keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Juhlapäivä lähestyy

Barnetog (kuva)
Perjantaina 17. toukokuuta vietetään Norjan kansallispäivää 1814 laaditun perustuslain hyväksymispäivänä. Kansallispäivään aletaan valmistautua jo hyvissä ajoin, ja meidänkin postilaatikkoomme on tipahdellut ilmoituksia kyseisen päivän juhlallisuuksista. Päivää nimittäin kuuluu juhlia, juhlimattomuus on epänorjalaista.

Kansallispäivän viettoon kuuluvat olennaisesti lasten kulkueet, joita koulut ja päiväkodit organisoivat kaikkialla maassa. Lähikoulu oli jakanut päivän ohjelman alueen asukkaille, ja siitä käy hyvin ilmi, miten esimerkiksi alakoululaiset viettävät kansallispäivää.

Päivä alkaa lipunnostolla koululla jo aamuseitsemältä, jonka jälkeen lapset kuskataan busseilla koko kunnan yhteiseen kulkueeseen. Askerin kunnan erikoisuutena on, että kruununprinssiperhe asuu täällä, ja se vaikuttaa myös päivän kulkuun. Kulkue nimittäin starttaa kuninkaallisten kodin liepeiltä ja he vastaanottavat sen, ennen kuin se jatkaa matkaansa Askerin keskustaan. Kulkueen osallistujamäärästä kertonee jotain se, että vajaan parin kilometrin marssi kestää puolitoista tuntia. Keskustasta koululaiset kuljetetaan saman tien takaisin oman koulunsa liepeille, jossa marssitaan kulkueessa vielä puolisen tuntia. Tämän jälkeen koululla on ohjelmaa, puheita, laulua, kilpailuja ja jäätelönsyöntiä kahteen asti. Koulun ohjelman loputtua monet suuntaavat vielä vaikkapa harrastusryhmiensä järjestämiin juhlallisuuksiin.

Tähän aikaan vuodesta lapselliset työkaverit saattavat vaikuttaa jo etukäteen stressaantuneilta tulevasta juhlinnasta, johon kuluu koko päivä aamuvarhaisesta alkaen. Muistelen erään kahden lapsen äidin huokaisseen viime vuonna, että kansallispäivä on rasittava päivä. Sekä lapsille että aikuisille. No, ei ihmekään, jos koululla pitää olla jopa normaalia koulupäivää aikaisemmin.

Kansallispäivänä varsinkin lapsille järjestetyt juhlallisuudet taitavat olla monille pakkojuhlintaa, vaikka kyseessä onkin perinorjalainen perinne, johon kaikkien kuuluu osallistua. Lapsille päivä saattaa olla hauska, mutta vanhemmat ajattelevat toisin. Iso osa lapsiperheistä on kuulemma alkanut lipsua perinteistä ja jättää lasten kulkueet väliin ja pakenee juhlastressiä mökille.

Tänä vuonna luvassa onkin pitkä viikonloppu ja hyvä lähteä vaikka kauemmaskin, kun perjantain kansallispäivän lisäksi myös maanantai on vapaapäivä helluntain johdosta.

8 kommenttia:

  1. No jos Norjassa asuu...niin maassa maan tavalla!!!Paitsi ne Russenet kävi kyllä hermon päälle kun ne keskellä yötä herätteli...eipä niiden tempauksista pitäneet norskitkaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän norjalaisetkin odottavat maahanmuuttajilta, mielellään jopa vähän enemmänkin... ;)

      Poista
  2. Itse odotan innolla kansallispäivää, kerrankin nimittäin olemme täällä! Meidänkin kylällä on jonkinmoinen kulkue, muuttaa siitä ei ole edes tarhassa sen pahemmin ilmoiteltu. Mukaan mennään jos ei osu päiväunet samalle ajalle. Lillehammerissa on kulkue hieman myöhemmin iltapäivästä, ja sinne on myös tullut ystäväperheeltä kutsu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä käydä katsomassa. Sen verran kansallispäivän juhlinta eroaa esim. Suomen itsenäisyyspäivän juhlinnasta. Toivottavasti teilläkin säät olivat suosiolliset :)

      Poista
  3. Kyllä minäkin tuon päivän vielä joksus vietän Norjassa, se kun sattuu olemaan synttärinikin :-)

    VastaaPoista
  4. :D Meillä oli päiväkodin ovessa kulkueiden aikataulut ja vanhemmille ohjeet olla ajoissa paikalla. :D Saa nähdä mennäänkö. Voishan se olla ihan hauskaakin. Hämmästyttää myös nämä juhlapäivän aamiaiset - ajattelin kyseessä olevan brunssi, mutta yllättäen perheet kokoontuukin todellakin aamupalalle jo viimeistään 8. Tai näin ainakin täälläpäin kuulemma... Ja tietenkin viimeisen päälle tällättynä. Moneltakohan juhlapäivän herätys sitten on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottaen huomioon, että laittautuminen juhlavaatteisiin saattaa kestää vähän kauemmin, niin herätyskellot ovat varmaan monessa perheessä soimassa todella aikaisin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...