Uudet työkuviot tuovat mukanaan kaikenlaista uutta, jota on opeteltava tai johon on sopeuduttava. Uusi työyhteisö on hyvin erilainen kuin vanha, mikä näkyy esimerkiksi asenteissa äidinkieleltään ei-skandinaavista kollegaa kohtaan. Toisaalta suomalaisena en ole lähellekään työpaikan eksoottisin eläin tadžikin, australialaisen ja muiden vastaavien rinnalla.
Aiemmin olin työpaikan ainoa ei-skandinaavi, jonka norjankielentaito tuntui joillekin olevan yllätys, vaikka sitä kuitenkin työssä edellytettiin. Uudessa paikassa ulkomaalaisia on enemmän, minkä takia murtaen norjaa puhuviin ulkomaalaisiin on ilmiselvästi totuttu. Jos jonkun norja ei ole täydellistä, se ei tunnu olevan minkäänlainen kynnyskysymys, vaikka työnkuvaan kuuluu kommunikointi norjaksi sekä suullisesti että kirjallisesti mahdollisesti suurenkin ihmisjoukon kanssa.
Ensimmäisten parin viikon aikana on ollut mielenkiintoista huomata, miten heti kättelyssä saatetaan varmistaa, että ymmärränkö minä, jos puhujan murre on täkäläisestä poikkeavaa. Toistaiseksi töissä ei ole tullut vastaan sellaista murretta, jota en ymmärtäisi ainakin suurin piirtein, ja käytännössä ihmisten erilaisiin puhetapoihin tottuu suhteellisen pian.
Tänään olin lievästi yllättynyt ja huvittunut, kun esimies kyseli minulta ohimennen, luenko norjaa sujuvasti ja miten sen kirjoittaminen sujuu. Ottaen tosiaan huomioon työnkuvan, oli hieman yllättävää, ettei tällaisesta asiasta juurikaan puhuttu jo työhaastattelussa. Esimies lupautui myös oikolukemaan tekstejäni silloin, kun katson siihen olevan tarvetta. Hän kuulemma oikolukee myös puolalaisen kollegan tekstit.
Täysin entisestä poikkeava työ - mutta pitkälti samanlainen kuin Suomessa - tuo mukanaan myös ammattisanastoa, johon en aiemmin ole perehtynyt. Ammattisanasto ei kuitenkaan ole mikään suuren suuri ongelma, vaan siihen pääsee sisälle suhteellisen nopeasti, koska sitä käytetään jatkuvasti. Sen sijaan kielitaito joutuu koetukselle jossain aivan muualla.
Lounaspöytäkeskustelut ja muut vapaamuotoiset jutteluhetket useamman ihmisen kesken asettavat haasteita. Ensinnäkin hyppääminen mukaan sinne tänne rönsyilevään norjankieliseen keskusteluun on vaikeaa, kun puheen ymmärtäminen ja puheen tuottaminen eivät ole aivan synkronisoituneet samalla nopeudella tapahtuviksi. Lisähaastetta tuo se, että nyt keskustelut liikkuvat aivan eri sfääreissä kuin ennen, koska esimerkiksi ihmisten koulutus sekä kiinnostuksen aiheet ovat varsin erilaiset kuin entisillä kollegoilla.
Kuriositeettina mainittakoon, että minulle tehtiin heti ensimmäisenä työpäivänä tiettäväksi, miltä osastoilta löytyy muita suomalaisia siltä varalta, että kaipaan joskus suomenkielistä juttuseuraa. Myös virolainen kollega esiteltiin erityisesti painottaen, että mehän mahdollisesti ymmärrämme toisiamme.
Aiemmin olin työpaikan ainoa ei-skandinaavi, jonka norjankielentaito tuntui joillekin olevan yllätys, vaikka sitä kuitenkin työssä edellytettiin. Uudessa paikassa ulkomaalaisia on enemmän, minkä takia murtaen norjaa puhuviin ulkomaalaisiin on ilmiselvästi totuttu. Jos jonkun norja ei ole täydellistä, se ei tunnu olevan minkäänlainen kynnyskysymys, vaikka työnkuvaan kuuluu kommunikointi norjaksi sekä suullisesti että kirjallisesti mahdollisesti suurenkin ihmisjoukon kanssa.
