Juhannus norjalaisittain

St Hans aftenia eli norjalaista juhannusaattoa vietetään aina 23. kesäkuuta, viikonpäivä on se mikä se sattuu kulloinkin olemaan. Tällä kertaahan Aaton päivä osui torstaiksi, mutta eivät nämä norjalaiset olleet siitä moksiskaan. Töissä oltiin sekä aattona että St Hansina niin kuin minä tahansa torstaina ja perjantaina.

Tämä taisi olla jo neljäs juhannus, jonka vietän Norjassa, enkä tähän mennessä ole onnistunut näkemään juuri minkäänlaista juhlintaa. Kuulemma joillakin ihmisillä on tapana polttaa kokkoja meren rannalla aattoiltana. Sanon kuulemma, koska en ole ensimmäistäkään kokkoa onnistunut itse näkemään.

Tällä kertaa yritin jopa selvittää, josko lähimailla on mitään St Hansiin viittaavaa toimintaa. Asker ja St Hans Googlen hakusanoina antoivat muutaman osuman, joiden perusteella vaikutti siltä, että paikallinen museo oli jotakuinkin ainoa juhlinnan järjestäjä. Ilmeisesti juhannus on täällä sitten museokamaa eikä elävää perinnettä niin kuin Suomessa tai Ruotsissa.

Juhlintaa totta kai rajoittaa myös se, että juhla osuu useimmiten arki-iltaan. Museon juhannusjuhlakin alkoi jo puolilta päivin ja päättyi iltakymmeneltä. Mies, jonka henkilökohtaisiin perinteisiin juhannuksen vietto ei kuulu, arveli, että St Hansia taitavat viettää lähinnä lapsiperheet. Tiedä sitten, onko asia todellisuudessa näin, mutta olisi jotenkin perinorjalaista, jos tältä(kin) juhlalta on leikattu siivet muokkaamalla se lastenjuhlaksi.

Töissä jaettiin torstaina taas vaihteeksi paketteja työntekijöille. Kesälahjaksi sitä taidettiin nimittää eikä St Hansia mainittu tässä yhteydessä. Jakoajankohta oli todennäköisesti valikoitunut sillä perusteella, että kaikki olivat vielä töissä ennen kesälomien alkua. Paketista paljastui, yllätys, yllätys, makkaroita!

Muuten juhannusviikonloppu oli täynnä vauhtia ja vaaratilanteita. Lauantaina parvekkeella olevasta varastokopista löytyi isohko ampiaispesä, joka onnistuttiin hävittämään myrkyn avulla ilman että kukaan edes sai ampiaisenpistoja.

Sunnuntaina toinen kissoista päätti kiivetä pihakoivuun. En ymmärrä miksi. En myöskään ymmärrä, miten se onnistuikin kiipeämään sileää runkoa pitkin noin kahdeksan metrin korkeuteen. Eikä tietenkään osannut tulla alas samaa tietä. Sen kyllä ymmärrän. Sen sijaan alastuloa avitti oksanpätkän katkeaminen. Ihan vierestä katsoen putoaminen kiven reunalle ja siitä edelleen rinnettä alas oli sen verran hurjan näköinen tapahtuma, että katsoimme parhaaksi käyttää kissan eläinlääkärillä tarkastettavana. Ilmeisesti nyt selvittiin säikähdyksellä ja pikkuruhjeilla, mutta yhden yhdeksästä hengestään kissa saattoi tässä rytäkässä menettää.

Juhannusmakkarat