Eri kastien maahanmuuttajia

Huom! Kirjoitus sisältää kärjistyksiä.

Naapuri laittoi keväällä asunnon myyntiin. Nämä rivitaloasunnot tuntuvat olevan haluttuja ja alueen hintatasoon nähden ilmeisesti kohtuuhintaisia, joten kiinnostuneita nähtävästi riitti. Mieheni sattui juttelemaan myynnissä olleen asunnon seinänaapurin kanssa parin näyttökerran jälkeen, ja tietenkin oli spekuloitu hintaa ja arvuuteltu ostajaa.

Seinänaapurilla oli selkeä näkemys siitä, millaisia uusia asukkaita hän EI halunnut taloon. Ulkomaalaisia. Tämä päälle viisikymppinen norjalaismies kertoi pitäneensä silmällä asunnonkatsojia, ja kun paikalle tuli väärän värisiä ihmisiä, siis norjalaista tummempi-ihoisia, hän oli alkanut pitää meteliä. Tömistellyt portaita ylös, alas ja muuta vastaavaa. 1950-luvun rivitalossa äänieristys ei ole lähelläkään nykyisiä standardeja, vaan naapurin normaalitkin elämisen äänet kuuluvat hyvin seinän läpi saatikka sitten tarkoituksella aikaansaatu meteli. Ja tarkoituksenahan oli antaa väärän värisille asunnonkatsojille kuva asunnosta, jota ei kannata ostaa.

Minun piti erikseen varmistaa mieheltäni, että oikeinko tosissaan naapuri hänelle tällaisia jutteli. Ja ihan noin suorapuheisesti.

Asunto meni kaupaksi, vanhat naapurit muuttivat pois ja uudet saapuivat. Kävi ilmi, että tömistelykampanja ei ollut tehnyt tehtäväänsä, sillä uudet naapurit ovat intialaisia. Siis niitä niin sanotusti väärän värisiä.

Olen pohtinut, että mikä tässä nyt sitten oikein on se ongelma. Siis sen naapuriehdokkaisiin valikoivasti suhtautuvan naapurin mielestä. Olenko minä ei toivottu naapuri, koska olen ulkomaalainen? Ilmeisesti en. En ainakaan ole saanut sellaista kuvaa viiden tässä asutun vuoden aikana. Mutta miksi ihonväri on ongelma? Oletettavasti se liittyy ajatukseen, että eri väriset ihmiset tulevat erilaisesta kulttuurista, heillä on erilaiset tavat kuin norjalaisilla. Että heidän läsnäolonsa aiheuttaa epämukavuutta tai jopa ongelmia.

Tutustuminen intialaisperheeseen paljasti, että he ovat niin sanottua koulutettua keskiluokkaa. Molemmat vanhemmat ovat insinöörejä ja molemmat käyvät töissä. Molemmat pukeutuvat kuin norjalaiset. Kyse ei siis ole pakolaisista, vaan ihmisistä, jotka ovat tulleet Norjaan saatuaan täältä hyvät, koulutustaan vastaavat työpaikat, ja jotka todennäköisesti ovat tulotasoltaan vähintään norjalaisella keskitasolla. Heillä on varaa ostaa asunto kivalta alueelta, jossa valtaosa ihmisistä on etnisiä norjalaisia. Molemmat puhuvat hyvää englantia ja jonkin verran norjaa.

Ainakaan minun mielestäni tämä ei kuulosta mitenkään epäilyttävältä tai sellaisilta ihmisiltä, joita en toivoisi samaan taloon.

