sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Saako valittaa?

Norjaan muuton jälkeen minulla on ollut tapana todeta Norjan ja Suomen eroista kyseleville ihmisille, että erot ovat niin pienet, ettei maasta toiseen muuttaessa mitään kulttuurishokkia pääse tulemaan. Näin siis kuvittelin, kunnes muutama viikko sitten luin kulttuurishokkia käsittelevää tutkimuskirjallisuutta ja huomasin tunnistavani ilmiön myös käytännössä.

Kulttuurishokkia on tutkittu 1950-60-luvulta lähtien, joten siihen on ehditty paneutua jo varsin monen tutkijan voimin. Käsite viittaa uuden kulttuurin aiheuttamaan odottamattomaan ja epämiellyttävään kokemukseen sekä sopeutumisprosessiin, jotka ovat seurausta joutumisesta vieraaseen ympäristöön. Sen oireita ovat esimerkiksi entisen elämän menetyksen tunne, ulkopuolisuus, sopeutumisen paine, ahdistus ja kykenemättömyyden tunne. Vaikka kyseessä on stressireaktio, se on kuitenkin normaali osa uuteen kulttuuriin sopeutumisen prosessia.

Kulttuurishokki on monivaiheinen prosessi, jota kuvataan yleensä U-käyränä sen etenemistavan vuoksi. Tyypillisesti alussa on "kuherruskuukausi", jolloin uusi kulttuuri tuntuu jännittävältä ja kiehtovalta ja yleisvaikutelma on positiivinen. Alussa maahanmuuttajalla on kuin turistin näkökulma uuteen kulttuuriin. Alamäki alkaa, kun käytännön arki iskee silmille. Tässä vaiheessa kulttuurierot alkavat aiheuttaa ongelmia ja uuden ympäristön kulttuuri alkaa tuntua vieraalta ja vaikealta, ja ongelmat saattavat tuntua itse aiheutetuilta. Kun prosessi etenee ja maahanmuuttaja alkaa taas nousta U-käyrää ylöspäin, tietoisuus kontaktista ympäristön kanssa lisääntyy ja asenne muuttuu. Maahanmuuttaja tuntee usein jopa vihamielisyyttä ympäröivää yhteisöä kohtaan ja syylliset ongelmiin löytyvät ympäristöstä, ei enää itsestä. Entinen asuinmaa voittaa yleensä uuden maan vertailussa.

Kulttuurishokin prosessi huipentuu tasapainon saavuttamiseen vanhan ja uuden välillä. Jotkut tutkimukset tosin ovat päätyneet siihen, että valtaosa ei itse asiassa koskaan saavuta tasapainoa ja todellista integroitumista uuteen kulttuuriin vaan jää vaiheeseen, jossa uusi kulttuuri tuntuu edelleen vieraalta. Osa kuitenkin pystyy integroitumaan ja saavuttamaan tasapainon, mikä antaa maahanmuuttajalle tunteen itsenäisestä selviytymisestä sekä uuden kulttuurin asiantuntemuksesta. Tosin nekin, jotka jäävät vierauden vaiheeseen, yleensä kokevat ainakin hetkittäin olevansa tasapainossa kulttuurien välillä.

Joskus integroituminen huipentuu monikulttuuriseen identiteettiin. Ihminen tuntee tällöin kuuluvansa samanaikaisesti useampaan kuin yhteen kulttuuriin ja ne ovat tasapainossa suhteessa toisiinsa, ja hän pystyy toimimaan välittäjänä kulttuurien välillä arvottamatta kumpaakaan paremmaksi tai huonommaksi. Monikulttuuriseen identiteettiin voi kuitenkin liittyä ongelma, että vallitseva kulttuuri ottaa liiankin täydellisen vallan identiteetissä ja alkuperäinen minuus unohtuu. 

