio saattaa muuttaa koko lauseen merkityksen joksikin aivan muuksi kuin mitä oli tarkoitus sanoa. Nykyisessä työssäni joudun kirjoittamaan norjaa jatkuvasti, joten nyt olisi korkea aika hioa myös prepositioiden käyttöä muun oikeakielisyyden ohella.
Kotona esittelin löytöni miehelle, mikä kirvoitti keskustelun norjalaisten ongelmista oman kielensä suhteen. Mies hallitsee arvioni mukaan oman äidinkielensä hyvin, mutta joutuu joskus harvoin tarkistamaan yksittäisen sanan oikeinkirjoituksen. Samaa ei ilmeisesti voi sanoa kaikista norjalaisista, sillä mies luetteli muutaman esimerkin siitä, millaisia virheitä syntyperäiset norjalaiset tekevät.
Epävarmuus oman äidinkielen kirjoittamisessa tuntuu erikoiselta, kun kuitenkin ollaan hyvinvoivassa länsimaassa, jossa kaikki käyvät vähintään peruskoulun ja oppivat lukemaan ja kirjoittamaan jo lapsina. Ymmärrän jotenkin sen, jos keskivertonorjalainen, joka ei vain ole tottunut ilmaisemaan itseään kirjallisesti, tuottaa pakon edessä tekstiä, jota on vaikeaa ymmärtää. Sama pätee myös suomalaisiin.
Käytännössä olen kuitenkin huomannut aina silloin tällöin, että tietyt asiat voivat olla vaikeita korkeakoulutetuillekin norjalaisille. Vastikään hämmästelin, kun norjalainen kollega minun, ulkomaalaisen, tekstiä oikolukiessaan ei yhtäkkiä ollutkaan varma, oliko tekstissä kielioppivirhe vai ei. Ensin punakynä viuhahti, mutta kun ohimennen kommentoin, että noinko sen kuuluukin olla, norjalaiseen iski epäilys. Oletko sinä sitä mieltä, että sinun käyttämäsi prepositio (!) on oikein? Ehkä se onkin oikein, en ole varma, mutta minä sanoisin näin, luulisin.
Norjalaisten kyvystä kirjoittaa norjaa on esitetty kritiikkiä siellä täällä. Suomalainen, Norjassa asuva Sanna Sarromaa kirjoitti äskettäin kolumnissaan aiheesta ja nostatti myrskyn vesilasissa vaikka myötäilijoitäkin löytyi norjalaisten joukosta. Norjan kielen rappiotila johtuu hänen näkemyksensä mukaan siitä, että lapset eivät opi koulussa kirjoittamaan hyvää norjaa, koska ensinnäkin oppilaiden virheiden korjaaminen koetaan liian tylyksi, ja toiseksi koska opettajat eivät itsekään osaa kirjoittaa virheetöntä norjaa.
Kolumniin vastasi mm. opettajaopiskelija, joka opettajiakin kouluttavan korkeakoulun nettilehdessä puolusti norjalaisen koulun tapaa opettaa kirjoittamista. Hänen näkemyksensä mukaan kirjoittaminen on niin paljon muutakin kuin oikeinkirjoitusta, että siihen ei pidä keskittyä liikaa kirjoittamisen muiden osa-alueiden kustannuksella. Ja sitä paitsi oppilaan virheiden esiin tuominen voi huonontaa motivaatiota.
Niin tai näin, norjalaista opettajakoulutusta ollaan kuitenkin uudistamassa. Jatkossa opettajaopiskelijoiden pitää suorittaa tietty minimimäärä norjan kielen opintoja, kun tähän asti luokanopettajaa vastaavaksi on ilmeisesti voinut valmistua ilman ensimmäistäkään oman äidinkielen kurssia. Mutta se ei kai ole estänyt kyseisen kielen oppituntien pitämistä alakoululaisille.
