Sovjetistanilainen traktori-insinööri

Olen saattanut joskus mainita, että olen töissä opintohallinnossa. Siinä hommassa pääsee näkemään kaikenlaista erityisesti alkusyksyllä, kun uudet opiskelijat aloittavat opintonsa. Norjassahan on paljon maahanmuuttajia, ja se näkyy myös opiskelijoiden kirjossa ja sen myötä minun työpöydälleni päätyvissä asioissa.

Monet maahanmuuttajaopiskelijat ovat opiskelleet jo jossain toisessa maassa. Ja toisaalta jotkut norjalaisetkin ovat saattaneet viettää vuoden tai useammankin ulkomailla opiskellen. Jos opiskelija on jo suorittanut jossain vastaavia kursseja kuin nykyisiin opintoihin kuuluu, hän saattaa hakea vapautusta kyseisistä kursseista. Tyypillisiä vapautushakemusten kohteita ovat esimerkiksi matematiikka ja tilastotiede, jotka sisältyvät monen eri alan opintoihin. 

Jos aiempia opintoja on suoritettu Norjassa, vapautushakemuksen käsittely on yksinkertaista. Ulkomaisten opintojen arviointi sen sijaan saatta työllistää huomattavasti enemmän. Muut pohjoismaat ja läntinen Eurooppa ovat suhteellisen selkeää aluetta, mutta mitä kauempana olevista ja eksoottisemmista maista on kyse, sen enemmän selvitystyötä vaaditaan ennen kuin päästään varsinaiseen opintojen sisältöjen vastaavuuden arviointiin.

Ensin pitäisi saada selville, ovatko opiskelijan esittämät dokumentit aitoja. Siinä voi lähteä liikkeelle vaikkapa tarkistamalla, että papereissa mainittu oppilaitos on olemassa, ja vastaako se tasoltaan yliopistoa tai korkeakoulua vaiko kenties jotain ihan muuta. Näiden asioiden parissa painitaan monissa muissakin maissa, joten avuksi löytyy erilaisia tietopankkeja. Jos oppilaitos täyttää kriteerit, seuraava kysymys on, ovatko dokumentit aitoja. Siinä sitten syynätään suurennuslasin kanssa sekä alkuperäiset paperit että niiden käännökset, konsultoidaan kollegoita - jos hyvin käy, niin kollegoilta saattaa löytyä kielitaitoa ja kulttuurintuntemusta, jonka avulla voidaan vilkaista myös niitä alkuperäisiä dokumentteja sillä silmällä, että sanotaanko alkuperäisessä ja käännöksessä samaa ja näyttävätkö alkuperäiset ylipäätään siltä kuin kyseisessä maassa kyseisenlaisen virallisen dokumentin pitäisi näyttää. 

Tästä voidaan sitten edetä koulutusjärjestelmän tarkasteluun, esimerkiksi siihen, miten opintojen laajuus on ilmoitettu ja mitenköhän tämäkin mitoitusjärjestelmä suhtautuu yleiseurooppalaisiin opintopisteisiin. Opintojen sisällöstä pitää myös olla kuvaus, mitä tarkempi sen parempi, jotta ylipäätään on mahdollista arvioida, mitä opiskelija oikeasti on opiskellut siellä jossain. 

Aina ei tarvitse mennä edes minnekään maailman laidalle, kun opiskelijan kotimaassaan hankkimalla kokonaisella tutkinnolla ei ole Norjassa samaa arvoa. Ei, vaikka Norjan koulutuksen laadusta vastaava viranomainen olisi arvioinut sen norjalaista tasoa vastaavaksi. Itä-Euroopassa on maita, joissa opiskellut ihminen ei norjalaisen työnantajan mielestä ilmeisesti voi olla pätevä. Niinpä tämä itäeurooppalainen hakeutuu opiskelemaan uudelleen jotakuinkin samaa tutkintoa, joka hänellä jo on. Norjalaista tutkintoa tällä kertaa. Ja toimittaa minulle vinon pinon vapautushakemuksia. Paperit läpäisevät syynin helposti - nehän on jo se koulutuksen laadusta vastaava viranomainen kertaalleen arvioinut ja hyväksynyt - ja lähtevät edelleen kurssien sisällön arvointiin. Se ei sentään kuulu minun tehtäviini. Melkein yhtä yksinkertainen juttu kuin vaikka Ruotsissa suoritettujen opintojen arviointi.