Asia tuli uudelleen ajankohtaiseksi äskettäin, kun eräällä ulkosuomalaisten foorumilla käytiin kiivasta ja ajoittain jopa tulikivenkatkuista keskustelua siitä, miten Suomeen ja nykyiseen asuinmaahan pitää ja saa suhtautua. Vastakkain oli kaksi päänäkemystä (kärjistäen): Suomessa kaikki on paremmin - nykyisessä asuinmaassa kaikki on paremmin. Yhdeksi keskustelun pääkysymyksistä muodostui se, onko nykyistä asuinmaata lupa kritisoida. Vapaaehtoisestihan jokainen on muuttanut, joten miksi valittaa? Näinhän se menee. Vai meneekö?

Minun mielestäni keskustelussa ilmeni ennen kaikkea se, että ihmiset katsoivat asioita lähinnä omasta näkökulmastaan. Jotkut olivat muuttaneet ulkomaille vuosikymmeniä sitten, toiset vasta äskettäin, joten kulttuurishokkiprosessin kaikki vaiheet olivat varmasti keskustelussa edustettuina. Toisaalta keskustelijat olivat varmasti muuttaneet erilaisista syistä, lähteneet erilaisista olosuhteista ja päätyneet erilaisiin yhteisöihin ja olosuhteisiin. 

Jos katsotaan kulttuurishokin etenemistä, jota todellakin on tutkittu ja dokumentoitu varsin perusteellisesti, valittaminen on täysin normaalia käyttäytymistä. Samoin entisen ja nykyisen asuinmaan vertailu. Itse asiassa vikojen löytäminen nykyisestä asuinmaasta indikoi lähinnä sitä, että maahanmuuttaja on menossa U-käyrää ylöspäin, kohti mahdollista integroitumista. Saavutetaanko täydellistä integroitumista sitten koskaan, onkin jo toinen asia, mutta ylöspäin meneminen tarkoittaa, että kyky selviytyä ainakin saavutetaan tai on jo saavutettu. 

Tämän perusteella sanoisin, että uudesta asuinmaasta on lupa valittaa, kunhan ei keskitä kaikkea tarmoaan siihen. Ja toisaalta ne asiat, joista ihmiset useimmiten valittavat, ovat loppujen lopuksi aika pieniä ja liittyvät varsin usein arkipäivän epämukavuuksiin, joiden ylitse pystyy kyllä pääsemään. Minuakin ärsyttää säännöllisesti se, että Norjasta ei löydy ruisleipää, sellaista kunnollista suomalaistyyppistä siis. En kuitenkaan kuole nälkään tämän ongelman takia. Eikä maiden vertailu ja erilaisten asioiden ihmettely edes välttämättä ole valittamista vaan ainoastaan erojen vertailua ja ihmettelyä.

Keskusteluissa ulkomailla asumisen eduista ja rasituksista jää yleensä kertomatta keskustelijoiden tausta, esimerkiksi muuton syy. On ihmisiä, jotka ovat halunneet ulkomaille ulkomailla asumisen itsensä vuoksi tai koska Suomi on tuntunut ahdistavalta. Sitten on niitä, jotka ovat lähteneet vaikkapa töiden perässä tai opiskelemaan ja ehkä jonain päivänä huomanneet, että elämä on rakennettu uudessa maassa siihen malliin, että sinne jääminen on luonnollisempaa kuin takaisin Suomeen muuttaminen, vaikka Suomessa asumista vastaan ei varsinaisesti mitään erityistä olisikaan. 

