keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Uutta maalia pintaan


Olemme katselleet jo jonkin aikaa talon seinistä hilseilevää maalia ja naapurit olivat myös tehneet saman huomion. Talon maalauksen aika siis. Koska keväisessä yhtiökokouksessa ei tehty päätöstä talojen uudesta ja yhtenäisemmästä värityksestä, vaan siirrettiin päätöksenteko ensi vuoteen, väri pysyy tämän talon kohdalla edelleen punaisena.

Käytäntö on sellainen, että taloyhtiö maksaa maalin ja asukkaat vastaavat maalauksesta. Voi maalata itse tai palkata jonkun tekemään työn. Maalit haetaan maalikaupasta, josta saa käteensä oikean sävyisen pönikän osoitteensa kertomalla.

Talon toinen pääty on jo valmis ja parhaillaan telineitä pystytetään tänne meidän päätyyn. Seurasin hetken  pystytystyön etenemistä ja katsoin sitten parhaaksi siirtyä muihin hommiin. Siellä on nyt niin monta miestä työn touhussa, ettei minun neuvojani taideta tarvita.

Meillä tosiaan on päätyasunto, mikä tarkoittaa, että maalattavaa seinäpintaa on aika paljon enemmän kuin talon keskiasunnoissa asuvilla. Jokainen nimittäin maalaa vain ja ainoastaan "omat" seinänsä, ja talkooapu rajoittuu telineiden pystyttämiseen ja purkamiseen.

Kahden asunnon seinät on jo maalattu ja meillä maalaustyö on alkamassa, mutta yhdet naapurit eivät ole vielä osoittaneet mitään aktivoitumisen merkkejä. Saapas nähdä, ovatko ajatelleet maalata tänä kesänä ja jos, niin missä vaiheessa kesää. Parissa alueen rivitalossa on nähtävissä, miten yksiä asukkaita on laiskottanut, kun muut ovat heiluttaneet maalisutia. Ja tämä on tapahtunut ehkä pari vuotta sitten.

Meidän päätyseinä osoittaa melkein pohjoiseen, joten sen maalia ei aurinko ole päässyt pahemmin vanhentamaan. Ajattelimme ensin katsoa, miltä seinä näyttää sen jälkeen, kun pölyt on pesty pois. Hyvällä tuurilla voimme luistaa maalaamisesta tällä kertaa.

Muuten täällä onkin jo täysi kesä. Eilen ja tänään on oltu hellelukemissa tai ainakin hyvin lähellä. Kaikenlaiset puut kukkivat ja tuoksu on sen mukainen.


6 kommenttia:

  1. Täällä näkee kyllä kaikenlaisia systeemejä :D Hassuinta on, että esim. paritalon asukkaat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen väreistä ja pitävät kumpikin päänsä....mielenkiintoisia tuloksia ja väriyhdistelmiä ! Maalaustekniikoissa on niin ikään huvittavia piirteitä ja neuvojahan ei kukaan kuuntele. No, kesä on taas aikaa heilutella pensseleitä ja kukin sutii tavallaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksivärisiä paritaloja olen minäkin nähnyt, mutta nämä rivitalot sentään ovat yksivärisiä. Toisen päädyn asukas oli muuten neuvonut miestä seinän pesemisessä, ja mies päätyi tekemään päin vastoin kuin neuvo kuului ;D

      Poista
  2. Melkoista talkoilua teillä :) Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä se yksi naapuri tekee, maalaako vai eikö maalaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä naapuri tuntuu ottavan remontit rennosti ja ajan kanssa, joten en kyllä odota mitään tapahtuvan juuri nyt.

      Poista
  3. Taalla on myøs rivitaloja joissa jokainen asunto on vahan erivarinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta vastarannankiiskeä osunut samaan taloon? ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...