Kun pitäisi päättää asioista yhdessä

Viikolla oli taloyhtiön kokous, jonka pääasia oli jo vuosi sitten vireille laitettu koko rivitaloaluetta koskeva mahdollinen värikoodin muutos. Nyt taloja on neljää eri väriä - punainen, keltainen, vihreä ja harmaa - mutta osa asukkaista on jo jonkin aikaa ajanut värityksen yhtenäistämistä ja vaalentamista.

Norjassa taloyhtiöitä on kahta lajia, borettslag, joka suurinpiirtein vastaa suomalaista taloyhtiötä, ja sameie, joka on löyhempi. Meidän kohdallamme kyseessä on sameie, ja sen erityispiirteistä sekä niiden mahdollistamista ilmiöistä olen kirjoittanut jo aiemmin, joten en niitä enää kertaa tässä.

Vuosi sitten asetettu värinvaihtotoimikunta oli tehnyt ehdotuksensa tulevista väreistä, ja mahdolliset värimallit olivat olleet muutaman viikon näytillä ulkona. Kaikilla kokoukseen osallistujilla oli siis ennakkokäsitys siitä, mistä puhutaan ja päätetään. Tai niin siis olisi voinut kuvitella.

Värikeskustelu alkoi sen pohtimisella, mitä vuosi sitten oikeastaan päätettiin. Näkemykset vaihtelivat niin, että toisten mielestä nyt oli vuorossa varsinainen päätös mahdollisesta värinvaihdoksesta ja toisten mielestä tarve oli vain valita uudet värit - jotta maalaaminen voi alkaa. Keskustelun kiihtyessä joku sentään keksi tarkistaa, mitä edellisen kokouksen pöytäkirjaan oli kirjattu, ja lopputulos oli, että mitään ei varsinaisesti ollut vielä vuosi sitten  päätetty. Sitten alettiin keskustella siitä, kummasta kannattaa äänestää ensin, vaihdetaanko värejä ylipäätään vai mitkä uudet värit voisivat olla. Loppujen lopuksi värikoodiin liittyviä äänestyksiä taisi olla yhteensä neljä tai viisi, ja vaikutelmaksi jäi, että kaikki eivät aivan pysyneet perässä, mistä milloinkin äänestettiin, kun keskustelu velloi edes takaisin. Vähältä piti, ettei lopullista päätöstä taas lykätty vuodella.

Lopullinen päätös oli värien vaihto, ja yhdeksi mahdolliseksi väriksi päätettiin vaalean harmaa. Toistakin värivaihtoehtoa vaadittiin, mutta se jäi päättämättä, mikä se voisi olla. Valkoinen ei kelvannut. Asiasta sopiminen tuntui jotenkin ylimaallisen vaikealta, kun norjalaiseen tapaan vaihtoehtoja pitää olla, jottei kukaan tunne itseänsä pakotetuksi mihinkään vastenmieliseen. Toisaalta sekin todettiin, että kun jotakin taloa aletaan maalata, jollakin konstilla pitää saada kaikki asukkaat maalaamaan oma osuutensa samanaikaisesti. Miten se voisi tapahtua, ei kyllä selvinnyt minulle, sillä ennestäänkin tämäntyyppisten asioiden kanssa näyttää olevan vaikeuksia. Itsepäinen asukas on saattanut esimerkiksi jättää parvekkeen rakentamatta, vaikka talon muut asukkaat ovat omansa rakentaneet.

Talojen remonteista keskusteltiin muutenkin, ja siinä yhteydessä selvisi muun muassa, että taloyhtiön vastuulle kuuluu katto, mutta ulkoseinän paneloinnin uusiminen on asukkaan vastuulla. Seinien maalaaminen on asukkaan tehtävä, mutta taloyhtiö maksaa maalit. Sameiessa asukas omistaa suoraan asuntonsa - eikä asunto-osakeyhtiön osakkeita, jotka oikeuttavat tietyn asunnon hallintaan - sekä neljä metriä maata talon ympäriltä. Pihat ulottuvat kauemmas kuin neljä metriä seinästä, mutta siitä eteenpäin maan omistaa sameie ja asukkaalla on käyttöoikeus pihan siihen osaan. Maapohjan omistuksesta johtuen (jos oikein ymmärsin) asukas on vastuussa talon ympärillä mahdollisesti olevasta salaojituksesta.

Aika sekavan oloinen systeemi, mutta ilmeisesti ainakin osa edellä mainituista vastuista on sellaisia, jotka määritellään taloyhtiön säännöissä, ja ne voisivat siis olla toisinkin. Toisaalta tämä selittää, miksi yhdessä ja samassa talossa voi olla joka asunnossa erilainen ulko-ovi ja parveke- ja terassirakennelmatkin ovat joka talossa vähän erilaiset.

Niin, se maalausasia, jota ei saatu päätettyä aivan valmiiksi asti. Noin kuukauden kuluttua pitäisi olla uusi kokous, jossa päätetään toinen värivaihtoehto. Sitten asukkaat voivat alkaa maalata, mutta aikataulu on "sitä mukaa kuin maalauksen tarve ilmenee". Meidän talomme maalattiin juuri viime kesänä, joten värinmuutos saa odottaa muutaman vuoden.