Oman näkökulman korostaminen saattaa johtaa siihen, että keskustelijat eivät välttämättä tiedosta kaikilla olevan hieman erilainen tilanne. Sopeutuminen, tyytyväisyys tai valitusten määrä ovat melko varmasti hyvin eri tasolla, jos ulkomailta on löytynyt hyvä työpaikka Suomessa vietetyn pitkän työttömyys- tai pätkätyökauden jälkeen, tai jos puolison mukana ulkomaille muuttanut on jättänyt taakseen hyvän työpaikan ja päätynyt työttömäksi työnhakijaksi, jonka työllistyminen on vaikeaa ulkomaalaisuuden ja siitä johtuvien syiden vuoksi. Toisaalta myös yhteisöllä, johon muuttaja on päätynyt, on suuri merkitys sopeutumisen kannalta. Ero on suuri, jos vertailukohtina ovat pieni kyläyhteisö, joka suhtautuu uteliaasti tulokkaisiin, ja suurkaupunki, jossa yhteisöstä ei voi edes puhua, koska naapuritkaan eivät tunne toisiaan. Tai verratkaapa tilannetta, jos vain englantia osaava suomalainen muuttaa englanninkieliseen maahan tai Japaniin.

Itse asiassa aina ei tarvitse edes muuttaa ulkomaille kulttuurishokin saadakseen. Muutto Raumalta Ilomantsiin tai Vantaalta Pelkosenniemelle voi sekin jo aiheuttaa lievempiä oireita.

***
Kulttuurishokkia käsittelevää kirjallisuutta esim.:
Furnham, A. & Bochner, S. 1986. Culture shock. Psychological reactions to unfamiliar environment. London: Methuen.
Pedersen, P. 1995. The five stages of culture shock. Critical incidents around the world. Westport: Greenwood Press.
Ward, C., Bochner, S. & Furnham, A. 2001. The psychology of culture shock. 2nd edition. Hove: Routledge.

27 kommenttia:

  1. 32 vuotta täällä ja ei ole stressiä ilmaantunut, päinvastoin hautapaikkanikin on tämän maan multaa.

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvä kirjoitus, juuri noinhan se varmaan menee. Ehkä korostaisin vielä niitä yksilöllisiä eroja tavassa suhtautua asioihin positiivisesti tai negatiivisesti, asui sitten kotimaassaan tai ulkomailla. Itse koen, että en ole enää siinä kuherrusvaiheessa, mutta en koe mitään isompia sopeutumisvaikeuksia. Tietenkin kaipaan ruisleipää, karjalanpiirakoita ja Fazerin suklaata, ja koen oloni ajoittain ulkopuoliseksi vajaan kielitaitoni takia, mutta asunhan nyt ulkomailla ja pidän sitä ihan luonnollisena.

    Osallistuin itsekin aktiivisesti tuohon keskusteluun, ja jäin pohtimaan, kuinka paljon mahtaa vaikuttaa myös se, että sitä odottaa toisen Pohjoismaan oleva hyvin samanlainen kuin Suomi, ja esimerkiksi juuri sitä ruisleivän puutetta on vaikeampi hyväksyä Norjassa, kuin olisi muutettaessa vaikkapa Indonesiaan ja Afrikkaan. Luulisin, että asuttaessa selvästi erinlaisessa kulttuurissa, huonommat jogurttivalikoimat tai peräti ajoittain tyhjät hyllyt kaupassa eivät aiheuttaisi yhtä paljon keskustelua, kuin täällä Norjassa. Tai se keskustelu olisi ehkä jotenkin ratkaisukeskeisempää: kuinka selviytyä totaalisen erilaisten elintarvikkeiden keskellä :).

