Jossain vaiheessa viime vuotta havaitsin, että ruotsinkielentaitoni oli alkanut rapistua. Ei ymmärtäminen eikä kirjoittaminen mutta puhuminen. Ruotsia puhuessa mukaan tuli väkisin yhä enemmän norjalaisia sanoja. Tietenkin asiaan vaikutti se, että norjankielentaitoni kehittyessä monelle asialle, jolle en koskaan ole osannut ruotsalaista nimitystä, löytyikin norjalainen sana. Toinen huomattavan suuri syy lieni, että ruotsalainen huonekaveri vaihtui vuosi sitten norjalaiseen, ja päivittäinen altistuminen ruotsille väheni radikaalisti.
Eipä siinä sinänsä mitään erikoista ole, kun kerran Norjassa asutaan, ja paikallinen kieli on se, jonka osaamiseen pitäisikin panostaa.
Viime päivinä töissä olen normaalista poiketen vastannut myös muutamiin norjalaisten asiakkaiden puheluihin ja havahtunut yllättävään ongelmaan. Vaikka puhun työpaikalla työasioista sujuvasti norjaksi, työasioista norjaksi puhuminen puhelimessa pistää näköjään aivot solmuun. Suusta meinaa väkisin tulla ruotsia, ja kielen pitäminen edes suurinpiirtein norjana vaatii keskittymistä.
Tämä on yllättävää paristakin syystä. Ensinnäkin oman arvioni on, että norjan sanavarastoni on jo jonkin aikaa ollut parempi kuin ruotsin, ja sitä paitsi puhun norjaa päivittäin huomattavasti enemmän kuin ruotsia. Toiseksi tähän asti minun on ollut helpompaa puhua samaa kieltä kuin vastapuoli, eli ruotsinkieliselle ruotsia ja norjankieliselle norjaa.
Ilmeisesti tämä menee samaan sarjaan kuin se, että kun joitakin kuukausia sitten aloin puhua säännöllisesti puhelimessa työasioista englanniksi, silloinkin piti aluksi olla tarkkana, ettei sekaan lipsahtanut satunnaisia sanoja skandinaaviskaa. Tämä oli oikeastaan vielä merkillisempää kuin ruotsin ja norjan kesken sekoilu, sillä minulla ei normaalisti ole minkäänlaisia vaikeuksia ilmaista itseäni englanniksi asiasta riippumatta ja puhun sitä myös paljon, paljon paremmin kuin norjaa tai ruotsia.
Näistä huomioista vedettävä johtopäätös voisi olla, että tiettyihin tilanteisiin kuuluu tietty kieli. "Väärä" kieli aiheuttaa oikosulkuja. Erilaisiin kielenkäyttötilanteisiin liittyy myös vakiofraaseja, jotka oikealla kielellä tulevat ulos suusta ilman sen kummempaa ajattelemista, mutta niiden kääntäminen sujuvasti sille väärälle kielelle tuottaa tuskaa. Esimerkiksi vastaus kiitokseen löytyy sekunnin murto-osassa ruotsiksi, för all del / ingen orsak, mutta norjalaisen vastineen, bare hyggelig, esille kaivaminen voi kestää pari sekuntia, vaikka normaalitilanteissa aivan hyvin tiedän, mitä kuuluu sanoa.
Norjalaiset toki ymmärtävät ruotsia yleensä aivan hyvin, joten se, että minä saatan puhua (osittain) sitä, ei soittajien näkökulmasta pääsääntöisesti ole mikään ongelma. Sen sijaan minun näkökulmastani jännitysmomentin muodostaa soittajan murre, jonka helppous tai hankaluus yleensä selviää jo parista ensimmäisestä sanasta. Jos soittaja aloittaa asiansa viittaamalla itseensä sanalla eg [eg] eikä jeg [jei], saatetaan liikkua aika heikoilla jäillä.
Eipä siinä sinänsä mitään erikoista ole, kun kerran Norjassa asutaan, ja paikallinen kieli on se, jonka osaamiseen pitäisikin panostaa.
Viime päivinä töissä olen normaalista poiketen vastannut myös muutamiin norjalaisten asiakkaiden puheluihin ja havahtunut yllättävään ongelmaan. Vaikka puhun työpaikalla työasioista sujuvasti norjaksi, työasioista norjaksi puhuminen puhelimessa pistää näköjään aivot solmuun. Suusta meinaa väkisin tulla ruotsia, ja kielen pitäminen edes suurinpiirtein norjana vaatii keskittymistä.
