keskiviikko 15. elokuuta 2012

Näkymiä Trondheimista


Ensivaikutelma Trondheimista oli, että sehän on kuin Rauma! Tai Porvoo. Tai tietyllä tavalla mikä ettei vaikka Turkukin. Puutalokaupunki, johon sittemmin on noussut myös eri vuosikymmenten modernia tyyliä edustavia rakennuksia. Mutta tietynlainen pikkukaupungin tuntu ja viehätys on edelleen jäljellä, vaikkei Trondheim mikään pikkukaupunki olekaan vaan Norjan kolmanneksi suurin.


Trondheim ei ole avomeren partaalla vaan vuonon rannalla, ja vesi on merkittävä elementti. Tavaraa on tuotu ja viety vesitse pitkään. Paikoillaan ovat edelleen vanhat varastorakennukset, joiden viereen pääsee laivalla, mutta moni niistä näytti saaneen uuden tehtävän.

Tunnelma Trondheimissa on aivan erilainen kuin Oslossa. Siinä missä Oslossa julkisivu on puunattu kiiltäväksi, mutta heti kulman takana asfaltti kupruilee ja talot kaipaisivat vähintään graffitien poistoa, Trondheimin keskustassa ensivaikutelma on nuhjuisempi ja kodikkaampi. Sivummalta taas löytyy vaikkapa entiselle satama/teollisuus/mikäliealueelle noussut modernin kiiltävä alue. 


 Trondheim on myös opiskelijakaupunki, jossa sijaitsee mm. maan toiseksi suurin yliopisto, Norjan teknis-luonnontieteellinen yliopisto (NTNU), joka nimestään huolimatta on huomattavasti monitieteisempi, ja Sør-Trøndelagin korkeakoulu. Norjassa "korkeakoulu" on jossain määrin suomalaista ammattikorkeakoulua vastaava, muttei ehkä aivan sama. 


Yksi Trondheimin merkittävistä instituutioista on Rosenborg Ballklub (RBK), joka on voittanut sarjamestaruuden yhteensä 22 kertaa, niistä 13 kertaa peräkkäisinä vuosina 1992-2004. Lerkendalin stadion on komean kokoinen ja ottelu perivihollista, Moldea, vastaan oli vetänyt sen jotakuinkin täyteen väkeä.


Kaupungilla kävellessä huomion kiinnitti tällainen isohko ja juhlallisen näköinen puutalo. Stiftsgården on Trondheimin kuninkaallinen residenssi ja Pohjoismaiden suurin puupalatsi. Mies valisti minua, että tänne kuningas majoittuu Trondheimissa vieraillessaan. Ei tarvitse monarkin mennä hotelliin.

Ja sitten niillä on siellä tämä:


Nidarosin tuomiokirkko on jotenkin hämmentävä kaikessa goottilaisessa mahtavuudessaan. Sitä rakennettiin pitkään ja hartaasti noin vuosina 1070-1300. Toisaalta täytyy ihmetellä, mikä sai ihmiset rakentamaan tällaisen kirkon kaukana pohjoisessa olevaan pikkukaupunkiin. Mutta toisaalta, olihan Trondheim, tai silloinen Nidaros, toki merkittävä paikka tuohon aikaan. Pyhän Olavin hauta teki Nidarosista suositun pyhiinvaelluskohteen, jonne tultiin kaukaakin.

Ei ole epäilystäkään siitä, mikä on Trondheimin päänähtävyys, ja ehkä koko Norjan merkittävin historiallinen nähtävyys. Se on Pyhän Olavin hautapaikkana ja Norjan kuninkaiden kruunajaiskirkkona myös Norjan tärkein kirkko.

Mutta ennen kaikkea kirkko hämmentää, kun se tulee näkyviin matalien puutalojen reunustaman kadun päässä.

10 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä, itse olen vain yhden välilaskun tehnyt eli käymättä on.

    VastaaPoista
  2. Sama taalla. Kiva oli paasta edes nain kuvien valityksella kaymaan:)

    VastaaPoista
  3. Ihana kaupunki, jotenkin tosiaan pikkukaupungin tuntua siinä ihan keskustassa. Kun asuin Oppdalissa siellä tuli käytyä parin kuukauden välein lomailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se pikkukaupungin tuntu on nimenomaan keskustassa. Kun siirtyy sivummalle, niin ei se enää ihan niin pieneltä näytä.

      Poista
  4. Me ollaan käyty Trondheimissa vain yhden päivän visiitillä ja tykkäsin kovasti. Vaikka ihan heti en yhdistänytkään Porvooseen tai Raumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, mista se Rauma oikeastaa tuli, mutta jostakin se välittömästi iski päähäni, kun katselin ympärilleni :D

      Poista
  5. Kiitokset Trondheim-kirjoituksesta ja kauniista kuvista! Minä kävin kaupungissa automatkalla vuonna 2007. Me yövyimme leirintäalueella n. 10 kilomeriä Trondheimin keskustasta. Muistelisin, että sinne mentiin kapeaa tietä pitkin. Tien toisella puolella oli meri ja toisella jyrkänne. Paikalliset hurjastelivat autoillaan ja me ajoimme neljääkymppiä kieli keskellä suuta :D Minullekin jäi kaupungista kotoinen vaikutelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norjalaiset tiet ovat ihan oma lukunsa, ja kapeilla teillä hurjastelevat paikalliset todennäköisesti kiroavat hitaasti ajavia turisteja. Täkäläisittäin jos tiellä mahtuu kaksi autoa ohittamaan toisensa ilman, että kummankaan pitää väistää sivummalle, tie on leveä. Jos se on vielä leveämpi, se on maksullinen ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...