Ensimmäisten parin viikon aikana on ollut mielenkiintoista huomata, miten heti kättelyssä saatetaan varmistaa, että ymmärränkö minä, jos puhujan murre on täkäläisestä poikkeavaa. Toistaiseksi töissä ei ole tullut vastaan sellaista murretta, jota en ymmärtäisi ainakin suurin piirtein, ja käytännössä ihmisten erilaisiin puhetapoihin tottuu suhteellisen pian.
Tänään olin lievästi yllättynyt ja huvittunut, kun esimies kyseli minulta ohimennen, luenko norjaa sujuvasti ja miten sen kirjoittaminen sujuu. Ottaen tosiaan huomioon työnkuvan, oli hieman yllättävää, ettei tällaisesta asiasta juurikaan puhuttu jo työhaastattelussa. Esimies lupautui myös oikolukemaan tekstejäni silloin, kun katson siihen olevan tarvetta. Hän kuulemma oikolukee myös puolalaisen kollegan tekstit.
Täysin entisestä poikkeava työ - mutta pitkälti samanlainen kuin Suomessa - tuo mukanaan myös ammattisanastoa, johon en aiemmin ole perehtynyt. Ammattisanasto ei kuitenkaan ole mikään suuren suuri ongelma, vaan siihen pääsee sisälle suhteellisen nopeasti, koska sitä käytetään jatkuvasti. Sen sijaan kielitaito joutuu koetukselle jossain aivan muualla.
Lounaspöytäkeskustelut ja muut vapaamuotoiset jutteluhetket useamman ihmisen kesken asettavat haasteita. Ensinnäkin hyppääminen mukaan sinne tänne rönsyilevään norjankieliseen keskusteluun on vaikeaa, kun puheen ymmärtäminen ja puheen tuottaminen eivät ole aivan synkronisoituneet samalla nopeudella tapahtuviksi. Lisähaastetta tuo se, että nyt keskustelut liikkuvat aivan eri sfääreissä kuin ennen, koska esimerkiksi ihmisten koulutus sekä kiinnostuksen aiheet ovat varsin erilaiset kuin entisillä kollegoilla.
Kuriositeettina mainittakoon, että minulle tehtiin heti ensimmäisenä työpäivänä tiettäväksi, miltä osastoilta löytyy muita suomalaisia siltä varalta, että kaipaan joskus suomenkielistä juttuseuraa. Myös virolainen kollega esiteltiin erityisesti painottaen, että mehän mahdollisesti ymmärrämme toisiamme.
Mulla ovat nuo lounastilanteet vieläkin hankalia, kun en suomeksikaan pysy perässä kovin monen henkilön rönsyilevissä keskusteluissa. Meitä on sitten pienempi porukka, jotka muuten vaan pitävät vähän rauhallisemmasta meiningistä, jotka syövät keskenään :)
VastaaPoistaHavainnoin tänään, että se puolalainenkaan ei kovin aktiivisesti osallistunut yleiseen keskusteluun. Oikeastaan vain vastasi kysyttäessä. Mutta kai tämä tästä... Pitänee aloittaa harjoittelu kahvitaukokeskusteluista, kun niissä on yleensä vähemmän väkeä ja ihmiset sen verran lähempänä toisiaan, ettei tarvitse pinnistellä kuullakseen, mitä itse kukin sanoo.
PoistaMielenkiintoinen kirjoitus, kuten blogisi muutenkin! Itselläni on suunnitteilla muutto Norjaan ensi kesänä opiskelemaan mutta nämä kokemuksesi antoivat toivoa siitä, että voisi olla ihan mahdollista saada jotain töitäkin, vaikka norjani ei vielä olekaan täydellistä :)
VastaaPoistaKielitaitovaatimukset vaihtelevat työn mukaan. Täydellistä norjaa tuskin vaaditaan kovin monessa paikassa, mutta norjan ymmärtäminen on tärkeää. Olennaista kuitenkin lopulta taitaa olla se, miten itsensä myy työnantajalle.