Norjassa eri taustaisten ihmisten tasa-arvo on asia, jota rummutetaan näkyvästi, ja yleisesti ottaen norjalaiset ainakaan Oslon alueella eivät vaikuta olevan rasisteja. Toisaalta hiukan pintaa raaputtamalla löytyy sitten epäluuloa ulkomaalaisia, varsinkin ei-eurooppalaisia kohtaan, niin kuin nyt tässä ilmi tulleessa tapauksessa. Ulkomaalaisten työnsaannin vaikeuksista niistäkin on joskus uutisoitu. Ja tietenkin ns. huonoista, jopa vaarallisista alueista, joilla suuri osa asukkaista on maahanmuuttajia, tietävät kaikki. Minä en voi sanoa kokeneeni itse varsinaista rasismia, mutta muistan kyllä, miten joitakin vuosia sitten sain kaupoissa huonompaa palvelua puhuessani huonoa norjaa (mikä lie itäeurooppalainen) kuin hyvää englantia (britiksi arvailtiin muutamankin kerran).

Siitäkin olen kuullut, miksi ei ole hyvä, jos naapurustoon muuttaa ulkomaalaisia: hetken päästä niitä alkaa tulla lisää, ja sitten asuntojen hinnat laskevat ja koulujen taso laskee. Kunnon norjalaiset kärsivät.

On kuitenkin mielenkiintoista, että valkoihoiset maahanmuuttajat, mieluiten vielä länsieurooppalaiset, eivät ole ongelma. Jos intialainen perhe puhuu kotona vain hindiä, he ovat huonosti kotoutuneita. Jos amerikkalainen perhe puhuu kotona vain englantia, se ei ole ongelma. 

Aksentilla

Tien pielessä polkupyöränsä kanssa taukoa pitänyt mummo pysäytti minut iltalenkillä ollessani. Tuon ikäisiä mummoja harvemmin näkee täällä pyöräilemässä, varsinkaan tällaisia, jotka näyttävät oikein olevan matkalla jonnekin, jos mukana olevasta varustuksesta voi mitään päätellä.

Mummo kyseli tietä kauppaan. Kerroin, mistä kauppa löytyy. Mummo ei tuntenut aluetta, joten reitin selittäminen otti oman aikansa ja rautalankaa kului.

Asian selvittyä mummo kysäisi, olenko suomalainen. No olen - aksentistako arvasit? Siitäpä tietenkin. Mutta kyllä minä ihan hyvin sinua ymmärsin, katsoi mummo vielä tarpeelliseksi vakuuttaa.

Puhun norjaa selkeästi suomalaisella aksentilla. Sen olen kuullut monta kertaa, enkä yhtään epäile asiaa. Ihmiset, jotka ovat ennenkin kuulleet suomalaista aksenttia, tunnistavat sen ilmeisen helposti. Olen saanut norjalaisten kommenteista myös sen käsityksen, että suomalainen aksentti ei ole mitenkään erityisen vaikeasti ymmärrettävää, joten olin hieman huvittunut mummon viimeisestä lausahduksesta. Ehkä se oli tarkoitettu kohteliaisuudeksi.

En ole edes yrittänyt päästä eroon aksentista. Se lähtee ajan myötä, jos on lähteäkseen, mutta kun ei siitä varsinaisesti mitään erityistä haittaakaan ole, niin mitäpä asiasta turhaan stressaamaan. Norjalaisetkin, esimerkiksi työkaverini, puhuvat vahvojen murteiden takia niin monella eri tavalla, että mitäköhän puhetapaa edes yrittäisin alkaa matkia?

Norjaa kuulee muutenkin puhuttavan ties millaisilla ulkomaalaisilla aksenteilla, myös vaikeasti ymmärrettävillä, joten suomalaisen aksentin aikaansaamat kommentit ovat pääsääntöisesti positiivisia. Ystävällisen uteliaita, tarkkaan ottaen. Joskus silti suorastaan huvittaa ihmisten tarve kommentoida.

Ihan hyvin minä sinua ymmärsin. - Huomasin sen.

