sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Minikokoinen kesäparatiisi


Yksi rivitalossa asumisen ehdottomista eduista on oma takapiha. Runsas kolme vuotta sitten tähän asuntoon muuttaessamme meidän takapihallamme oli lähinnä kivenmurikoita ja kokoelma erilaisia rikkaruohoja, sillä aiemmat asukkaat eivät olleet välittäneet pihanhoidosta tippaakaan. Puutarhaprojektin myötä tilanne on muuttunut ja takapihalla on tällä hetkellä pikkuinen kesäparatiisi. Pihahan ei ole kovin suuri, mutta puutarhaharrastuksen ylläpitämiseen se kyllä riittää.

Projektin suurimmat ponnistukset tulivat valmiiksi viime kesänä nurmikon tekemisen myötä, ja istutuksetkin on pääosin tehty. Nyt sitten odotellaan istutusten kasvamista ja pihan muuttumista rehevämmäksi. Kolme vuotta sitten istutetut marjapensaat tosin tekevät jo tänä vuonna ensimmäistä kertaa marjoja, muttei niistä vielä aivan hilloksi asti riitä. Tästä eteenpäin puutarhaprojekti on lähinnä hienosäätöä - kitkemistä, ruohonleikkausta ja etanankestävien perennojen testausta. Ja joku voisi tietenkin vielä rakentaa portaat talon nurkalta alas nurmikolle.

Jos tekemisen puute kuitenkin yllättää, pari aluetta on vielä odottamassa, että keksin, mitä tehdä niille. Talon päädyssä, suurimman osan päivästä varjossa on muutaman neliömetrin ala, jolla aikaisemmin kasvoi sammalta ja voikukkia. Sammaleentorjunnan ja voikukanjuurien ylös kaivamisen seurauksena nykytilanne on lähinnä niitty, joka kuitenkin vaatii jatkuvaa silmälläpitoa, koska sammal näyttäisi kovin mielellään ottavan tilan uudelleen haltuunsa.

Lisäksi pihan perällä on rinnealue, jolle ei ole vielä tehty muuta kuin raivattu ylimääräiset kasvustot pois. Sinne voisi kehitellä jotain, mutta mieluiten jotain sellaista, joka ei edellytä kovin paljon kaivamista. Takapiha kun on runsaskivistä täytemaata, ja jokaisesta istutuskuopasta pitää kangeta ylös useampia vähintään nyrkin kokoisia murikoita.


Rivitaloalueellamme on noin sata pikkuruista takapihaa, joita ihmiset näyttävät hoitavan ja hyödyntävän hyvin vaihtelevasti. Muutamalla pihalla on hienot istutukset, toiset kasvavat heinää ja yleisin pihamalli taitaa olla pelkkä nurmikko.

Hyötykasvit eivät näytä olevan suosittuja. Joillakin on vanha, jo aiemman asukkaan istuttama omenapuu, mutta marjapensaat ovat todella harvassa ja kasvimaata en ole havainnut missään. Vaikka pihat ovat pieniä, jotakin niihin kyllä mahtuisi, mutta ilmeisesti trendi on, että pihanhoidon pitää olla mahdollisimman helppoa ja hoitua ruohonleikkurilla.

Pihaa enemmän panostetaan parvekkeeseen ja terassiin sekä ulko-oven edustaan, joilta saattaa löytyä hyvinkin näyttäviä ruukkukasveja. Parhaimmillaan kalustetut terassit ja parvekkeet ovat olohuoneen jatkeita, mutta niidenkin välillä näyttää olevan suuria eroja panostuksessa. Hienoksi laitettu terassi ei kuitenkaan tarkoita, että itse pihalle olisi tehty mitään erityistä. Samanlainen linja terassien ja pihojen suhteen on tavallinen myös lähiympäristön omakotialueilla.

Meillä meneekin sitten niin päin, että piha on hoidossa, mutta parvekkeeseen ja terassiin ei ole erityisemmin panostettu. Ehkä pitää seuraavaksi alkaa sisustaa niitä, kun pihanhoito ei vie enää kaikkea aikaa ja energiaa kesällä.

5 kommenttia:

  1. Siitähän on tullut jo tosi hieno! Tuollainen kompaktin kokoinen piha on mukava - siinä on hommaa, mutta ei liikaa hommaa. Aina voi siirrellä perennoita paikasta toiseen, joe ei ole muuta tekemistä :). Tuosta ei saa oikein kuvaa siitä rinteestä, mutta sopisiko sinne kivikkokasvit? Nehän ei tarvitse paljon maata alleen ja leviävät hienosti. Kun vähän tutkii ja miettii lajeja, niin sellaisen rinteen saa kukkimaan koko kesän.

    Kävin aikoinaan lyhyen puutarhakurssin, ja muistan opettajan silloin sanoneen, että pohjoisen puolella on ihan turha taistella sammalta vastaan: jos on varjo, niin nurmikko sammaloituu. En tiedä on ko se ihan noin. Jos kaipailet sinne oikein kasveja niin ainakin Kuunlilja ja Tuoksukurjenpolvi menestyvä varjossa ja ovat ainakin periaatteessa helppoja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huom. kuunlilja ja tuoksukurjenpolvi. Ne kirjoitetaan pienellä :D

      Poista
    2. Perennojen siirtelyä minä olen harrastanutkin. Alkukesästä siirsin pionin jo kolmanteen paikkaan, kun aiemmat paikat ovat osoittautuneet tavalla tai toisella huonoiksi. Jospa se nyt alkaisi viihtyä. ;)

      Piha perällä oleva rinne ei tosiaan näy kuvissa, mutta siinä tuntuu olevan sen verran kuitenkin multaa pinnassa, etten ole kivikkokasveja harkinnut. Ehkä jotain matalaa maanpeittokasvia tai sitten jos oikein ahkeraksi ryhdyn, niin sinne voisi jopa rakentaa kasvatuslaatikoita pengerryksen malliin. Sinne nimittäin paistaa aurinko alkuiltapäivään asti.

      Talon päätyyn en taida edes harkita nurmikkoa. Se ei siinä menestyisi ja maapohjakin on aika tiivista savimaata ja kiviä. Ehkä jotain maanpeitekasvia sinnekin. Kuunliljaa kokeilin joskus, mutta se katosi mystisesti alta aikayksikön. Meni ilmeisesti parempiin suihin.

      Poista
  2. Me olemme Suomessa nauttineet myös rivitaloelämästä ja vihreästä takapihasta...istutuksista on huolehtinut tyttäreni joka samalla innolla sekä kastelee niitä että repii tekemiinsä "salaatteihin" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhanhoito sopii kaiken ikäisille. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...