Tämä on yllättävää paristakin syystä. Ensinnäkin oman arvioni on, että norjan sanavarastoni on jo jonkin aikaa ollut parempi kuin ruotsin, ja sitä paitsi puhun norjaa päivittäin huomattavasti enemmän kuin ruotsia. Toiseksi tähän asti minun on ollut helpompaa puhua samaa kieltä kuin vastapuoli, eli ruotsinkieliselle ruotsia ja norjankieliselle norjaa.
Ilmeisesti tämä menee samaan sarjaan kuin se, että kun joitakin kuukausia sitten aloin puhua säännöllisesti puhelimessa työasioista englanniksi, silloinkin piti aluksi olla tarkkana, ettei sekaan lipsahtanut satunnaisia sanoja skandinaaviskaa. Tämä oli oikeastaan vielä merkillisempää kuin ruotsin ja norjan kesken sekoilu, sillä minulla ei normaalisti ole minkäänlaisia vaikeuksia ilmaista itseäni englanniksi asiasta riippumatta ja puhun sitä myös paljon, paljon paremmin kuin norjaa tai ruotsia.
Näistä huomioista vedettävä johtopäätös voisi olla, että tiettyihin tilanteisiin kuuluu tietty kieli. "Väärä" kieli aiheuttaa oikosulkuja. Erilaisiin kielenkäyttötilanteisiin liittyy myös vakiofraaseja, jotka oikealla kielellä tulevat ulos suusta ilman sen kummempaa ajattelemista, mutta niiden kääntäminen sujuvasti sille väärälle kielelle tuottaa tuskaa. Esimerkiksi vastaus kiitokseen löytyy sekunnin murto-osassa ruotsiksi, för all del / ingen orsak, mutta norjalaisen vastineen, bare hyggelig, esille kaivaminen voi kestää pari sekuntia, vaikka normaalitilanteissa aivan hyvin tiedän, mitä kuuluu sanoa.
Norjalaiset toki ymmärtävät ruotsia yleensä aivan hyvin, joten se, että minä saatan puhua (osittain) sitä, ei soittajien näkökulmasta pääsääntöisesti ole mikään ongelma. Sen sijaan minun näkökulmastani jännitysmomentin muodostaa soittajan murre, jonka helppous tai hankaluus yleensä selviää jo parista ensimmäisestä sanasta. Jos soittaja aloittaa asiansa viittaamalla itseensä sanalla eg [eg] eikä jeg [jei], saatetaan liikkua aika heikoilla jäillä.
Mää ymmärrän ja puhun aika hyvin nyt tätä murretta, mutta bokmål tuottaa vaikeuksia!
VastaaPoistaJos tarkoitat bokmålilla Østlandetin murretta eli sitä, mitä Oslonkin seudulla puhutaan, niin minun oli aluksi tosi vaikeaa ymmärtää sitä. Pohjoisnorja esimerkiksi oli paljon helpompaa. Oslossa tosin taitaa olla asiaankuuluvaa puhua ei niin selkeästi ääntäen, ainakin nuoriso kuulostaa siltä.
PoistaJuurikin sitä, blaah, aina kun luulee osaavansa norjaa hyvin, niin saa kunnon sätkyt kun joku Oslon seudulta tuleva lääkäri tulee rupattelemaan... Kan du gjenta? x100?
PoistaNiin tuttua, niin tuttua :). Ja oletko muuten huomannut, että päivät vaihtelevat. Välillä menee norja/ruotsi/englanti tuosta vain sujuvasti, ja sitten seuraavana päivänä ei saa sanottua yksinkertaisintakaan asiaa takeltelematta. Just kun luulee osaavansa jotain, tulee tällainen päivä ja kaikki unohtuu - ihan kuin jossain aivojen kielikeskuksessa oli aina välillä joku häiriö :).
VastaaPoistaJa mikä kaikkein kummallisinta: vaikka puhun näitä kaikkia vieraita kieliä hyvin vajavaisesti, niin myös suomenkieliset ilmaisut alkavat unohtua! Joskus joutuu hakemaan jotain ihan yksinkertaista suomalaista sanaa vaikka kuinka kauan. Olen putoamassa kielellisesti mustaa aukkoon, enkä kohta osaa mitään kieltä kunnolla….