No, minä taidan kuitenkin jättää tulevien kansakunnan toivojen luku- ja kirjoitusopetuksen natiivien vastuulle ja keskittyä oman kielitaitoni kehittämiseen. Toivottavasti jonain päivänä pääsen siihen tilanteeseen, etten tarvitse norjalaista oikolukijaa pohtimaan tekstini äärellä, että miten sitä norjaa nyt oikeastaan kirjoitettiinkaan.
 |
| Sivun verran esimerkkejä legge-verbin merkityksistä erilaisten prepositioiden kanssa. |
Minua harmittaa kun mikään ei jää päähän edes perusteista.
VastaaPoistaLaiskuus siinä on syynä, hyvää oppimateriaalia on vaikka kuinka paljon.
NTNU: Norges teknisk-naturvitenskapelige universitet i Trondheim.
On tehnyt tällaisen sivuston, ethän laita pahaksesi kun laitan linkin kiertoon.
http://www.ntnu.edu/now/intro
Netistä tosiaan löytyy materiaalia itseopiskeluun ja kirjakaupassakin on kaikenlaista käyttökelpoista, jos ei halua maksaa itseään kipeäksi kielikurssista.
PoistaHyvä kirjoitus, sekä sinun että Sannan. Itsellä ei ole vielä kielioppi niin hyvin hallussa että bongaisin lehdistä kirjoitusvirheitä, mutta tuohon oikolukuasiaan olen törmännyt itsekin. Ja ihmetellyt kun norjalainen ei osaa norjaa.. Eikä tuo norskiasenne yllätä sekään, kaikilla pitää olla kivaa eikä kukaan tee virheitä. :)
VastaaPoistaYrittävätkö norjalaiset muuten yleensä peittää virheensä valehtelemalla? Olen itse saanut lähiaikoina kahdesti positiivista palautetta rehellisyydestäni. Siis tottakai myönnän jos olen tehnyt virheen, oli virhe sitten pieni tai suuri...
Olen päässyt sille tasolle, että huomaan ilmiselvät virheet muiden teksteistä, mutta omalle, vastakirjoitetulle tekstille olen sokea. Olen sanonut töissä ihan suoraan, että minun tekstiäni saa korjata ilman, että loukkaannun.
PoistaEn tiedä, onko se virheiden peittely valehtelua, vaiko sitä, että asia selitetään itselle niin, että virhe tapahtui itsestä riippumattomasta syystä. Sitten ei tule paha mieli ja motivaatio laske. Tai jotain... ;D
Hyvä kirjoitus. Itselläni suomalaisena on ollut aina vaikeinta päästä ns. niin rentoon tilaan, että uskaltaisin puhua vierasta kieltä. Kun pääsee ensikynnyksen yli ja uskaltaa vähän treenata, yhtäkkiä kieli aina jotenkin iskostuu mieleen paremmin ja näkee kokonaiskuvan.
VastaaPoistaKirjoitin itse myös pidemmän postauksen blogiini liittyen mieheni suomenkielenopiskeluun. Alku oli tosi haastava, mutta yhtäkkiä n. kuukauden kohdalla olin ihan ihmeissäni, kuinka paljon hän oli oppinut aivan yhtäkkiä kirjoittamaan. Eli jotenkin ns. alun kiukkuilun jälkeen homma alkoi yhtäkkiä sujumaan.
Aurinkoa ja onnea norjan opiskeluun,
Anita
http://www.lily.fi/blogit/tervetuloa-suomeen
Norjan puhuminen ei periaatteessa ole vaikeaa, eikä kukaan usein edes huomaa, jos joukkoon sattuu ruotsia. Sen sijaan rimaa ainakin itselläni nosti alussa se, että puhutun norjan ymmärtäminen saattoi olla todella vaikeaa. "Hyvää yleiskieltä" ei suomen tapaan oikeastaan ole, vaan kaikki puhuvat jotain murretta.
PoistaUuden kielen opiskelussa muuten kirjoittaminen voi olla helpompaa kuin puhuminen. Siinä ehtii miettiä enemmän. ;)
Kuinkahan paljon tässä vaikuttaa nämä murteet, jotka itsekin koen ongelmaksi norjaa opetellessani. Sinänsä hienoa, että murteita käytetään, mutta jos sellaista hyvää perusnorjaa ei kuule koskaan missään, saattaa se vaikuttaa myös kirjoitettuun kieleen - vaikka ne periaatteessa ovatkin eri asioita.
