torstai 18. marraskuuta 2010

Pyöritystä

Tässä yhtenä päivänä olin menossa kauppakeskukseen. Normaalireitiltä yksi tienpätkä olikin suljettu ja piti ajaa toista reittiä. Takaisin liikenneympyrään, sitten tunneliin ja siellä seuraavaan ympyrään - mistä kohdasta pitikään ajaa ulos ympyrästä?? - sitten ulos tunnelista ja seuraavaan ympyrään - ja taas arvottiin oikeaa exitiä. Ihan tuurilla menivät valinnat molemmissa ympyröissä oikein.

Seuraavana päivänä mies oli menossa samaan paikkaan ja tienpätkä oli edelleen suljettu. Soitti sitten minulle ja sanoi ajelleensa ympäriinsä reittiä etsien muttei löytänyt oikeaan paikkaan. Miestä oli jo alkanut harmittaa ja sanoi tulevansa kotiin kun ei enää jaksanut harhailla. Minulla oli onneksi vielä reitti tuoreessa muistissa, joten annoin sitten ohjeita, joiden avulla mies pääsi perille.

Jotenkin olin kuvitellut, että natiivi aina selviää näiden täkäläisten liikennejärjestelyiden kanssa ihan vaistonvaraisesti. Mutta näköjään niin ei ole. Yhtä pyörällä päästään kuin tällainen muualta tullut.

Varsinkin alkuaikoina Norjassa oli autolla liikkuessa vaarana joutua kahden suuressa suosiossa olevan liikenneratkaisun hämäämäksi, tunnelien ja liikenneympyröiden. Tunneleita on joka paikassa ja monet niistä ovat aika pitkiä. Ne kiemurtelevat maan alla niin, että suuntavaisto katoaa. Pidemmissä tunneleissa on monesti useampi väylä ulos. Oudossa tunnelissa ei ainakaan minulla ollut hajuakaan, missä oltiin, kun taas putkahdettiin päivän valoon.

Liikenneympyröitä on toki Suomessakin, mutta jotenkin minusta tuntuu, että ne ovat täällä paljon yleisempiä. Ja niistä ongelman tekee taas kaksi asiaa. Monessa paikassa opasteet eivät ole kovin selkeitä. Toinen ongelma ovat muut autoilijat. Ympyrässä ajetaan kuin siinä olisi kaksi kaistaa, siis kaksi autoa vierekkäin, vaikka mitään kaistoja ei ole merkitty. Ja muutenkin sellaisella minä menen tästä nyt -mentaliteetilla. Ja sitten vilkun käyttö on vähintäänkin sekavaa.

Norjalaiset liikennesäännöt sanovat vilkun käytöstä liikenneympyrässä yksinkertaistettuna jotakuinkin seuraavaa. Vilkuta oikealle, kun olet poistumassa ympyrästä. Jos et poistukaan heti ensimmäisestä kohdasta, voit vilkuttaa vasemmalle ympyrässä ajaessasi. Voit käyttää omaa harkintaa sen suhteen, miten vilkutat. Voit myös jättää käyttämättä vilkkua, jos katsot, että se ei ole tarpeellista.

Sääntöjä ihmiset sitten soveltavat oman harkinnan mukaan, niin kuin lupa on. Alussa huomioni kiinnittyi erityisesti niihin, jotka varmuuden vuoksi ensin vilkuttivat vasemmalle ja sitten vielä oikealle. Nyt olen jo tottunut, mutten sentään itse ole ryhtynyt tekemään samaa. Varsinaisen ongelman aiheuttavat ne, joiden mielestä vilkuttaminen ei ole tarpeellista. Ja niitä on kohtuu paljon. Ja kun sitten liikenteessä todellakin näkee kaikenlaisia variaatioita vilkutussääntöjen soveltamisesta, ikinä ei voi olla aivan varma siitä, mitä ympyrässä ajava aikoo.

Kaikkein hämäävin liikennejippo on kuitenkin tunnelissa oleva liikenneympyrä, jossa opasteet eivät ole selkeät eikä edes maisemia katselemalla voi päätellä, mihin suuntaan mahdollisesti pitäisi ajaa.

10 kommenttia:

  1. Entäs sitten se liikenneympyröiden (ja muutenkin teiden kunto)? Norjassa maksetaan hurjana tietulleja, mutta tiet ovat silti huonommassa kunnossa kuin koto-Suomessa. Itsekin heittelin kesän lopulla autolla sateella liikkenneympyrässä ympäri (vaakasuunnassa onneksi) vaikka vauhtia ei ollut nimeksikään, ympyrä kun oli onnistuttu kallistamaan jotenkin ihmeellisesti. Olen onnellinen ettei tarvitse enää autoilla töihin. Norjalaiset saisivat rajoittaa liikenneympyröiden tekoa koska eivät niissä itse osaa ajaa..

    VastaaPoista
  2. Keskimmainen lapsistani ajoi pari vuota sitten harjoitusajoa korttia varten kanssani. Liikenneympyrassa selitin vilkunkayttoa. Han sanoi, etta autokoulussa oli selitettu juuri Helin kertomuksen mukaan: vilkkua vasemmalle jne. Siis eipa ihme, etta taalla sattuu niin paljon kolareita liikenneympyroissakin.

    Ja teitten kunto on todella surkea. Taalla kylalla sain renkaani rikki yhtena kesana 3!!! kertaa, koska tie on siella aivan surkea. Nyt kolme vuotta sen jalkeen tie paallystettiin uudestaan. Mutta koska pohjatyot on tehty niin huonosti, niin tie on varmasti ensi kesana yhta surkeassa kunnossa.