Sitten ovesta kävelee sisään sovjetistanilainen traktori-insinööri, joka on lähetetty ulkomaille lisäoppia saamaan, kädessään pino paperia. Englanninkieliset käännökset näyttävät riittävän virallisilta, on leimoja ja juhlallisia vakuutuksia käännöksen oikeellisuudesta. Alkuperäisiä dokumentteja ei ole, ainoastaan kopiot, koska niitä ei saanut ottaa mukaan ulkomaille lähtiessä. Sen käsityksen perusteella, joka minulla on kyseisestä sovjetistanista, tämä selitys kuulostaa itse asiassa aivan uskottavalta. Opintojen sisällön kuvaukset puuttuvat, ja opiskelija pohtii ääneen, että noinkohan niiden saaminen onnistuu. Siellä sovjetistanilaisessa oppilaitoksessa kun ei osata juurikaan muita kieliä kuin sitä paikallista sekä venäjää. Kehotan hankkimaan vaikka venäjänkieliset kuvaukset ja käännättämään ne norjaksi tai englanniksi, sillä muuten vapautushakemusta ei voida käsitellä. Ja kas, muutaman päivän kuluttua traktori-insinööri palaa takaisin kurssikuvausten kanssa. Englannin kielellä ja suoraan oppilaitoksesta, jonkun johtohenkilön allekirjoituksella sekä leimoilla varustettuna. 

Sitten alkaa varsinainen syynäys. Norjalainen tietopankki ei sano sovjetistanin koulutusjärjestelmästä yhtään mitään. Kansainvälinen tietopankki vahvistaa, että kyseinen oppilaitos on olemassa ja tasokin on arvioitu läntisillä mittapuilla riittävän korkeaksi. Löytyy jopa linkki oppilaitoksen nettisivulle. Nettisivut ovat venäjänkieliset, ja hetken niitä tavailtuani totean, että ne eivät kyllä ole minkään oppilaitoksen nettisivut, vaikka osoite siihen viittaakin. Jotain hyötyä parinkymmenen vuoden takaisesta venäjän alkeiskurssista! 

Paperit käteen ja kollegan puheille. Kollega, entinen neuvostobyrokraatti, hykertelee käsiään, kun esitän asiani ja lupaa totta kai auttaa. Ensin etsitään oppilaitoksen oikeat nettisivut, mikä on huomattavasti helpompaa, kun asialla on joku, joka oikeasti osaa venäjää. Oppilaitoksen sivuilta löytyy kurssikuvaukset allekirjoittanut henkilö, ja samalla saan pikaisen johdatuksen sovjetistanilaisen korkeakoulun tyypilliseen organisaatioon, joka ilmeisesti ei ole erityisemmin muuttunut neuvostoajoista. Nettisivulla olevat professorien kuvatkin ovat kuin suoraan 1950-luvulta, mutta jokaisen naaman kohdalla on myös sähköpostiosoite. Ex-neukku hörähtää kuvat nähdessään ja toteaa, että nuo eivät kyllä osaa sanaakaan englantia, mutta korkeakoulusta löytyy myös vieraiden kielten osasto, mikäli haluan ottaa yhteyttä. 

Kirjoittelen englanninkielisen sähköpostin kurssikuvaukset allekirjoittaneelle henkilölle. Itse asiassa senkin paperin lopussa on kehotus ottaa yhteyttä sähköpostitse, mikäli lisätietoja tarvitaan. Kyselen kohteliain sanankääntein, voiko professori vahvistaa allekirjoittaneensa kyseisen englanninkielisen kuvauksen. Posti lähtee kahteen osoitteeseen, ja muutaman sekunnin päästä postilaatikkoon kilahtaa virheilmoitus. Sovjetistanin asioita tunteva kollega arvelee, että siellä suodatetaan ulkomailta tulevat viestit pois valtion toimesta. Umpikuja. 

Järkeilen, että traktori-insinöörin paperit on syynätty suurennuslasilla jo siinä vaiheessa, kun tämä on hakenut opiskelupaikkaa Norjasta, ja todettu riittävän aidoiksi. Plus pari muuta käytännön faktaa. Menköön.

Muutamia tällaisia vapautushakemuksia käsiteltyäni olen tullut siihen tulokseen, että minä itse suomalaisena, isossa, tunnetussa suomalaisessa yliopistossa opiskelleena olen päässyt todella helpolla näihin kauempaa tulleisiin verrattuna. Suomalainen tutkintoni hyväksytään töitä hakiessa ilman sen kummempia virallisia tarkastusprosesseja. Jos haluaisin ryhtyä opettajaksi Norjassa, silloin ehkä joutuisin hankkimaan virallisen hyväksynnän Suomessa hankitulle opettajan pätevyydelle. En tosin ole tästäkään aivan varma. Mutta muuten kukaan ei ole missään tilanteessa kyseenalaistanut sitä, vastaako suomalainen maisterintutkinto tasoltaan norjalaista maisterintutkintoa.