VastaaPoistaJa kyllähän tämä netin, sähköpostien ja tekstiviestien käyttö myös vääjäämättä vaikuttaa kieleen ja ihmisten kielitaitoon - niin täällä kuin Suomessakin. Jos ei tee sellaista työtä, jossa joutuu jatkuvasti kirjoittamaan, niin kielitaito ruostuu nopeasti, vaikka olisi päntännyt kuinka koulussa. Kielen muuttumisen, köyhtymisen ja heikkenemisen huomaa ainakin suomalaisia nettikeskusteluja seuratessa, ja Suomessa asiaa on kai tutkittukin? Norjaa en osaa vielä tarpeeksi, että osaisin sanoa täkäläisestä oikeinkirjoituksesta mitään, mutta olettaisin, että täällä on ihan sama ongelma.
Itse olen ollut joskus muinoin aika haka suomen kieliopissa, mutta unohtanut lähes kaiken. Kirjoitan niin kuin korva sanoo, mutta kielioppisäännöt olen autuaasti unohtanut jo kauan sitten. Ja nyt kun asun täällä vieraalla kielialueella, huomaan, että se korvakin heikkenee koko ajan - en enää välttämättä osaa sanoa, onko jokin oikein vai väärin. Sanajärjestykset saattavat mennä miten sattuu. Mutta kirjoitan silti.
Rehellisyyden nimissä on nimittäin todettava, että me suomalaiset olemme myös vähän liian takertuneita kielioppiin. Kielioppia, oikeinpuhumista ja oikeinkirjoitusta on korostettu vieraita kieliä opiskellessa niin paljon, että meillä on maa täynnä kielitaitoisia ihmisiä, jotka eivät uskalla puhua eikä pukahtaa millään vieraalla kielellä - varsinkin meidän vähän vanhempien joukossa. Nuoret uskaltavat puhua ja kirjoittaa vapaammin, eivätkä ole niin takertuneita kielioppiin. Mutta kumpi on sitten lopulta huonompi juttu? Vaieta oikein vai puhua ja kirjoittaa vähän väärin? (sanomalehdet ja puhdas asiateksti on sitten vähän eri asia.)
Mikä tuo kirja muuten on nimeltään? Alkoi kiinnostaa, prepositiot kun on oikeasti aika tärkeitä :).
Murteet ovat hankalia, eivätkä monet norjalaiset edes tunnu osaavan puhua mitään muuta kuin murretta. Tai murre tunkee vahvasti läpi, vaikka yritettäisiin puhua selkeämmin.
PoistaToisaalta nykyinen somekulttuuri ja tekstiviestittely saa ihmiset kirjoittamaan enemmän kuin ennen, mutta käytetty kieli mukautuu lyhyisiin viesteihin sopivaksi. Tätä on tutkittu, mutta älä kysy kuka ja missä. Sitä en muista.
Suomen oikeinkirjoitus on muuten norjaa helpompaa, koska suomea kirjoitetaan täysin foneettisesti eli jokainen kirjain vastaa aina samaa äännettä. Ei norjankaan kirjoittaminen kyllä sieltä vaikeimmasta päästä ole, paljon lähempänä foneettista kirjoitusta kuin vaikkapa englanti.
Kirja on nimeltään Preposisjoner og partikler i norsk. Tekijät Åse-Berit & Rolf Strandskogen, kustantaja Oris forlag.
Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus norjan kielen tilanteesta ja omasta oppimisesta, kiitos =) Minulla ovat prepositiot hukassa sekä ruotsissa että englannissa, pitäisi kyllä joskus yrittää opetella ne. Vaikka muuten olen kielistä kiinnostunut, ovat juuri prepostiot ja artikkelit olleet minulle aina vaikeita. Tässähän olisikin hyvä tilaisuus ottaa itseään niskasta kiinni...Vanha viisaus muuten on, että mitä enemmän lukee, sitä parempaa tekstiä pystyy tuottamaan (itselläni on kyllä tästä kokemusta lähinnä suomen kielestä). Esimerkiksi vähän pidemmät lehtiartikkelit olisivat hyviä, niitäkin luetaan nykyään vähemmän, kun netissä on saatavilla lyhyitä ja nopeammin luettavia tekstejä. Sosiaalinen media, ja internet ja tekstiviestit yleensä ovat monessa suhteessa hieno juttu, mutta luulen, että vähän "perinteisemmistä" tekstilajeista olisi enemmän hyötyä oman kielenkäytön rikastuttamisessa :)
VastaaPoistaAivan! Ahkera lukeminen antaa paljon erilaisia malleja siitä, miten kieltä voi käyttää. Minä olen oppinut norjaa myös kääntämällä tekstiä norjasta suomeen (kuului työnkuvaan), ja sekin on aika tehokasta, kun joutuu ajoittain analysoimaan tekstiä ymmärtääkseen, mitä siinä aivan tarkkaan ottaen sanotaan.
PoistaPrepositiot ja artikkelit ovat varmaan vaikeita siksi, että suomen kielessä ei niitä ole. Toki joitakin prepositioita ja postpositioita on suomessakin, mutta yleisesti ottaen kielen logiikka on aivan erilainen kuin useimmissa muissa eurooppalaisissa kielissä.
Luulen kyllä, etä tämä norjan kielitilanne vaikeuttaa aika lailla äidinkielenään puhuvan oikeinkirjoitusta (tuskin (?) se tosin niin prepositioihin vaikuttaa), siis se, että aika monella sanalla on ainakin kaksi ja joillakin useampikin oikea kirjoitusmuoto (konservatiivinen ja radikaali nynorsk tai bokmål -muoto)? Ainakin se häiritsee omaa kielenopiskelua jo siinäkin suhteessa, että norja-suomi -sanakirjasta ei löydy sanoja kuin sattumanvaraisesti, koska 'standardi-bokmålilla' (mite se ikinä onkaan) sana kuitenkin kirjoitetaan eri tavalla kuin siinä sanomalehtikirjoituksessa/käyttöohjeessa, josta haluaisi ottaa huolella selvän.
VastaaPoistaSe on varmasti aivan totta, että kun yhtä yksiselitteistä standardia ei ole edes kirjoitetussa kielessä, norjalaiset itsekin ovat välillä pulassa oikeinkirjoituksen kanssa. Eivät siis pelkästään opetuksen puutteiden takia.
PoistaHei,
VastaaPoistaminulla on lainassa juuri tuo mainitsemasi kirja (vuodelta 85) ja sen sisäkannessa on keltainen lappunen, jossa lukee, että kirjasta ei ole uutta painosta. Siitä siis onkin, en ollut edes tarkistanut asiaa vaan luottanut lappuun.
Se on hyvä kirja. Pitää ostaa omaksi ja pistää tyynyn alle...
Ja olen samaa mieltä; on vaikea opetella ns. yleiskieltä, kun sellaista ei edes ole. Eikä työkavereistakaan ole oikolukijoiksi! Toisaalta voisimme opetella siitä rennon asenteen kieltä ja kielioppia kohtaan, mutta miten opetella kuin ei ole säähtöjä. En ymmärrä.
Minun kirjani on 6. painos vuodelta 2012. Ilmeisesti sille on ollut kysyntää. ;)
PoistaMinussa kyllä asuu pieni kielinatsi, joka haluaa selvyyden siihen, miten norjaa oikeasti puhutaan ja varsinkin kirjoitetaan. Töissä pitäisi pystyä laatimaan tekstejä, jotka ovat hyvää ja ymmärrettävää kieltä, mutta natiiveista työkavereistakaan ei aina ole apua. Yksi kollega, jonka kanssa yhteistyössä laadin tekstiä (minä kirjoitin), ei löytänyt mitään korjattavaa (ei ainakaan saanut sanotuksi yhdestäkään virheestä), mihin en ihan usko. Sinne meni sitten kirje jakeluun mahdollisine virheineen...