maanantai 16. tammikuuta 2012

Tulva


Päätinpä sunnuntain iltapuhteena puhdistaa rumpukuivaajan kaikenlaiset suodattimet ja muut vastaavat, joihin kertyy vaatepölyä. Yksi irrotettava osa pitää puhdistaa suihkuttamalla vettä sen läpi. Sinne olikin kertynyt melkoisesti likaa, joka kyllä hyvin lähti veden mukana, kun sitä kylpyammeen päällä suihkuttelin.

Olisi pitänyt ajatella asiaa hiukan tarkemmin, ennen kuin ryhdyin pesuhommiin.

Varpaiden välissä alkoi nimittäin liplattaa vesi, jonka olisi pitänyt mennä viemäriin. No, eipä mennyt, kun lattiakaivo olikin yhtäkkiä täynnä ties mitä töhnää. Oma vika. Kumihanskat käteen ja lattiakaivo tyhjäksi töhnästä. Vedenpinta viemärin ympärillä alkoi laskea.

Ja sitten päästiin taas ikuisuusdilemmaan, joka näyttää vaivaavan tämän maan kylpyhuoneita. Kylpyhuoneen lattia viettää lattiakaivosta poispäin. Entisessä asunnossa vika oli aika paha, nykyisessä huomattavasti pienempi, mutta sen verran pieleen tehty kuitenkin, että veden saamiseksi lattiakaivoon tarvitaan lasta. Sellainen tuntuu muuten olevan norjalaisten kylpyhuoneiden vakiovaruste.

Tarkkaan ottaen lattiakaivo on kyllä "kuopassa", mutta kuopan läpimitta on ehkä puolisentoista metriä. Muu osa lattiasta viettää poispäin lattiakaivosta. Kallistuskulma on pieni mutta riittävä varmistamaan, että vesi valuu kylpyhuoneen seinustoille.

Entisen asunnon kylpyhuoneessa lisäbonuksena oli seinän ja lattian rajassa oleva reikä, josta lattialle päätynyt vesi lorisi iloisesti jonnekin rakenteiden uumeniin.

Nykyinen asunto on remontoitu 90-luvulla ja kylpyhuone on rakennettu siinä yhteydessä. Silloinen asukas oli rakennusmestari, joka on kyllä muuten tehnyt hienoa jälkeä pielessä olevia lattian kallistuksia lukuunottamatta. Voisi jo epäillä, että Norjassa ei tunneta vatupassia, mutta kun mieskin, joka ei ole mikään remonttireiska, sen tunnistaa, niin kaipa sitä täälläkin käytetään.

Tämä asia jaksaa ihmetyttää minua joka kerta, kun lastan kanssa vetelen vettä ylämäkeen.

5 kommenttia:

  1. heh he hee :) myös minua jaksaa sama asia ihmetyttää päivittäin. Mehän muutettiin ihan uuteen taloon. Heti muuttopäivänä tajuttiin, että lattiakaivo on rinteessä. Rakennusfirma "korjasi" lattian. Noh, edelleen lastaillaan :) Kylppärin lattialämmityskin on sittemmin lakannut toimimasta. Onneksi ei ole oma.

    VastaaPoista
  2. Heh heh täältäkin - sama ongelma! Tulin juuri suihkusta ja kirosinasiaa. Kylppäri rempattu2000-luvulla.
    Tympii. Mutta onneksi on lasta!
    Enkä tiedä ketään, jolla olisikallistus oikein.

    VastaaPoista
  3. Olen asunut Norjassa varmaan 10:ssä eri asunnossa ja jokaikisessä on ollut sama ongelma tuon viemärin suhteen..siis ihan ihme juttu!!!

    VastaaPoista
  4. Mähän olenkin sitten näköjään ihan kunkku kun olen kerran törmännyt sellaiseen asuntoon, jossa kaato pelasi! Jee! Meidän entisen asunnon kylppärissä oli kunnollinen, normaali kaato ja ihan oikeaan suuntaan, tosin en sitä vielä silloin osannut ihmetellä kun olin just Suomesta muuttanut. Todellisuus paljastui vasta vähitellen.

    Ensimmäinen kohtaaminen todellisuuden kanssa tapahtui, kun myimme sen kämpän ja muutimme uuteen. Siis arvatkaapa, mistä asunnon uusi ostaja valitti asunnon ostettuaan ja yritti väittää, että kyseessä on vika, josta pitää antaa hinnanalennusta: SIITÄ ETTÄ KYLPPÄRIN LATTIA ON VIALLINEN!! Se viettää eikä ole tasainen!! Täytyy sanoa, että en tiennyt itkeäkö vai nauraa.

    Toisaalta, mitä muuta voi odottaa kansakunnalta, joiden mielestä sauna ei ole kostea tila, kiukaaseen ei kuulu kiviä ja rakennusliikkeistä saatavissa esitteissä kerrotaan asiallisia, ihan niksipirkan veroisia vinkkejä, mihin kaikkeen saunaa voi käyttää: tv-huone, vierashuone...? Varmaan ne sukkikset jotenkin siellä voi hyödyntää.

    Mutta ehkä olemme tyytyväisiä, täällä ei kuitenkaan ole kokolattiamattoja kylppäreissä. Enää. Olen varma, että 70-luvulla oli.

    VastaaPoista
  5. Siis juuri niin kuin olen epäillyt! Pieleen tehty kylpyhuoneen lattia on maan tapa. Ja Päivikin poikkeus vahvistaa säännön. Aivan uskomatonta =D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...