sunnuntai 1. elokuuta 2010

Seuraava askel

Helsingin värejä

Huomenna pitäisi mennä töihin jo aamulla. Viimeaikaisen lomailun ja erityisesti vuoden verran kestäneen kotirouvailun jälkeen aikaisin aamulla herääminen saattaa tuottaa tuskaa. Näin arvelen.

Mutta tämä on kuitenkin askel eteenpäin. Työpaikka on nimittäin uuden uutukainen. Ei siis se, jossa olen alkukesästä lähtien silloin tällöin käynyt viettämässä aikaani.

Sain nimittäin kokopäiväisen työpaikan, joka kaiken lisäksi on vakituinen. Ja vieläpä päivätyötä tähänastisten iltojen ja viikonloppujen sijaan.

Ja tällä kertaa valintaprosessi oli huomattavasti nopeampi kuin viimeksi. Puhelinsoitto ja CV:n lähetys sähköpostilla, vain yksi haastattelu, vaikka asialla oli taas rekryfirma. Muutaman päivän kuluttua tulikin sitten ilmoitus, että minut on valittu. Ja työt pitäisi aloittaa saman tien.

Tämä on taas niitä työpaikkoja, joissa pitää puhua suomea. Norjan kielen taidoksi riittää, että ymmärtää sitä. Muuten voi ainakin alkumetreillä kommunikoida vaikka englanniksi, jos muu ei auta. Muut pätevyysvaatimukset? Ei ole.

Tulotaso nousee hurjasti osa-aikatyöstä, mutta pysyy edelleen täkäläisittäin aika matalana. Kuulemma tämä firma maksaa silti suomalaisille enemmän kuin norjalaisille. Jotain kielitaitobonusta nähtävästi. Plussaa entiseen verrattuna on kuitenkin aika paljon. Säännöllinen päivätyö on aina parempi kuin epäsäännöllinen ilta- ja viikonlopputyö, ainakin minun mielestäni. Työskentely-ympäristö on norjankielinen, mikä tekee oikein hyvää kielenoppimiselle.

Työmatka ei periaatteessa ole kovin pitkä, ainakaan kilometreissä mitattuna, mutta paikallisliikenteen reittioppaan mukaan bussia pitää vaihtaa kahdesti! Nyt tulee kotona keskusteltavaksi, kuka menee omalla autolla töihin. Tai miten työmatkat yhdistetään yhdellä autolla kuljettavaksi. Ja siinä tapauksessa, miten mies saadaan päivittäin riittävän aikaisin ylös sängystä, vaikka kuinka olisi hänellä liukuva työaika - minulla kun ei ole.

Ai niin, se aiempi työpaikka ja sen kuukauden irtisanomisaika. Seuraavan kuukauden taidan olla kahden työn loukussa. Toivottavasti en kuitenkaan ihan koko kuukautta, mutta tuskin pääsen eroon työvuoroistani ainakaan pariin ensimmäiseen viikkoon. Niitä kun oli suunniteltu elokuulle aika paljon. Sain luvan lähteä uudesta työstä aikaisemmin niinä päivinä, kun pitää vielä mennä vanhaan työhön. Huonolla tuurilla, jos vuoroille ei löydy ottajaa, elokuusta tulee todella työntäyteinen.

Tässäkään tilanteessa en aio jäädä laakereillani lepäämään, vaan työnhaku jatkuu. Seuraavaa, parempaa askelmaa etsiessä.

3 kommenttia:

  1. Onnea onnea onnea!!!

    No teet kauhiasti toita ja hankit paljon rahaa ja kayt jossain lomalla rentoutumassa heti tilaisuuden tullen. (Olenkohan kamalan positiivinen...)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Tuula! Harkitsin aluksi, että olisin pitänyt sen osa-aikatyön myös, tosin vähän pienemmällä tuntimäärällä, ja tehnyt PALJON rahaa. Lopputulos oli, että ehken kuitenkaan halua viettää kaikkea aikaani töissä ja jostain pitäisi löytää aikaa opiskelullekin. Mutta elokuu nyt sitten roikutaan löysässä hirressä ;)

    VastaaPoista
  3. Mervi Krsand5.8.2010 klo 9.33

    hienoa! paljon onnea! :)

    Tuo uusi työ on just siitä hyvä, että opit enemmän norjaa ja sitä kautta myös "oikeiden" töiden hakeminen on paljon helpompaa. Tsemiä siihen, kyllä vielä jossain vaiheessa tärppää, usko vaan! :)

    ja paljon tsemppiä 2 työn tekemiseen, elokuusta tulossa siis hyvin kiireinen, mutta kuten Tuula sanoin.. sitten vaan lomalle nauttimaan! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...