lauantai 17. marraskuuta 2012

Keittiökokeiluja: Suksessterte


Suksessterte eli menestystorttu kuuluu monen norjalaisen kahvilan vakiotarjontaan ja tuntuu olevan usein myös juhlapöydän keskipisteenä. Maku on todella makea, joten kovin isoa palaa ei tarvita makeannälän taltuttamiseen.

POHJA
4 munanvalkuaista
150 g tomusokeria
150 g manteleita tai hasselpähkinöitä
(1 tl leivinjauhetta)

KREEMI
4 munankeltuaista
1 dl kuohukermaa
125 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g voita

KORISTEEKSI
Rouhittuja pistaasipähkinöitä (tai manteleita tai muita pähkinöitä)

Jauha mantelit tai hasselpähkinät. Jauheen ei tarvitse olla aivan hienoa, mutta kuitenkin selvästi hienompaa kuin esim valmiina ostettava mantelirouhe. Sekoita jauhe ja tomusokeri keskenään. Sekoita mukaan myös leivinjauhe, jos käytät sitä. Leivinjauhe ei ole mukana kaikissa resepteissä, joten ilmeisesti ilmankin pärjää. Itse olen kuitenkin tainnut käyttää sitä varmuuden vuoksi joka kerta.

Vaahdota munanvalkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita varovasti sokeri-pähkinäjauhe vaahtoon. Älä sekoittele taikinaa yhtään enempää kuin on aivan tarpeellista. Voitele ja jauhota n. 24 cm läpimitaltaan oleva vuoka, ja kaada pohjataikina siihen. Kypsennä uunin keskitasolla 160 asteessa 30-35 minuuttia. Varo paistamasta liikaa, koska pohja on melko ohut.

Valmista kreemi vaikkapa pohjan kypsyessä. Sekoita keltuaiset, kerma, sokeri ja vaniljasokeri kattilassa ja lämmitä seosta matalalla lämmöllä, kunnes se paksunee. Kreemiä ei ole tarkoitus keittää, ei edes kiehauttaa, joten hellan levy voi olla vaikkapa kolmosella (asteikolla 1-6). Muista sekoittaa säännöllisesti, jotta näet, miten tilanne kehittyy. Anna seoksen jäähtyä 15-20 minuuttia ja lisää kuutioitu, pehmeä, huoneenlämpöinen voi. Sekoita, kunnes voi on sulanut. Varo ettei seos pääse jäähtymään liikaa ennen kuin lisäät voin, jotta voi sulaa siihen. Laita kreemi viileään, jotta se jähmettyy hieman.

Kun pohja on huoneenlämpöinen ja kreemikin jäähtynyt ja jähmettynyt, levitä kreemi pohjan päälle. Koristele  pähkinärouheella. Laita torttu jääkaappiin odottamaan tarjoilua, jotta kreemi jähmettyy entisestään eikä valu pois kakun päältä, kun leikkaat kakkua. Parasta on, jos torttu kreemeineen saa jähmettyä jääkaapissa tunnin tai pari. Meillä ei tänään jaksettu odottaa niin kauan, joten kreemi oli vielä hieman valuvaa.



7 kommenttia:

  1. Oi, näyttää hyvältä, täytyypä laittaa kokeiluun!

    VastaaPoista
  2. Olen suuri makean ystävä joten kiitos reseptistä ja ohjeista. Juu, en osaa itse mutta aion rukoilla polvillani josko vaimo väsäisi, näyttää sen verran hyvältä että pakko päästä maistamaan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta! Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
  4. Nam, tota voisikin kokeilla joskus!

    VastaaPoista
  5. Nam, pitääpä kokeilla:-)

    VastaaPoista
  6. Niin hyvää - suuri suosikki todellakin :)

    VastaaPoista
  7. Ei sitten makeaa mahan täydeltä! ;D Tämä kun ei ole mikään kevytversio...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...