    Norjaan muutettaessa se kulttuurishokki saattaa olla yllättävän suuri, jos ennakko-oletuksena on että lähinnä vain kieli muuttuu. Norja ei ole EU-maa, eikä Suomi (valitettavasti) kuulu tähän "skandinaaviseen perheeseen", vaikka Pohjoismaa onkin, joten eroja löytyy yllättävän paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oma asenne vaikuttaa myös paljon. Toiset nyt vain sattuvat olemaan optimisteja ja toiset pessimistejä, ja valittaminen on joidenkin rakas harrastus asuinpaikasta riippumatta. ;)
      Minä ainakin odotin Norjan ja Suomen olevan enemmän samanlaisia kuin mitä ne sitten osoittautuivat olevan. Se, että oli kyläillyt täällä ties kuinka monta kertaa ennen muuttoa, ei kuitenkaan antanut kuin sen "turistin näkökulman". Afrikkaan muuttaessa varmasti olettaisin kaiken olevan erilaista ja samankaltaisuudet olisivatkin sitten ehkä positiivinen yllätys.
      Toisaalta olen huomannut, että norjalaisetkin kuvittelevat Suomen olevan aivan samanlainen kuin Norja, joten ei tämä ole vain suomalaisten viljelemää harhaluuloa.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus! Joskus on hauska seurata tuollaisia keskusteluja 'vanhempana' ulkosuomalaisena. Vaikka kaikilla on jokseenkin erilainen tilanne, on monesti tuon U-käyrän vaiheiden tunnistaminen helppoa. Valitusvaihe on siinä kyllä kaikilla yleensä mukana jossain määrin, mutta aika kultaa muistot ja kymmene vuoden kuluttua saattaa olla vaikeaa sympatiseerata uusien tulokkaiden kriiseilylle, kun itsestä jo tuntuu, että kaikki on ihan 'normaalia' eikä koskaan tullut valitettua... Ja ihan totta: laitoit hienoja esimerkkejä erilaisista elämäntilanteista, jotka vaikuttavat kokemukseen (työt, kielitaito, asuinpaikan koko, kulttuurin vieraus jne).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin luulen, että aika kultaa muistot, kun integroituminen on saavutettu. Sitten ihmetellään toisia, joilla on kriisi, kun "ei minulla itsellä koskaan mitään ollut". Mutta jos ihan rehellisesti puhutaan, niin monesti ihmisillä on myös asenteellisia vaikeuksia asettua toisen asemaan ja myöntää (tietoisesti muistaa), että itselläkin on joskus ollut vaikeaa.

      Poista
  4. Oot aika taitava kirjottamaan... vau ! Kiitos taas tästäkin. Sain paljon vastauksia ja ymmärrystä omalle käytökselle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on otettava tiede avuksi asioiden setvimiseen. :D Lisää aiheesta löytyy ihan googlaamalla "kulttuurishokki".

      Poista
  5. Ja sitten kun vielä ajattelee, että päivätkin ovat erilaisia. Joskus pienikin asia saa lannistumaan ja toisena päivänä kaikki on mahdollista. Kielen taitaminen tuntuisi minusta olevan se tärkein. Jollet puhu "alkuasukkaiden" kieltä, en voi tuntea kuuluvani asuinpaikkaani. Minä ainakin koin alkuun ulkopuolisuutta Norjassa, kun en ymmärtänyt tai osannut vastata. Vieläkin koen, että jonkin asian saisi paljon napakammin sanottua suomeksi. Osa tästä on suomen rikkautta ja osa omaa kielipuolisuutta. Nyt olen suhannut työkeikalta toiseen kolmatta kuukautta taas ummikkona Islannissa ja puhunut Suomea viimeksi nokakkain syyskuun 1. päivä, puhunut pääsääntöisesti englantia ja jonkin verran tanskaa osaavien kanssa norjaa ja yrittänyt opetella islantia. Välillä ei meinaa kieli kääntyä oikeaan kieleen. Hulluinta on se, että olen kaivannut ensimmäisen kerran Suomeen Norjaan muuton jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kielen osaaminen on olennaista, jotta pääsee sisälle kulttuuriin. Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat päivien erilaisuudella. Vaikka nykyään selviän lähes joka tilanteesta norjaksi, joskus tulee "bad Norwegian day", enkä osaa selittää edes yksinkertaisinta asiaa norjaksi. Siltä ainakin tuntuu. Toisaalta olen myös kokenut niin, että huonoa norjaa puhuva ulkomaalainen herkästi jätetään ulkopuolelle, kun norskit ajattelevat, että ei se kuitenkaan ymmärrä eikä sen palikkakieltä jaksa edes kuunnella.