Norjalaisen kielikeskustelun barrikadeilla

Olen seurannut kevään mittaan käytyä debattia nynorskin, norjan kielen toisen virallisen kirjakielimuodon, asemasta. Nynorsk on aihe, joka aiheuttaa säännöllisesti enemmän tai vähemmän tulikivenkatkuisia kannanottoja puolesta ja vastaan, ja nyt seuraamani keskustelu on keskittynyt nynorskin asemaan yliopistoissa ja korkeakouluissa.

Mutta ensin muutama fakta aiheesta nynorsk ja bokmål. 

Norjan kielellä on kaksi virallista kirjakielen muotoa, jotka eroavat toisistaan sekä sanastoltaan että kieliopiltaan. Enemmistö kansasta käyttää bokmålia. Nynorskin käyttäjistä ei ole tarkkoja tilastotietoja, mutta Wikipedian mukaan heitä on 7-15 % norjalaisista. Ihmisillä on oikeus asioida viranomaisten kanssa omalla kielimuodollaan, toisin sanoen viranomaisilla on velvollisuus ihmistä kirjallisesti lähestyessään käyttää sitä kirjakieltä, jonka kyseinen henkilö on ilmoittanut ensisijaiseksi kielimuodokseen. Toissijaisen kielimuodon opiskelu on pakollista koulussa, eli bokmålin käyttäjät opettelevat nynorskia ja toisin päin. 

Tähän asti kuulostaa aika pitkälti samalta kuin suomen ja ruotsin kielten asema on Suomessa, vai mitä?

Mutta sitten ne erot Suomen tilanteeseen verrattuna. Sekä bokmål että nynorsk ovat norjaa. Jopa minun kaltaiseni maahanmuuttaja, joka ei ole opiskellut yhtään nynorskia eikä törmää siihen päivittäin, ymmärtää sitä kohtalaisen hyvin. Ylläolevassa kartassa sinisellä merkityt kunnat ovat julistautuneet "yksikielisesti" nynorskilaisiksi (113) ja punaisella merkityt bokmålilaisiksi (158). Harmaat kunnat (157) eivät ole tehneet päätöstä virallisesta kielimuodosta, mutta käytännössä suurin osa niistä käyttää pääasiassa bokmålia. Kunta päättää myös, mitä kielimuotoa sen kouluissa käytetään, ja yksittäiset koulut ovat yksikielisiä. Lapsen alakoulussa oppimaa kirjakieltä ei määrää se, mitä hänen vanhempansa käyttävät, vaan mikä on kunnan ja koulun virallinen kielimuoto.

Koululaisen näkemys pakko-nynorskista - "oksennusnorjan murhalista" eli nynorskin sanalista.

Keskustelu kielimuotojen suhteesta kulminoituu yleensä siihen, onko nynorskin opiskelu ja käyttö tarpeellista. Yliopistomaailman liepeillä on viime aikoina keskusteltu erityisesti siitä, pitääkö tenttikysymykset tarjota nynorskiksi sitä ensisijaisesti käyttäville vai kelpaako bokmål kaikille. 

Lain mukaan opiskelijan pitää saada tenttikysymykset omalla kielimuodollaan riippumatta siitä, mitä kielimuotoa opetuksessa on käytetty - ja kuinka hankalaa esimerkiksi jonkin alan erikoissanaston kääntäminen on. 

Monessa paikassa tehtävien kääntämisestä laistetaan erilaisista syistä, ja on jopa käynyt ilmi, että Oslon yliopisto on kysellyt nynorskia käyttäviltä opiskelijoilta, josko nämä luopuisivat oikeudestaan saada koetehtävät nynorskiksi. Opiskelijoiden joukossa taas on nynorsk-aktivisteja, jotka tekevät virallisen valituksen joka kerta, kun tenttikysymyksiä ei ole tarjolla nynorskiksi.

Toisaalta on käynyt ilmi, että usein nynorskia käyttävät opiskelijat valitsevat bokmåliksi olevan tehtäväpaperin, vaikka myös nynorsk-käännös olisi tarjolla. Ja tästähän eivät sitten taas ilahdu ne tahot, jotka maksavat käännösten tekemisestä.

