Uusi työpaikka ja mistä se ilmaantui

Kirjoittelin taannoin, miten työnhaku Norjassa tapahtuu. Sitähän tässä on tullut viime aikoina harrastettua, kunnes sitten parin mutkan kautta tärppäsi.

Kun tieto edellisen työn loppumisesta tuli, tehostin työnhakua entisestään. Minähän en tässä suhteessa ole levännyt laakereillani oikeastaan hetkeäkään viime vuosina, vaikka hakutoiminnan intensiivisyydessä on ollut vaihtelua. Nyt, kun uusi työpaikka oli pakko löytää ja vieläpä mahdollisimman pian, laitoin omat vaatimukseni ja toivomukseni uusiksi. Toisin kuin tässä tilanteessa voisi kuvitella - että kaikki kelpaa - kiristin vaatimuksia ja päätin hakea vain sellaisia työpaikkoja, joissa oikeasti voisin kuvitella viihtyväni ja joissa pääsisin käyttämään koulutukseni ja aiemman suomalaisen työkokemukseni tuomaa osaamista. Sen sijaan, että syytäisin hakemuksia sinne tänne, panostaisin hakemusten laatuun ja oman osaamiseni myymiseen sellaisille työnantajille, joista minä olin kiinnostunut.

Tämä ei ehkä kuulosta kovin järkevältä, kun takana on muutama vuosi vihreämmän oksan etsimistä ilman tuloksia. Olin kuitenkin niin perinpohjin tympääntynyt töihin, joita tekevät lähinnä maahanmuuttajat ja nuoriso, että halusin jotain muuta. Sanotaanko nyt vaikka, että "oikeita töitä". Ja hyvämaineisen ja luotettavan työnantajan vielä siihen päälle.

Erinäisiä hakemuksia lähetettyäni pääsin myös pariin haastatteluun. Kumpaakaan näistä paikoista en saanut, mutta pari viikkoa jälkeenpäin sain puhelun toiselta työnantajista, joka kutsui keskustelemaan muista mahdollisuuksista. Joidenkin paikkojen täyttämisen myötä oli vapautunut sijaisuuksia, joita ei ollut pakko laittaa julkiseen hakuun. Keskustelujen lopputuloksena sain työtarjouksen, jonka hyväksyin.

Koko prosessi osoitti tai ainakin sai epäilemään tiettyjä asioita.

Norjassa työnhakijan omaa aktiivisuutta ei korosteta turhaan, koska vain hyvin pieni osa avoimista paikoista laitetaan julkiseen hakuun. Sen sijaan niihin värvätään tekijöitä muin keinoin. Minä satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, vaikken saanutkaan sitä alunperin hakemaani työtä. Sen sijaan nimi tuli työnantajan mieleen, kun piti löytää sijainen aivan vastaavaan tehtävään.

Sijaisuuksia ei missään nimessä pidä hyljeksiä. Tämän sijaisuuden olisin ottanut vastaan, vaikka olisin vielä ollut entisessä työpaikassani ilman uhkaa töiden loppumisesta siellä. On organisaatioita, joihin käytännössä pääsee sisään lähinnä vain sijaisuuksien kautta. Norjassa henkilön "sopivuus" tuntuu olevan niin olennaisen tärkeää, että vakituiseen työhön ei hevillä oteta ulkopuolista, jota kukaan ei tunne ennalta. Sijaisuus on mahdollisuus osoittaa sekä osaamistaan että soveltumistaan työyhteisön sosiaalisiin kuvioihin.

