lauantai 14. elokuuta 2010

Työn raskaan raataja


Takana on kahdentoista (12!) päivän työputki, johon kuului myös muutama päivä- ja iltatyön yhdistelmä. Nyt on sentään viikonloppu vapaata - ja sitten taas toiset kaksitoista työpäivää. Sen jälkeen kahden työn loukku loppuu ja voin ryhtyä viettämään normaalia elämää.

Oikeisiin töihin siirtyminen ei siis varsinaisesti ole alkanut pehmeällä laskulla vaan kunnon rysäyksellä. Ehkä sitten tämän alun jälkeen normaali viisi päivää viikossa kahdeksasta neljään -rytmi tuntuukin leppoisalta. Toisaalta nyt on töitä vasta opeteltu, ja kuulemma muutenkin rytmi tästä vielä vilkastuu syksyä kohti mennessä.

Entinen osa-aikakotirouva on kyllä huomannut, että joistakin vuoden aikana kehitetyistä rutiineista pitää nyt ehkä joutua luopumaan. Tai ainakin sopeuttamaan niitä nykymenoon. Esimerkiksi blogi on ollut aika vähällä huomiolla, mutta eiköhän sen tilanne korjaannu viimeistään kun päästään syyskuun puolelle, eikä tarvitse enää juosta kieli vyön alla yhdestä työstä toiseen.

Aamuisin olen muistellut kaiholla niitä aikoja, kun Helsingissä kotoa työpaikalle oli seitsemän minuutin kävelymatka ja minkäänlaisista ruuhkista ei tarvinnut välittää. Ei se matka täälläkään mikään kauhean pitkä ole, vain 11 kilometriä, mutta kun niitä samoja teitä käyttävät kaikki muutkin.

Ensimmäisen viikon illuusio aamuliikenteen vähäisyydestä katosi heti toisella viikolla, kun viimeisetkin lomalaiset näyttivät palanneen tien tukkeiksi autoineen. Ja taas pääsin ihmettelemään tyhjiä bussipysäkkejä, kun kaikki ajavat omilla autoillaan, vaikka sitä bussiliikennettäkin olisi tarjolla. Me sentään miehen kanssa kuljemme - omalla autolla mekin - samaa matkaa, kun muuten ihmiset näyttävät lähinnä ajelevan yksikseen.

Sitten vielä työmatkapyöräilijät kilpapyöräilijän varusteissaan muun liikenteen sekaan, niin vauhtia ja vaaratilanteita riittää.

Myös kissojen on pitänyt sopeutua uuteen päivärytmiin. Aamulla ulos ja vasta illalla sisään, kun tähän asti on kuljettu edestakaisin, käyty syömässä ja päiväunilla. Nyt on töistä tullessa kaksi nälkäistä naukujaa ovenpielessä odottamassa.

Mutta kyllä tämä tästä. Töissä käymisessä on muutamia muitakin hyviä puolia kuin säännölliset palkkatulot. Tein hyvän päätöksen, että puhun ensisijaisesti norjaa tai ruotsia, ja englanti otetaan avuksi vasta sitten, jos en todellakaan pysty sanomaan asiaani muulla kielellä. Ja mitä nopeammin opin sujuvaa norjaa (heh!), sitä nopeammin pääsen taas seuraavan askeleen eteenpäin uralla.

2 kommenttia:

  1. Tyoelamassa oppii todellakin kielen parhaiten. Jaksamista tuohon kahden tyon loukkuun!

    VastaaPoista
  2. Hyvä päätös tuo Norjan puhuminen. Tsemppiä! Sinut tuntien ei mene kauaa, kun jo puhut sitä kuin vettä vaan. T

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...