Teoriassa käännösten tekemisen kielimuodosta toiseen ei pitäisi olla mikään mahdottoman suuri ongelma, koska kaikki norjalaiset ovat opiskelleet myös sitä itselleen vierasta muotoa. Lisäksi virkamiehiltä periaatteessa edellytetään molempien kielimuotojen hallintaa. 

Käytännössä kuitenkin monen normaalisti bokmålia käyttävän nynorskin taito on heikko. Pakon edessä kirjoitettu nynorsk saattaa olla itse keksittyä, kuten erään opiskelijan muutama viikko sitten sosiaalisessa mediassa levittämä kuva "nynorskiksi" kirjoitetuista tenttikysymyksistä. Tämä paljastus aiheutti ryöpytyksen, jonka kohteeksi joutui sekä "käännöksen" itse kynäillyt opettaja että kyseinen yliopisto.

Norjalainen kielikeskustelu tuntuu olevan melkoista kissanhännänvetoa ja ajoittain jopa kuvainnollisten polttopullojen heittelyä. Toisaalta ymmärrän ihmisten tarpeen saada hoitaa asiat omalla "kielellään", mutta toisaalta asiasta nouseva häly tuntuu joskus ylimitoitetulta, kun kumpikin osapuoli kuitenkin puhuu äidinkielenään norjaa. 

Norjan itsenäisyyspäivä

Tänään, 7. kesäkuuta, vietetään Norjan itsenäisyyspäivää. Tarkkaan ottaen päivän nimi ei ole "itsenäisyyspäivä" vaan unionsoppløsningsdag eli "unioninpurkupäivä". Ja oikeastaan päivää ei edes vietetä mitenkään erityisesti. Päivä on tavallinen työpäivä, eikä katukuvassa ole pienintäkään juhlan tuntua. Lippujakin näkyy hyvin, hyvin harvassa.

Unioninpurkupäivä on päivä, jolloin Norja sanoutui irti Ruotsista vuonna 1905. Ruotsin kanssa päästiin sopuun asiasta muutamaa kuukautta myöhemmin. Norja oli päätynyt Tanskan hallinnasta Ruotsin huomaan Napoleonin sotien seurauksena 1814. Siinä rytäkässä itsenäisyyttä tavoitelleet norjalaiset ehtivät säätää perustuslain, mutta itsenäisyyden sijaan lopputuloksena oli personaaliunioni Ruotsin kanssa. Ruotsin kuningas oli siis myös Norjan hallitsija, mutta norjalaiset saivat pitkälti määrätä omista asioistaan.

Norjassahan juhlitaan kansallispäivää perustuslain säätämispäivänä. Se on vähän kuin jos suomalaiset itsenäisyyspäivän sijaan juhlisivat Aleksanteri I:n hallitsijanvakuutusta Porvoon valtiopäivillä 1809 ja autonomian ajan alkamista.

Norjalaisilla ei tunnu olevan mitään erityistä suhdetta päivään, jolloin maa itsenäistyi. Lähinnä vaikutelma on se, että norjalaisten oman käsityksen mukaan valtio syntyi jo 1814, kun tanskalaisvallasta päästiin eroon. Tanskan ajasta monella on kommentteja, yleensä kielteisiä, mutta unioniaika Ruotsin kanssa vaikuttaa olleen lähinnä ohimenevä välivaihe ainakin, jos norjalaisten juttuja kuuntelee. Alussa tosin Ruotsi joutui turvautumaan sotilaalliseen voimaan saadakseen Norjan haltuunsa - norjalaiset kun ehtivät perustuslain säätämisen lisäsi valita itselleen ikioman kuninkaan - ja unioniajan loppua kohden separatismin kannatuksen kasvaessa norjalaiset pelkäsivät taas Ruotsin hyökkäävän. Siihen väliin mahtui ilmeisesti kuitenkin muutama vuosikymmen suht rauhallista rinnakkaineloa.