Joskus työnantaja kiinnittää hakijan CV:ssä huomiota erilaisiin asioihin, kuin mitä työnhakija ehkä tulee ajatelleeksi. Tämä minusta tosissaan kiinnostunut työnantaja oli kiinnostunut ennen kaikkea soveltuvasta kokemuksesta. Koulutuksesta ei haastattelussa juurikaan keskusteltu, mutta varsinkin myöhemmässä keskustelussa kävi ilmi, että hyvin suurella osalla hakijoista ei ole tehtävään vaadittavaa aiempaa kokemusta. Toisen työnantajan haastattelussa kävi ilmi, että plussikseni oli laskettu mm. suomalaisuus sekä eräs kouluaikojen harrastus. Toki muukin pätevyys oli huomioitu, mutta nämä seikat olivat ilmeisesti pistäneet silmään hakijoiden joukossa. Näistä asioista voi tehdä ainakin sen päätelmän, että otettaessa yhteyttä työnantajaan ennen hakemuksen lähettämistä kannattaa yrittää urkkia, millaista ihmistä sinne oikeastaan yritetään löytää. Ja sitten tietenkin tuoda halutut ominaisuudet selvästi esille hakemuksessa.

Työnantajat, joille nyt lähettelin hakemuksia, ilmoittavat pääsääntöisesti toivovansa, että "työntekijäkunta heijastaa yhteiskunnan monimuotoisuutta" eli suomeksi sanottuna esim. maahanmuuttajahakijoita ei hyljeksitä. Käytännössä tämä ei kuitenkaan tarkoita, että maahanmuuttaja olisi jotenkin paremmassa asemassa. Ei-länsimaista alkuperää olevia saatetaan kutsua haastatteluun helpommin, mutta eurooppalainen hakija on pääsääntöisesti samalla viivalla norjalaisten kanssa. Valitsijoista sitten riippuu, miten ulkomaalaisiin hakijoihin suhtaudutaan.

Mutta millä perusteella sitten lopulta tehdään päätös siitä, ketkä arviolta 100-150 hakijasta kutsutaan haastatteluun, jäi hieman askarruttamaan mieltäni. Lähetin hakemuksia useaan paikkaan, mutta haastattelukutsu tuli vain kahdesta. Osa niistä paikoista, joihin en päässyt haastatteluun, oli sellaisia, jotka oman arvioni mukaan vastasivat vielä paremmin osaamistani kuin ne, joihin minua haastateltiin. Todennäköisesti tässä asiassa on paljolti kyse myös sattumasta ja tuurista. Toisaalta myös sisäiset hakijat saattavat kiilata haastateltavien listan kärkeen, ennestään tuntemattomien ihmisten edelle. Sisäisten hakijoiden suosiminen ei tietenkään ole mikään norjalainen erityispiirre. Samaa tapahtuu myös Suomessa.

Norjankielinen haastattelu oli asia, joka jossain määrin jännitti etukäteen. Toki nykyään juttelen jo vaikka mitä norjaksi, mutta eri asia sitten on, miten oikealta kieli kuulostaa norjalaiseen korvaan. Työpaikoissa, joita hain, norjan kielen taito on edellytys tehtävien hoitamiselle. Tämä huomioiden toisessa haastattelussa tuntui hieman absurdilta, kun minulta heti kättelyssä varmistettiin, että ymmärränhän heidän puhettaan. Ja että saan kaikin mokomin sanoa, jos en ymmärrä jotain. No, ymmärsin enkä kysellyt selvennyksiä. Tosin minun norjaani korjattiin pari kertaa. Tämä oli nimenomaan se työnantaja, jonka palveluksessa aloitin viime perjantaina, joten mitä ilmeisimmin kielitaitoni arvioitiin riittäväksi.

Nyt ovat sitten edessä uudet haasteet ja niiden myötä norjan kielen syventävä kurssi, ammattisanasto. Uusi työ teettää aina alkuvaiheessa tavallista enemmän työtä, ja tämä työ todennäköisesti vielä enemmän nimenomaan kielen takia.

Mikäli se ei vielä edellä käynyt ilmi, niin olen erittäin tyytyväinen tähän tilanteeseen. Nyt on vuosi aikaa tehdä itsestään korvaamaton. ;)