Norjalainen työnhakuprosessi

Olen ollut enemmän tai vähemmän aktiivinen työnhakija koko sen ajan, jonka olen asunut Norjassa. Muistan, miten ennen Norjaan muuttoa norjalaiset vakuuttelivat minulle, miten helppoa minunlaiseni koulutetun ihmisen olisi löytää täältä loistava työpaikka. Täällähän on töitä kaikille!

Silloin vähän epäilin, että mahtaakohan sen nyt noin helppoa olla esimerkiksi sen takia, että en Norjaan muuttaessa puhunut ollenkaan norjaa ja ruotsikin oli käytön puutteessa melkoisen ruosteen peitossa. Käytännössä työnhaku osoittautui vieläkin vaikeammaksi, ja mainitut norjalaiset taisivat kuvitella asuvansa jossakin paratiisissa.

Jos ihan vakavasti puhutaan, niin onhan täältä mahdollista löytää työtä, jos on oikeanlainen koulutus tai jos mikä tahansa kelpaa. Koska en ole sairaanhoitaja, lääkäri tai insinööri, joista täällä tuntuu olevan pulaa, vaan sellaisen alan ammattilainen, joita Norjassa on omastakin takaa aivan riittävästi, aluksi oli käytännössä pakko lähteä "mitä tahansa" -linjalle - jonkinlaisia reunaehtoja tosin kyllä asetin - jos aioin työtä saada. Lopputulos oli, että päädyin hommiin, joissa työskentelee enimmäkseen nuoria ja maahanmuuttajia, palkka on matala ja työviihtyvyyskin ajoittain miinuksen puolella.

Kun sain kevään mittaan valmiiksi erään opiskeluprojektin ja samaan syssyyn työpaikkakin haihtui taivaan tuuliin, oli aika alkaa panostaa työnhakuun täysillä.

Periaatteessa työnhaku Norjassa ja Suomessa on melko samanlaista. Työnantaja julkaisee ilmoituksen vapaasta työpaikasta. Löydät ilmoituksen ja havaitset olevasi juuri se henkilö, jota etsitään. Lähetät hakemuksen ja jäät odottelemaan kutsua haastatteluun, joka ehkä tulee, ehkä ei. Jos pääset haastatteluun, vastailet kysymyksiin yrittäen esittää itsesi parhaassa mahdollisessa valossa, ja kotiin palattuasi ryhdyt taas jännäämään lopputulosta. Tämä siis on peruskuvio Norjassakin.

Norjalaisessa työnhaussa on kuitenkin myös omat erityispiirteensä, joihin muualta tullut joutuu perehtymään.

Suomessakin työnhakijaa kehotetaan olemaan aktiivinen, mutta norjalaiset ohjeet työnhakijalle tuntuvat korottavan aktiivisuuden vähintään kolmanteen potenssiin. Potentiaaliselle työnantajalle soittaminen ja lisätietojen kyseleminen on varmaan aivan peruskauraa maasta riippumatta. En kuitenkaan muista Suomessa törmänneeni ajatukseen, että ilman henkilökohtaista yhteydenottoa on aivan turha kuvitella pääsevänsä haastatteluun vaikka olisi kuinka pätevä. Norjalaisen systeemin kaikki hienoudet eivät varmaankaan ole vielä selvinneet minulle, mutta olen alkanut epäillä, että puhelun päätarkoitus onkin itsensä kehuminen maasta taivaisiin ja ne lisäkysymykset ovat vain silmänlumetta. Hakemusta kirjoittaessa pitää sitten myös muistaa mainita keskustelleensa sen ja sen henkilön kanssa ja kiitellä miellyttävästä puhelusta.

Ainakin suurilla työnantajilla on sähköinen järjestelmä, johon rekisteröidään CV ja jonka kautta hakemus lähetetään. Jos näin ei ole, tilanteen voi käyttää hyväkseen tekemällä itseään tykö. Monet ohjeet suosittelevat henkilökohtaista käyntiä työpaikalla hakupaperien kanssa, mikäli hakemuksen voi toimittaa paperina. Siinä sivussa voi sitten taas kehua itseänsä ja muutenkin pyrkiä antamaan miellyttävän kuvan ja tekemään sellaisen vaikutuksen, että muistuu valitsijoiden mieleen siinä vaiheessa, kun hakijoista seulotaan haastateltavia. Jos hakemus lähetetään postissa, mikä taitaa olla nykyään aika harvinaista, tai sähköpostilla niin, että automaattista vastaanottokuittausta ei tule, pitää hakemukseen perään soitella ja kysellä, onko se saapunut perille ja tietenkin taas muistaa kehua itseään.

Mielellään jo siinä vaiheessa, kun kiinnostava työpaikkailmoitus osuu silmiin, pitää muistella, tunteeko ennestään jonkun henkilön kyseiseltä työpaikalta. Jos henkilökohtaista kontaktia ei löydy, ehkäpä kaverin kaveri tai pikkuserkun poikaystävä tai kissan kummin kaima on siellä töissä. Viimeistään hakemuksen lähettämisen jälkeen on aika kilauttaa kaverille ja pyytää, että kaveri käy kertomassa työpaikasta päättäville tahoille, miten pätevä ja mukava ja muutenkin erinomainen henkilö tämä yksi tietty hakija on.