Tänään on kalenterin mukaan liputuspäivä, mutta eipä niitä lippuja naapurustossa näy muualla kuin meidän parvekkeellamme. Ei, minä en ole historiainnostuksen huumassa ottanut lippua esille. Mies se on, joka tahtoo liputtaa. Miehelle tosin tässä päivässä Norjan itsenäistymistä olennaisempaa taitaa olla, että tänä päivänä vuonna 1945 kuningas Haakon VII palasi maanpaosta Norjaan saksalaismiehityksen päätyttyä.

Norjalainen kansallinen identiteetti tuntuu ylipäätään olevan aika voimakkaasti sidoksissa tiettyihin kansallisiin juhlapäiviin - toki muitakin rakennusaineita löytyy - jotka liittyvät miehittäjistä, sortajista ja muista ei-toivotuista vallanpitäjistä vapautumiseen.

Kuvituksena on näkymiä unionikaudella rakennetusta Oscarsborgin linnoituksesta, joka sijaitsee sisemmän Oslovuonon suulla.

Kun kieli katoaa

Lähdettyäni edellisestä työpaikasta kaksi vuotta sitten lakkasin käyttämästä ruotsia. Sille ei enää ollut tarvetta, kun en ollut enää missään tekemisissä ruotsalaisten kanssa. Parissa vuodessa aktiivinen kielitaito ehtii taantua aika tehokkaasti, kun kielen käyttö rajoittuu lähinnä niihin harvoihin kertoihin, kun satun lukemaan jonkin pienen tekstinpätkän. 

Viime syksynä kirjoitin kaksi sähköpostia ruotsiksi ihan huvin vuoksi. Ruotsalainen vastaanottaja olisi varmasti ymmärtänyt norjaakin, mutta sainpa päähäni käyttää ruotsia, kun sitä kerran osaan. Mutta oli se hiukan hankalaa, kun kieli keskellä suuta yritin olla kirjoittamatta ruotsia ja norjaa sekaisin. Samoihin aikoihin toimistooni ilmestyi ruotsalainen opiskelija ja alkoi tietenkin puhua ruotsia. Ymmärtäminen ei tuottanut vaikeuksia, mutta kun avasin suuni, aivot menivät solmuun. Asian selvittäminen vaati sellaista erikoissanastoa, jota en osaa ruotsiksi, mutta kun aloin puhua norjaa, puheeseen alkoi väkisin tunkea mukaan ruotsalaisia sanoja.

Kaksi vuotta sitten pystyin sekä puhumaan että kirjoittamaan sekä norjaa että ruotsia kieliä sekoittamatta mutta eipä onnistu enää.

Äskettäin käteeni sattui pitkästä aikaa ruotsinkielinen kirja, Mankellin dekkari. Ensimmäiset parikymmentä sivua menivät siinä, kun tein havaintoja ruotsin ja norjan eroista. Oikeinkirjoitukseen pätee eri logiikka, vaikka sanat lausuttaisiin jotakuinkin samalla tavalla. Norjassa myös vilisee prepositioita, koska monen verbin kylkeen isketään sellainen toisin kuin ruotsissa. 

Päästyäni vihdoin erilaisuuksien yli huomio alkoi kiinnittyä kielten samankaltaisuuksiin. Mankellin kieli itsessään on notkeaa ja rentoa, erilaista kuin koulussa oppimani ruotsi. Aloin bongailla tekstistä sanoja, jotka ovat samoja kuin norjassa. Oikeasti norjassa ja ruotsissa on paljon samoja sanoja, mutta nyt löytyi sanoja, joiden en ollut aiemmin tiennyt olevan myös ruotsia. Useimmille näistä sanoista tiesin kyllä synonyymin, toisen samaa tarkoittavan ruotsinkielisen sanan, jota minä itse olisin käyttänyt.