Minulla on aina silloin tällöin "bad Norwegian day", jolloin tosiaan minkä tahansa asian sanominen norjaksi tuntuu tosi työläältä. :D Suomeen en huomaa kielten sekasotkun vaikuttaneen, sillä käytän kuitenkin myös suomea lähes päivittäin.
PoistaRuotsin rapistumisesta en ole turhan paljon välittänyt, mutta englannin rapistuminen hirvittää. Varsinkin työtilanteissa ne harvat kerrat, kun on joutunut puhumaan englantia, suusta on tullut ulos jotain vallan kaameaa sekoitusta. Ehkä juuri siksi, että töissä mun aivot ovat "norja"-kytkimellä.
VastaaPoistaEnnen joulua mulle huuteli töissä käytävällä yksi tyyppi jotain täysin käsittämätöntä - meni noin 30 sekuntia ennen kuin sain prosessoitua, että se yritti toivottaa "Hyvää joulua". Yllättävä suomen kuuleminen keskellä päivää sotkee myös.
En minäkään siitä ruotsin alamäestä niin välitä, mutta oikeasti joskus tuntuu siltä, että sitä kuulee ihan liikaa. Se häiritsee norjan kehittymistä.
PoistaNo tähän en voi muuta sanoa tai paremminkin tunnustaa, että mun käy kateeksi sun kielitaitoa. Laiska minä - hyi minua!
VastaaPoistaKuule, siperia opettaa, myös kieliä. Kun on pakko, niin oppii varmasti minkä tahansa kielen. ;)
PoistaJos olen oikein väsynyt, niin suusta saatta tulla melkeen mitä tahansa kieltä. Näinkin monen vuoden jälkeen. Suurimmaksi osaksi aikaa olen norjankielisessä ympäristössä. Töissä joskus harvoin joudun käyttämään englantia. Joka oli muuten kauan kadoksissa, mutta nyt se taas sujuu. Äsken puhuin veljeni kanssa Skypessä ja oli niin monta sanaa, joita en oikein osannut suomeksi. Tavallinen small talk kyllä sujuu, mutta tietyt sanat katoaa tai sitten niitä ei ole osannut koskaan edes suomeksikaan. Perhana, on kai alettava opiskelemaan suomea... Pitää hankkia joku suomi app kännyyn.
VastaaPoistaEi kielitaito säily, jos kieltä ei käytä. Se on fakta. Mutta onneksi kieli palautuu harjoittelulla mieleen aika nopeasti, jos sen on joskus osannut. Niin minulle kävi ruotsin kanssa, ennen kuin rapistuminen taas alkoi.
PoistaNuntin, mainitsema "norja"-kytkimellä" on totta, mutta kytkin voi jumia millä kielellä tahansa jota hieman osaa änkyttää. Kesällä luonani kävi venäläisiä tuttuja, 80-luvulla olin parivuotta siellä töissä ja opin sen verran venäjää että pärjäsin mielestäni jopa hyvin. Kesällä sitten kun rupesin kaivamaan jo päästäni lähes kadonnutta kieltä takasin, niin jumi tuli. Kun vieraat poistuivat niin viikon höpsisin aivan ihme sekoitusta, en aina itsekkään ymmärtänyt itseäni;)
VastaaPoistaKiitos mukavista hetkistä <3
VastaaPoistaTuttuja kiellellisiä kokemuksia! Itseltäni jäi matikan laajat pois aikoinaan, just opettajan murteen takia (Norjassa)! Ja ruotsin ja Norjankielet ovat sen Verran läheisiä että niitten sekoittaminen on tavallista pitkään. . Mutta myös toiseen suuntaan voin todeta että meillä ulkosuomailaisella on myös vaikeata seurata suomenkielen muuttumista. Lomilla Suomessa ei enää ymmärrä lehtien otsikoita, ja nuorten puhe kieltä. Eikä missään nimessä kannata yrittää olla nuorekas, ja änkyttää esiin joitakin 90`luvun muotisanoja! :-) Suomenkieli vaikuttaa olevan elävämpi kuin norjan kieli.
VastaaPoista