    Sanovat, etta teitten huono kunto johtuu ilmastosta. Tama sisamaan ilmasto on kovin samanlainen kuin ilmasto Ita-Suomessa. Ja siella meidan mokkitie on paremmanssa kunnossa kuin riksvei taalla...

    VastaaPoista
  3. Hih:)
    Yhdyn edellisiin.
    Tiet huonossa kunnossa, ympyröitä PALJON ja tunneleita myös. Ja noi tunneleiden ympyrät ovat haastavia.
    Ihanaa, että tässäkin asiassa norjalainen saa valita... huh, huh. Eiköhän se olisi kaikille parasta että olisi yksi sääntö jota noudatetaan?
    Mutta se voisi rajoittaa norskin luovuutta:)
    Täällä pohjoisessa ei onneksi mitään ruuhkia jne. Mutta muistan että esim. Oslossa en tykännyt yhtään ajaa. Vaikka esim. Hesassa olen ajanut tosi paljon.
    Hyvää viikonloppua kaikille!

    VastaaPoista
  4. Emmi, tietullit (nimenomaan ne tienKÄYTTÖmaksut, ei ruuhkamaksut) ovat todellakin jotain aivan älytöntä. Minun työmatkallani on monta liikenneympyrää, jotka keräävät aamuisin melkoiset jonot :(

    Tuula, kuulemma parhaat autoilureitit Pohjois- ja Etelä-Norjan välillä kulkevat Ruotsin kautta, kun sillä puolella rajaa on parempikuntoiset tiet. Ilmaston vaikutus? No joo... :P

    Kalamuija, se mitä erityisesti en ymmärrä vilkkusäännössä, on oman harkinnan käyttö, kun lopputulos voi sitten olla ihan mitä vaan. Jonkinlainen samanlaisuuden ihanne olisi tässä asiassa ihan kiva.

    VastaaPoista
  5. Tromsa on loistava paikka harjoitella tunneliajoa, liikenneympyröitä ja kaistoja löytyy, koko pääsaari on kuin tahkojuusto.
    Nuo tierahat taitaa mennä lentokenttien ylläpitoon, muistaakseni niitä löytyy yli 450 kpl.
    Itse huristan Tromsaan vain pikaveneellä, säästtyy hermot ja aikaa.

    VastaaPoista
  6. Lueskelin juttuasi ja jo hetken ehdin iloitsemaan että nyt tulee vastaus siihen mitä lainsääntö sanoo liikenneympyröistä. Mutta eipä lait tässä tapauksessa auttaneet :) Se on kyllä jännä että ympyröissä ajellaan vähän miten sattuu, mutta muuten ajotyyli on mielestäni tosi varovainen. Mielummin ajetaan vähän alle liikennerajoitusten kuin yli...

    VastaaPoista
  7. ihana lukea blogiasi :) oon kai ollu jo niin kauan Norjas, etten ees tiedä miten muuten asiat vois olla :D

    todellakin, ehkä Norjassa toi tieinsinöörikoulutus keskittyy ympyröiden ja tunneleiden teon opettelemiseen, ni mitäs muuta sitten tekisivätkään ;) Oslohan on kohta yhtä tunnelia ja ympyrää. kun ne avas noita uusia tunneleita, piteni ajoaika, vaikka suunnitelma oli kyl toisenlainen ;)pitäis kai helpottua parin vuoden päästä, kun kaikki osuudet on käytössä.. saas nähdä ;) onneks käytän julkisia, omalla autolla en lähtis mielelläni seikkaileen ainakaan Osloon.

    mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  8. Ari, rahat todellakin tuntuvat menevän johonkin muuhun kuin tiestön ylläpitoon - päinvastoin kuin Suomessa ;)

    Satu, vuosi sitten, kun ihmettelyni oli suurimmillaan, kysyin mieheltä ympyrässä ajamisen säännöistä. Sitten kaivettiin ne säännöt esiin netistä, eikä niistä tosiaan paljon apua ollut... :P

    Mervi, minäkin huomaan, että alan jo tottua joihinkin norjalaisuuksiin. Jos olisin kirjoittanut tämän postauksen vuosi sitten, huomioita olisi varmaan ollut vielä enemmän. Kiva kuulla sinusta taas pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
  9. Viime viikolla meinasin kahdesti rääkäistä bussissa Oslossa, että MIHIN SÄ AJAT?! kun bussikuski lähti ihan väärään suuntaan. Jotenkin maagisesti tunnelien ja liikenneympyröiden kautta päädyttiin kuitenkin sinne, minne pitikin... Ei käy kateeksi bussikuskeja, itse en kyllä suurin surminkaan lähtisi omalla autolla Osloon varsinkin nyt, kun siellä on ne hirvittävät tietyöt.

    Ja sitten ne liikenneympyrät... Itse osaan niissä ajaa, mutta kun ne kaikki muut !¤¤#%%%"#///:leen idiootit, jotka eivät vilkuta, ajavat väärää kaistaa ja tunkevat kolmion takaa eteen... ARGH!

    VastaaPoista
  10. Nunt, tuttu tunne ;) Älyttömyyden Top5-listalle pääsee kirkkaasti myös kääntyminen VASEMMALLE tavallisessa risteyksessä ILMAN VILKKUA, kun risteykseen on tulossa muitakin autoja eri suunnista. On havainnoitu jokusen kerran...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...