Luin äskettäin jostain jonkun kielitieteilijän näkemyksen, että suomen murteet eroavat toisistaan enemmän kuin skandinaaviset kielet. En tiedä, mihin tällainen näkemys perustuu, enkä lissään nimessä olisi allekirjoittanut sitä vielä hetki sitten. Nyt olen alkanut epäillä, voisiko se sittenkin pitää paikkansa. Ruotsi ja norja ovat hyvin samanlaisia - tanskaa en osaa verrata - mutta sitten toisaalta norjan kielen murteet tuntuvat joskus lähes omilta kieliltään. Puhumattakaan siitä, että norjan kirjakielellä on kaksi virallista, toisistaan poikkeavaa versiota.

Vesillä

Lähellä rantaa kun asutaan, niin eri kokoisia huvivenesatamia tuntuu olevan lähes joka lahdelmassa. Veneitäkin on monen kokoisia ja näköisiä, mutta ennen kaikkea niitä on paljon. 

Onhan norjalaisilla pitkä historia merenkulkijoina jo viikingeistä lähtien, ja kauppalaivastokin on kai edelleen yksi maailman suurimmista. Maailman meriä on kynnetty milloin ryöstäretkillä, milloin kalasaaliin perässä. Sieltäköhän se on peräisin se norjalaisen tuntema tarve omistaa vene? Toisaalta pitkä rannikko vuonoineen tarjoaa hyvät edellytykset vesillä liikkumiseen. 

Miehen kaveri tarjosi viikonloppuna mahdollisuutta pieneen veneretkeen, lähilaiturista Oslon keskustaan, ja mies - viikinkien ja kalastajien jälkeläinen - totta kai tarttui tilaisuuteen kuin kala syöttiin. 

Kyseinen kaveri oli äskettäin ostanut isohkon moottoriveneen, jossa oli parhaillaan menossa sisätilaremontti, vanha vene kun oli kyseessä. Veneen hintaa ei sentään kerrottu mutta todettiin, että melko kallis harrastus veneily on. Mitäpä niitä rahoja tilillä makuuttamaan. 

Laiturista irti päästyämme viikonloppulapselle - jo teinille - tarjottiin ruorimiehen tehtävää. Eihän tämäkään viikinkien ja kalastajien jälkeläinen tietenkään siitä kieltäytynyt. Veneen omistaja toki antoi ruorimiehelle jatkuvasti ohjeita, sillä vaikka reitti Osloon oli merikartalla suora viiva, vuonossa oli sen verran liikennettä, että tarkkana piti olla. 

Matkan varrella rantoja ja saaria katsellessa totesin, että mökkitiheys oli melkoinen. Norjalaisella rantamökillä, varsinkaan jos se on pienellä saarella, ei varsinaisesti olla omassa rauhassa, vaan naapurin mökki on ihan vieressä. Vuonojen maassa on kyllä mahdollista myös asua rannassa, mutta ainakin tällä alueella sellaisten talojen hinnat ovat pilvissä. Tuskin kesämökkiäkään ihan pikkurahalla saa, kun  ollaan aivan pääkaupungin tuntumassa. 

Määränpää oli aivan Oslon keskustassa oleva Aker Bryggen satama, jossa sielläkin oli vene poikineen laiturissa. Nyt taitaa olla vielä niin aikaista, että kaikki kynnelle kykenevät eivät vielä uskaltaudu vesille, ja monella näytti olevan menossa veneen kuntoon laittaminen kesäkautta varten.

Astrup-Fearnleyn nykytaiteen museon vieressä oli laiturissa perusvenettä hienompi näky, oikea purjelaiva. Christian Radich on rakennettu koululaivaksi 1930-luvulla ja on nykyään säätiön omistuksessa.