      Poista
  6. Mielenkiintoinen kirjoitus. Kuten mainittua, mulla meni kuppi nurin noiden keskustelujen kanssa, joten olen autuaan tietämätön, onko siellä taas keskusteltu samasta asiasta :D Mutta tunnistan kyllä itseni. Oujea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köh... Minun täytyy tunnustaa, että ihan uteliaisuudesta oli lähes pakko jäädä seuraamaan ko. keskusteluja, vaikka välillä alkoi jo höyry nousta. ;)

      Poista
  7. Hyvin olet ajatellut asioita.

    Tähän vaan mainitsen, että poliitikot ovat minulle väittäneet täällä, että Norjassa ei ole kaksoiskansalaisuutta esim sen vuoksi, koska se estää integroitumista maahan. Niinpä ilmeisesti en sitten tule koskaan integroitumaan tänne vaikka tunnenkin olevani "kotona" täällä...

    Allekirjoitan täysin tuon "Eikä maiden vertailu ja erilaisten asioiden ihmettely edes välttämättä ole valittamista vaan ainoastaan erojen vertailua ja ihmettelyä." Naulan kantaan sanottu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on muutaman kerran pitänyt miehelle huomauttaa, että Norjan omituisuuksien ihmettely ääneen ei todellakaan ole automaattisesti kritiikkiä. ;)

      Kaksoiskansalaisuuden kielto ja norjan kielen suositteleminen maahanmuuttajaperheiden ainoaksi kieleksi (olen todellakin kuullut/lukenut tällaisia lausuntoja) tuntuu jotenkin taantumukselliselta. En kyllä minäkään ymmärrä, miksi arkipäivän monikulttuurisuus kuten kaksoiskansalaisuus estäisi integroitumisen.

      Poista
    2. Siis näitä kielikieltoja kuulee edelleenkin... On ihan omakohtaisia kokemuksia työn puolesta esim terveydenhuollon puolelta, kun neuvolan terkkari neuvoo ihan pokkana vanhempia...

      Poista
  8. Mielenkiintoista! Kun itse muutin Ruotsiin 1967 opiskelemaan kieltä paikan päälle, niin kulttuuri ja ympäristöshokki oli minulla kait(ehkä) pienempi kuin sinulla. Ruotsi oli minulle tuttu maa jo aikaisemmilta vuosilta, sillä vietin täällä useampia kesiä 1950 luvulla.
    Haluaisin kuitenkin ottaa kantaa siihen, että monet keskustelufoorumit käsittelevät ja ne jotka foorumeihin osallistujat ovat ehkä enemmän lukeneita ja "ovat tai luulevat olevansa" hieman intelligentejä ja samalla kyvyykkäämpiä formuloimaan kokemustunteitaan uudesta asuinmaastaan ja olemisestaan tässä uudessa kulttuurissa, niinkuin myös vertailemaan uutta ympäristöään vanhaan dito.
    Olen järjestö- ja kulttuuriaktivistinen eläkeläinen joka tuntee satoja, ehkä tuhansia ensimmäisen suuren maahanmuuttaja ryhmän ruotsinsuomalaisia.
    Olisi mielenkiintoista lukea myös heidän kokemuksiaan ja tunteitaan uudesta kotimaasta. Täällä niitä tarinoita on satoja tuhansia´ja väittäisimpä, että ne ovat kaikki ainutlaatuisia. Osa kokemuksista ja tarinoista ovat karmeita, osa niistä on yllättäviä ja moni niistä positiivisia ja onnellisia.
    Arvostan sinun mielipiteitäsi ja kokemuksien kuvauksiasi maahanmuuttajan näkökulmasta. Oslo ja sen seutu on minullekin hieman tuttua sillä yksi minun pojistani asui ja kävi töissä Oslossa 3 vuotta.
    Lopuksi pieni vihje. Jos haluat kuunnella suomalaista toivemusiikkia lauantaisin nettiradiosta niin kokeile radiosuomi.se. Istumme, elämänkumpanini ja minä studiossa ensi lauantaina klo 15.30 ja 18.00 välillä. Voit tietenkin vierailla radion kotisivullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuin sanoin, minun vaikutelmani seuraamistani keskusteluista oli, että ihmiset katselivat asiaa lähinnä omasta näkökulmastaan. Ei siinä mitään kovin sofistikoitunutta vaikutelmaa tai edes sellaisen yrittämistä ollut havaittavissa kuin ehkä parilla keskustelijalla.