Kuulostaako yllämainittu työnhakuprosessin osa vain etäisesti tutulta? Olet mahdollisesti turvautunut tällaiseen kouluaikoina ensimmäisiä kesätyöpaikkojasi hakiessasi. Norjassa systeemi kattaa ilmeisesti tarvittaessa koko työuran. Ulkomaalaista, joka ei oikeastaan tunne juuri ketään, tällainen hyvä veli -järjestelmä epäilyttää, mutta norjalaisiin se on juurtunut niin syvälle, että esimerkiksi täkäläisen työkkärin työnhakijainfossa verkoston käyttäminen on ohje, jota toistetaan kerta toisensa jälkeen.

Norjalaisilla tuntuu olevan erityinen tarve varmistaa, että palkattava henkilö varmasti on henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopiva. Henkilökohtaiset ominaisuudet eivät tässä yhteydessä tarkoita pätevyyttä, vaikka tietenkin siihenkin kiinnitetään huomiota. Nyt jo entisellä työpaikallani törmäsin pari kertaa ajatukseen, että parasta on palkata henkilö, jonka joku tuntee ja mieluiten vielä oikein hyvin. Esimerkiksi jonkun nykyisen työntekijän kaveri voisi olla sopiva. Eräs norjalaisesta suusta kuultu selitys tälle jonkinasteiselle nepotismille on, että työpaikalle ei haluta täysin tuntemattomia ihmisiä, koska henkilö saattaakin olla liian erilainen kuin muut, ja sehän on epämukavaa koko työyhteisölle.

Kantanorjalaiset ja maahan riittävän nuorina muuttaneet keräävät verkostoaan päiväkodista lähtien. Aikuinen maahanmuuttaja, joka ei ole edes opiskellut Norjassa, saattaa olla verkoston puutteen takia heikoilla. Tosin todistettavasti joku on joskus onnistunut saamaan Norjasta työpaikan ilman norjalaista verkostoa, mutta mitä ilmeisimmin verkosto auttaa asioita eteenpäin.

Jos sitten käy tuuri ja työnhakija on arvioitu haastattelun arvoiseksi, on edessä totuuden paikka, jolloin on aika ylittää itsensä positiivisen vaikutuksen tekemisessä. Norjalainen työhaastattelu sinänsä ei minun kokemukseni mukaan erityisesti poikkea suomalaisesta työhaastattelusta, mutta yllätyksen voi aiheuttaa haastattelijoiden lukumäärä. Pöydän ympärillä syyniä tekemässä voi olla potentiaalinen esimies, henkilöstöpuolen ihminen, pari potentiaalista kollegaa sekä luottamusmies. Viimeksimainitun tehtävänä on valvoa työnhakijan etuja ja asiallista kohtelua.

Suomessa joka paikassa istutettiin haastattelun päätteeksi tekemään psykologista testiä, mutta Norjassa en ole sellaiseen vielä törmännyt. Psykologisen testin tuottama tieto mahdollisesti hankitaan muilla keinoin, esimerkiksi suosittelijoiden avulla.

Suosittelijat liittyvät mukavuuden, pätevyyden ja soveltuvuuden varmistamiseen sekä tietenkin siihen verkostoon, joka kaikilla on tukenaan. Suosittelijoita en ole Suomessa koskaan tarvinnut. Anteeksi, olenpas kerran, mutta työpaikka oli vähän normaalista poikkeava muutenkin. Norjassa pitää aina esittää kaksi suosittelijaa paikasta riippumatta siinä vaiheessa, kun pääsee haastatteluun. Suosittelija on henkilö aikaisemmasta tai nykyisestä työpaikasta, ja häneltä sitten udellaan jotakin. Todennäköisesti hakijan "henkilökohtaiset ominaisuudet" ainakin ovat mielenkiinnon kohteena. Ja suosittelijoihin todellakin otetaan yhteyttä, mikäli työnantaja on haastattelun jälkeen edelleen kiinnostunut hakijasta.

Jos työnhakijalla ei ole suosittelijaa nykyisestä työpaikasta, se on huono juttu. Ensinnäkin herää epäilys, että työnhakija saattaakin olla hankala ihminen, joka ei ole saanut ketään suosittelijaa ja poislähtö ehkä liittyy ongelmiin työpaikalla. Seuraava epäilys on, että työnhakija hakee uutta työpaikkaa nykyisen työnantajansa tietämättä. Senkin on huono juttu.

Kaikkine koukeroineen norjalainen työnhakuprosessi menee siis suurinpiirtein näin:
- Soita työnantajalle ja kehu itseäsi.
- Toimita hakemus perille; jos henkilökohtaisesti, kehu jälleen itseäsi.
- Soittele hakemuksen perään ja kehu itseäsi (vapaavalintainen mutta suositeltava).
- Kilauta kaverille ja pyydä tätä kehumaan itseäsi kyseisellä työpaikalla.
- Tiedota suosittelijoitasi haastattelusta, johon olet menossa; tarvittaessa muistuta suosittelijoita hyvistä ominaisuuksistasi.
- Kehu itseäsi maasta taivaisiin työhaastattelussa ja muista ennen kaikkea antaa itsestäsi kuva mukavana ihmisenä.
- Odota yhteydenottoa peukalot pystyssä.