maanantai 1. huhtikuuta 2013

Påskevær ja muita perinteitä


Pääsiäisenä kuuluu olla hieno ilma. Se on yksi norjalaisista pääsiäisperinteistä. Kun aurinko paistaa ja hanki hohtaa, norjalaiset sanovat, että on påskevær, pääsiäisilma, vaikkei edes olisi pääsiäinen. Tänä pääsiäisenä on saatu nauttia hienosta keväisestä säästä. Sellaisesta, joka jo sulattaa lunta aivan silmin nähden, vaikka varjon puolella vielä onkin pakkaslunta.

Pääsiäisenä kuuluu myös hiihtää. Norjassa jo kiirastorstai on vapaapäivä ja monet ottavat koko viikon lomaa töistä ja suuntaavat kohti hiihtomaastoja. Meillä ei ole aiemmin päässyt syntymään tällaista hiihtoperinnettä, mutta tänä vuonna mies ja viikonloppulapsi toteuttivat norjalaisen pääsiäisen syvintä olemusta laskettelurinteessä. Minä en laskettele, joten ulkoilin auringossa muuten sillä välin. Muistelen, että viime vuonna mies poti huonoa omaatuntoa hiihtämättömyydestään. Ei siksi, että hän välttämättä olisi halunnut suksien päälle, vaan  koska niin kuuluu tehdä. Olisi kuulemma hieman noloa töissä tunnustaa, ettei ole hiihtänyt pääsiäisenä niin kuin kaikki muut.


Silloin, kun ei hiihdetä, pääsiäisperinteisiin kuuluu påskekrim. Kirjakaupat alkavat jo hyvissä ajoin mainostaa dekkareita pääsiäislukemiseksi, ja pääsiäispyhinä telkkarista tulee brittidekkareita. Kiusasin miestä kyselemällä muun muassa, että miksi ne telkkarin rikossarjat ovat nimenomaan brittiläisiä. Vastaukseksi sain, että brittisarjoja katsoessaan ihmiset tuntevat itsensä sivistyneemmiksi ja fiksummiksi kuin vaikka amerikkalaisia tai norjalaisia vastineita töllöttäessään. Ne siis koetaan vähän paremmaksi katseltavaksi. No, tiedä häntä, kuinka paikkansapitävä selitys on, mutta tämä on siis norjalaisen suusta kuultu.

Murhamysteeriin syventyessä voi samalla mussuttaa karkkia. Jostakin syystä sekä pääsiäiseen että jouluun kuuluu marsipaani, mutta myös muunlainen karkki kelpaa. Lapset saavat isohkon, pahvisen pääsiäismunan, joka on täytetty karkilla. Siitä riittää syötävää moneksi päiväksi. Kun jo pari viikkoa ennen pääsiäistä ostimme pahvimunan valmiiksi, viikonloppulapsi olisi mielihyvin ottanut sellaisen arviolta kolmen litran vetoisen. Aikuisten mielestä hiukan pienempikin oli riittävä yhdelle kymmenvuotiaalle.

Pääsiäistä voi tietenkin viettää monella tavalla, mutta kaikkia perinteitä seuraten siihen saattaa tulla vähän suorittamisen makua.

6 kommenttia:

  1. "Lapset saavat..."

    Tuota, meillä tulee anoppilasta pääsiäismunat molemmille JA lisäksi vielä koirille :D Koirien oma on täytetty makkaroilla ja kuivatuilla kanansiivillä.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla Norjan pääsiäsperinteistä. Aika mielenkiintoista se dekkarien katsominen ja lukeminen, mistäköhän sekin on tullut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dekkarit tuovat (kuulemma) jotain jännitystä iltaan, kun on ensin koko päivä hiihdetty.

      Poista
  3. Kaikella kunnioituksella norjalaisia perinteitä kohtaan mutta ennemmin ammun itseäni jalkaan kuin ensin hiihtelen päivän ja sitten tuijotan brittiläistä jahkailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norjalaiset suhtautuvat perinteisiinsä sen verran vakavasti, että tuollaista on parasta olla sanomatta ääneen norjalaiselle ;D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...