      En ole perehtynyt ruotsinsuomalaisten tilanteeseen, mutta voisin kuvitella, että heidänkin kokemuksiaan ja sopeutumistaan olisi jollakin tasolla tutkittu tai ainakin tallennettu muistoja. Kyse on kuitenkin niin suuresta ihmisryhmästä, että sillä lienee jopa Ruotsinkin kannalta jonkinlaista kulttuurista merkitystä.

      Poista
  9. Hyvin sä kirjoitat. Mulla on jäänyt ihan paitsioon kaikki tuollaiset keskustelupalstat, joten en ole päässyt tätä ilmeisen tasokasta tappelua seuraamaan.. Miltä palstalta tämä mahtaa löytyä?

    Monessa asiassa olen kanssasi samaa mieltä, ja komppaan myös Tuulaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä keskustelut ovat kieltämättä mielenkiintoisia ;) Jos pystyy seuraamaan heittäytymättä itse (ainakaan liiaksi) mukaan, siellä voi tehdä monia hyviä huomioita.

      Poista
  10. Todella hyvin kirjoitettu ja mietitty! Uskoisin, että ihmisellä on oikeus kritisoida niitä epäkohtia, joita hän asuinmaassaan kohtaa, vaikka sitten vapaaehtoisesti siellä asuisikin. Parantamisen varaa lienee aina, kaikkialla, mutta kritiikin tulisi olla rakentavaa, asiallista ja ennenkaikkea kohtuullista. Kulttuurishokin kourissa kritiikistä tulee usein kohtuutona. Suomen kritisointi on luvallista sekin, vaikka usein tuntuu, että ulkosuomalaisten mielissä Suomi muuttuu vuosien saatossa paratiisiksi ja aika kultaa muistot. Näin on käynyt itsellenikin, mutta vierailut isänmaahan ja keskustelut esim. työttöminä olevien ystävieni kanssa palauttavat maan pinnalle. Oma Suomessa aikoinaan koettu pätkätyöläisyys ja epävarmuus muistuvat mieleen taas paljon paremmin ja kultareunusteiset kuvat Fazerin sinisestä lumihangen kimaltaessa jouluaattona himmenevät hieman. Rakkautta ja realismia, molemmille on tilaa. Itse olen asunut koti-Suomen lisäksi kolmessa maassa ja koen jonkinlaista monikulttuurista identiteettiä. Kaikissa asuinmaissani maissa on ollut vikoja, kulttuurishokki on tullut alkuun jokaisessa ja tulisi varmaan Suomessakin, jos paluumuuttaisin sinne. Olen kuitenkin viihtynyt kaikkialla ja sopeutunut aina jokseenkin hyvin. Suomen kansalainen tulen aina olemaan! Olen keskustellut näistä asioista tätini kanssa, sillä hän muutti Ruotsiin vuonna 1964 ja asuu siellä yhä. Hän kokee yhä olevansa suomalainen, mutta ei ole kuitenkaan kokenut oikeaksi lähteä Suomeen eläkepäiviä viettämään. Koti on Ruotsissa ja Suomessa hän todennäköisesti kokisi itsenä ruotsalaiseksi. Tasapainon löytäminen näissä asioissa ei ole aina aivan helppoa. Itse napisen Norjassa kohtaamistani "vioista" yhtenään vielä 15 täällä asutun vuoden jälkeenkin, mutta kyse on kuitenkin pikkuasioista, ei mistään vakavasta. Usein vaahtoan täällä siitä, miten Suomessa "se ja se asia" on hoidettu paremmin, kunnes joku Suomesta vesittää koko juttuni kertomalla tilanteesta sen oikean version, suoraan pakanpäältä ja nykyhetkestä!!! Omaansa saa kritisoida rakkaudella, se on sääntöni näissä asioissa, ja omakseni koen niin Norjan kuin Suomenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä niitä kommentteja, että jos löytää asuinmaastaan valituksen aihetta, pitäisi lähteä takaisin Suomeen. Eihän se näin yksioikoista voi olla, että mitään negatiivista ei saa sanoa. Mutta kuten sanoit, kohtuus kaikessa. Liika kriittisyys vie turhaan energiaa ja huomion pois myönteisistä asioista.