PoistaLuin just tämän ja edellisen postauksesi, ja pikakommentti näihin jatkuviin "ymmärrätkö minua"-kyselyihin: mutulla ja kokemuksella luulen, että se johtuu siitä että yleisestikin enemmän maahanmuuttajia eritasoisilla kielitaidoilla, joten se, että joku ei ymmärrä, on ihan oikeastikin arkipäivää. Vaikka henkilö olisi asunut 20 vuotta maassa. Tiettyjen kulttuurien edustajat eivät myöskään katso sopivaksi myöntää, etteivät ymmärrä, joten norjalaiset ovat varmaan tottuneet siihen, että joku saattaa nyökytellä ymmärtävänsä, vaikkei tajua hölkäsen pöläystä.
VastaaPoistaNoista murteenpuhujista muuten; norjalaiset varmaan kysyvät sen takia, etteivät itsekään ihan oikeasti aina ymmärrä, mitä toinen sanoo. Meistä tämä on koomista, mutta norjalaiset ovat ylpeitä murteistaan, kuten varmaan kaikki ovat huomanneet, ja heistä on ehkä vähän hienoakin, että heidän itsensäkin pitää tarkistaa, mitä joku tarkoitti.
Kun ajattelen työpaikkani kansallisuuksien kirjoa ja ihmisten eri tasoilla olevaa norjan kielen taitoa, niin todennäköisesti siellä nimenomaan on totuttu siihen, etteivät kaikki aina ymmärrä. Toisaalta se tarkoittaa myös, että ulkomaalaisiin työnhakijoihin ei suhtauduta kovin kriittisesti sen ulkomaalaisuuden takia. Huomiota kiinnitetään koulutukseen ja työkokemukseen, ja kielitaidon pitää vain olla "riittävä", jotta työnteko onnistuu.
PoistaOlen tosiaan joskus minäkin törmännyt tuohon, että kaksi norjalaista eivät ymmärrä toisiaan. :P Ja kieltämättä se tuntuu hieman koomiselta.
Kaksi asiaa joita jaksan hämmästellä:
VastaaPoista1. Norjalaiset ei tosiaan aina ymmärrä toistensa murteita! :-D
2. Harva norjalaisista osaa kirjoittaa täydellistä norjaa. Todella usein on tullut vastaan tilanne, jossa varmistan kollegalta, että "onko tää oikea muoto" ja kollega (koulutettu 100% norjalainen) vastaa, että ei ole varma, koska ei osaa kielioppia kovin hyvin.
Onhan Suomessakin outoja murteita, mutta ei nyt niin outoja, etteivät puhujat ymmärtäisi toisiaan. Ja kyllä mun mielestä melkein kaikki suomalaiset osaavat sen verran kielioppia, että osaavat sanoa oikean muodon tietystä sanasta. Että ei ihme, jos ulkomaalaisen kielitaitoa varmistellaan, kun ei se ole aina niin hyvä niiden kantanorjalaistenkaan keskuudessa! :-D
Norjalaisten kirjoitusvaikeuksiin törmäsin entisessä työssäni, kun joskus tuli asiakkailta sähköposteja, joista norjalaisten työkaverienkin oli vaikea saada selvää, kun kysyin apua kuvitellen, että minä ulkomaalaisena en nyt vaan ymmärrä.
PoistaMieheni, joka sekä oman että minunkin käsitykseni mukaan on kjempeflink norjan kielen kanssa, ei aina osaa suoralta kädeltä vastata, kun varmistelen esim. oikeinkirjoitusta. Ja kun kysyn kieliopista, niin meinaa joskus mennä herne nenään, kun kuulemma kiusaan häntä liian vaikeill kysymyksillä. ;)
Tuli mieleen vielä kolmaskin ihmetystä herättävä juttu! ;-) Se kuinka paljon ihmiset jaksaa keskustella siitä mistä ne on kotoisin ja millaista murretta siellä puhutaan. Se on selvästi sellainen turvallinen ja suosittu small talk -aihe, joka ei ikinä petä.
VastaaPoistaAivan... Heti ensimäisenä työpäivänä, kun minulta kyseltiin, ymmärränkö kaikkien puheenpartta, keskustelu lipsahti hyvin nopeasti siihen, että ihmiset tiukkasivat toisiltaa, että mitäs murretta sinä nyt oikein puhutkaan, kun kuitenkin olet kotoisin sieltä ja sieltä. Ei kai siellä noin puhuta?!
Poista