Mukavuusalueen rajoilla

Jokunen päivä sitten huomasin, että ruotsin puhuminen ei ole enää niin kamalaa kuin joskus aikaisemmin. Sitä joutuu puhumaan töissä päivittäin, joten tietenkin olisi ihme, jos mitään edistystä ei puolessatoista vuodessa olisi tapahtunut. Myös ruotsin kirjoittaminen sujuu rennommalla otteella ja lopputulos lienee vähemmän töksähtelevää tekstiä kuin aiemmin.

Parasta palautetta sain taannoin ruotsalaiselta työkaveriltani, joka kuuntelee puhettani päivittäin. Hänen mielestään minä todellakin puhun ruotsia nykyään - myös asiakkaiden kanssa. Ja pitää kyllä myöntää itsekin, etten enää ala vaipua epätoivoon, jos kohdalle sattuu lörpöttelevä asiakas, jolle pitää puhua takaisin muutakin kuin vakiofraasit.

Ruotsin puhumisen suhteen olen nähtävästi ylittänyt tietyn raja-aidan ja päässyt mukavuusalueelle. Juuri ja juuri sen sisäpuolelle, mutta siellä nyt ollaan kuitenkin.

Norjaa puhuessani olen edelleen hieman mukavuusalueen ulkopuolella, vaikka tässäkin asiassa raja-aita lähestyy. Joku nyt sitten varmaan ihmettelee, miksi norja on jäänyt jälkeen ruotsista, kun kielet kuitenkin ovat aika samanlaisia. Sitä minäkin olen miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että monivuotinen ruotsin opiskelu koulussa on ilmeisesti jättänyt pysyviä muistijälkiä, jotka ovat kielen käytön myötä tulleet pintaan. Vaikka lukioaikaisen ruotsinopettajan metodi, ulkoaopettelu - kyllä, sekä kielioppi että lukukappaleet - tuntuukin hieman taantumukselliselta pedagogiikalta, on sillä kuitenkin ollut tehonsa kun vielä parinkymmentä vuotta myöhemmin kielen mieleenpalauttaminen jollakin tavalla onnistuu.

Norjaa sen sijaan en ole opiskellut systemaattisesti vaan tavallaan maistellut kielioppia sieltä täältä tarpeen mukaan ja kartuttanut passiivista sanavarastoa lukemalla lehtiä ja kuuntelemalla, kun muut puhuvat. Enkä minä norjaa puhuessani suinkaan kompastu niihin asioihin, jotka ovat samankaltaisia ruotsin kanssa, vaan niihin eroihin ja norjan kielen ikiomiin omituisuuksiin.

Viime viikolla olin kuuntelemassa erästä tuote-esittelyä ja totesin ymmärtäväni puhutun lähes sataprosenttisesti, vaikka esityksessä käytettiin myös muuta kuin aivan jokapäiväistä sanastoa. Esityksen jälkeen jutustelin hiukan parin ihmisen kanssa, ja olipa se sitten taas vaikeaa, kun olisi pitänyt käyttää sitä samaa erikoissanastoa, jota juuri olin sujuvasti kuunnellut.

Mutta usein norjan puhumisen mukavuus tai epämukavuus riippuu myös keskustelukumppanista - hänen murteensa ymmärrettävyydestä tai hänen asenteestaan minua, ulkomaalaista, kohtaan. Joillakin ihmisillä on nimittäin todellakin havaittavissa asenne. Joudun entistä kauemmas mukavuusalueesta, jos asenne on vääränlainen.

Puhunpa ihan yhtä nopeasti/mutisten/murteellisesti kuin aina (tai vähän enemmänkin) ja katsotaan sitten miten tuo ulkomaalainen pärjää.

Se on ulkomaalainen, joten nyt puhutaan oikein yksinkertaisesti ja vähän kovemmalla äänellä eikä mistään liian vaikeasta tai varsinaisesti merkityksellisestä asiasta.

Kärjistettyjä stereotyyppejä mutta erittäin ärsyttäviä kohdalle osuessaan. Eivätkä vahingossakaan vaihda kieltä englanniksi. Tällaisten tapausten kanssa ei huvita jutella enempää kuin on pakko, koska ne valitettavasti romahduttavat minun kielitaitoni tason pari pykälää normaalia alemmas. Onneksi suurin osa ihmisistä on kuitenkin normaaleja ja näihin vakavasti ärsyttäviin törmää loppujen lopuksi aika harvoin.

Mukavuusalueen ulkopuolella liikkuminen johtaa myös joissakin tilanteissa siihen, että tietoisesti tai tiedottomasti valitsen englannin, jonka puhuminen ei varsinaisesti vaadi ajattelua. Riittää, että avaa suunsa, ja oikeat sanat soljuvat ulos. Ja sitten ollaankin taas syvällä mukavuusalueen sisäpuolella.