      Norjan (tai jonkin muun maan) vioista napiseminen ja "norjalaisten" syyttäminen kelvottomiksi saattaa olla helppoa ja luontevaa siksi, että samalla rajaa itsensä suomalaisena tämän huonosti jonkin asian hoitaneen porukan ulkopuolelle. Jos vastaavista asioista valittaisi Suomessa, syyllinen olisi todennäköisesti joku muu kuin "suomalaiset" kollektiivisesti. ;)

      Poista
  11. Kompaan muita, hyvin kirjoitettu.
    Mulla menee kyllä niin ylös alas taas tää sopeutuminen. Esim tänään on taas ihan hirvee koti-ikävä, vaikkei mitään sen kummempaa ole edes tapahtunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullahan tämä viimeisin kulttuurista toiseen siirtyminen on todella iso. Jos siellä aavikon keskellä alkaa stressata, niin se on vielä paljon luonnollisempaa kuin täällä toisessa Pohjoismaassa. :)

      Poista
  12. Noin kait se suurin piirtein menee :)
    Tunnistin ainakin itseni, vaikka Norjassa asuminen jäi vain kahteen vuoteen ja loppujen lopuksi sopuduin jo vallan hyvin. Paljon paljon vaikeampaa on ollut sopeutuminen (ja on edelleenkin kuuden vuoden jälkeen) Savosta Varsinais-Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jos olet muuttanut Turkuun, en yhtään ihmettele. Olen asunut siellä muutaman vuoden muinoin opiskellessani, ja täytyy sanoa, että turkulaisten suhtautuminen muualta tulleisiin oli aika hmmm... torjuva. Mutta ihan vakavasti ottaen, kyllä ihmisillä Savossa ja Varsinais-Suomessa varmasti on erilainen mentaliteetti, vaikka yhdessä ja samassa maassa ollaankin. Kulttuurieroja kohdatakseen ei tarvitse lähteä ulkomaille.

      Poista
  13. Hyvin kirjoitettu, Heli :) Omalla kohdalla kulttuurishokki oli isompi muuttaessa Ahvenanmaalle ja varsinkin kun turistit hävisivät ja talvi tuli. Osloon muutto meni sutjakkaammin.
    Minä olen tainnut päästä jonkunlaiseen "maattomaan" tilaan omalla U-käyrällä. Nykyään tuntuu ihan ulkomaalaiselta sekä Suomessa että täällä Oslossa. Norjassa paljastun ulkomaalaiseksi jo ihan vahvan aksentinkin takia ja Suomessa olen ihan ulkona uusista tv-ohjelmista, uutisista, uusista talon- ja kadunnimistä yms.Ja eurot on pakko laskea kruunuiksi että edes vähän tietää paljonko lasku on.
    Hauskaa syksyä! Ëlisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikuinen ulkomaalainen? Huomaan kyllä itsekin, että neljä vuotta Norjassa on tehnyt tehtävänsä, enkä minäkään ole enää selvillä, missä Suomessa mennään, vaikka uutisia seuraankin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...