Taas luistettiin kansallispäivän juhlinnasta

Norjassa on tänään vietetty kansallispäivää, joka on suuri juhlapäivä. Me miehen kanssa päätimme tänä vuonna juhlistaa päivää pysymällä kotona, kaukana väentungoksista. Koululaisten paraati Oslossa on nähty pari, kolme kertaa, eikä siinä ole enää mitään uutuudenviehätystä. Onhan pukuloistoa - norjalaisilla on tapana pukeutua kansallispukuihin - hieno katsella, mutta tungos on aivan mahdoton.

Jossain vaiheessa iltapäivää naapurit alkoivat palailla kotiin lastensa koulujen ja päiväkotien juhlista. Kun liikkeelle oli lähdetty aamutuimaan, oli väki hieman väsyneen näköistä. Tässä vaiheessa minä olin pihalla nauttimassa kauniin aurinkoisesta säästä oksasakset kädessä. Nyt on hyvä hetki leikata ruusuista kuolleet oksat, kun lehdet jo paljastavat, mitä leikata ja mitä jättää.

Mies taas alkoi tässä vaiheessa tuntea säännöllisesti tiettyjen juhlapyhien yhteydessä ilmaantuvaa huonoa omaatuntoa siitä, että me emme vietä päivää sillä perinteisellä ja vakiintuneella tavalla, jolla kaikkien norjalaisten kuuluu sitä viettää. Ihan sivuhuomautuksena voin sanoa, että juhlimattomuuden syy ei siis ole parisuhteemme ulkomaalainen osapuoli, vaan esimerkiksi tällä kertaa aloitteen kotona olemisesta teki mies itse. Mutta jostakin syystä mies alkaa tuntea sosiaalista painetta, kun naapurit näkevät, ettemme juhli kansallispäivää niin kuin kaikki muut. Vaikkei kukaan edes sano mitään.

Sen verran kuitenkin minäkin kunnioitin yleistä juhlapäivää, että tein vain kevyitä puutarhatöitä, lähinnä ruusujen leikkuuta, jota nyt ei mielestäni voi edes työksi luokitella. Sen sijaan olen viime päivien aikana askarrellut jotain, joka valmistui sopivasti kansallispäiväksi.

Viime kesän seinäremontin jäljiltä nurkkiin jäi pyörimään kaksi trukkilavaa. Tai oikeammin sanottuna otin te talteen ja säilöin talveksi terassille pitäen tarkasti silmällä, että mies ei tullut heittäneeksi niitä pois. Mies nimittäin näkee tällaisessa tavarassa vain roskaa, josta pitää päästä eroon, mutta minulla oli suunnitelmia niiden varalle. Miksi heittää pois ilmaista puutavaraa, josta voi nikkaroida jotain käyttökelpoista?

Tällaiset kertakäyttölavat eivät ole riittävän tukevia, jotta niistä voisi tehdä terassihuonekaluja tai vastaavaa, mutta istutuslaatikkomateriaaliksi ne olivat oikein passeleita. Hiukan sahaamista ja vasarointia, ja kahdesta lavasta syntyi kaksi tällaista kehikkoa.

Paikan löytäminen sen sijaan tuotti hieman päänvaivaa, koska piha on lievästi sanottuna haasteellinen. Varjoa on paljon ja vaakasuoraa pintaa vähän. Myös etanoiden esiintymistiheys eri puolilla pihaa oli otettava huomioon. Vaakasuorassa olevalla nurmikolle en halua mitään ylimääräistä, joten paikaksi valikoitui ei niin kovin jyrkkä rinne, jossa etanoita ei ole viime kesinä näkynyt. Toivottavasti pysyvät edelleen poissa. Ja toivottavasti puoli päivää aurinkoa riittää jonkinlaiselle kasvimaalle, koska enempää ei oikein missään kohtaa pihaa ole.

Kissa näytti hämmentyneeltä laatikkoja katsellessaan. Ne taisivat tulla sen päivittäiselle kulkureitille.