Olin seisahtanut tänään ruokakaupassa hypistelemään pinnekjøtt-paketteja. Kyseessä on perinteinen norjalainen jouluruoka, lampaan kylkiluita. Vieressä seisova nuori mies, joka mitä ilmeisimmin ei ollut koskaan itse valmistanut pinnekjøttiä, kysäisi, että kumpikohan on parempaa, savustettu vai savustamaton. Vastasin, että monet kuuluvat suosivan savustettua, mutta minulla itselläni ei ole asiasta mitään ehdotonta mielipidettä.
Mies jatkoi kyselyä selittäen samalla, että hän aikoo yllättää vaimokkeen tekemällä päivällistä. Paljonko pitäisi olla kahdelle syöjälle? Arvelin, että isompi pakkaus varmasti riittää, mutta riippuu tietenkin lisukkeista, kuinka paljon pinnekjøttiä tarvitaan. Mitäs lisukkeita tämän kanssa sitten pitäisi olla? No, kålrabistappea eli lanttumuusia tietenkin - sen tiesi mieskin - ja vaikka makkaraa, jos pinnekjøttiä on vähemmän.
Mies oli jo laittamassa pinnekjøtt-pakettia ostoskärryynsä, kun mieleeni tuli kysäistä, että tänäänkö hän aikoo sitä päivällistä laittaa. Tänään, vastasi mies ja vilkaisi minua vähän epäluuloisesti, kun noin uteliaaksi ryhdyin. Pinnekjøttiä - joka on kuivattua lihaa - pitää liottaa vedessä monta tuntia, mielellään kellon ympäri, ennen höyryttämistä, valistin miestä ja suosittelin valitsemaan jotain muuta.
Pinnekjøtt valmistumassa |
Sitten otan kyllä ribbeä, mies totesi. Kiitos, pelastit päivällisen! Eipä kestä, bare hyggelig... Ei se ribbekään, siankylki, mitään käden käänteessä valmistuvaa ruokaa ole, mutta valmistusaika on kuitenkin huomattavasti lyhyempi kuin pinnekjøttillä.
Päivän hyvä työ tehty! Taputus omalle olalle. Ja myös siitä hyvästä, että sujuvasti ohjeistin norjalaista kanssashoppailijaa norjalaisen jouluruuan suhteen. Lisukkeet ja valmistuksessa huomioitavat asiat löytyivät kuin apteekin hyllyltä.
Jouluruokaa on tapana alkaa syödä jo hyvissä ajoin ennen joulua. Lipeäkala, pinnekjøtt, ribbe ja joulumakkarat ilmestyvät kauppojen hyllyyn heti joulukuun alussa ellei jopa aikaisemminkin. Kokonaista jouluateriaa ei toki kai valmisteta ennen joulua, mutta herkkuja etukäteen maistelemalla virittäydytään joulupyhien syöminkeihin.
Norjalaisille tuntuu olevan melko kiveen hakattua, minkälaisten lisukkeiden kanssa mitäkin jouluruokaa kuuluu syödä. Ja millaiset yhdistelmät eivät vain yksinkertaisesti käy. On ällistyttävää, että kansa, joka on keksinyt päällystää eväsleipänsä maksapasteijalla ja banaanilla, on niinkin joustamattoman oloinen kokeilujen suhteen, kun kyseessä ovat jouluruoat.
Toinen keskustelu, joka käytiin tässä eräänä päivänä minun ja mieheni välillä, koski joulumakkaran soveltuvuutta päivällisruuaksi. Minä suunnittelin, että voisimme ostaa pari erilaista makkaraa ja syödä ne perunoiden, kastikkeen ja vaikka ruusukaalin kanssa.
Ei käynyt päinsä. Ei mitenkään, koska joulumakkaraa ei voi syödä pääruuaksi. Joulumakkara on lisuke, jota syödään ribben tai pinnekjøttin kanssa. Rasvainen siankylki tai lampaan kylkiluu tarvitsee rinnalleen makkaraa.
Minä en oikein ymmärrä, mikä logiikka tässä on. Jos kyseessä on "tavallinen" makkara, sitä voi aivan hyvin syödä päivälliseksi hotdogina tai lompeen, rieskantapaiseen, kääräistynä. Silloin se kelpaa pääruuaksi, ja kaikki muu ohella syötävä on lisukkeita. Mutta otapa joulumakkara, joka antaa paljon tavallista makkaraa ruokaisamman vaikutelman, niin se on vain lisuke.
Tässä logiikka on samaa luokkaa kuin siinä, että julesylteä, jouluista siansylttyä, ei voi kääräistä lompeen vaan tarvitaan lefse. Molemmat ovat ohuita rieskoja, eikä valmistusaineissakaan ole olennaista eroa. Ainoastaan rieskan muoto on erilainen ja ennen kaikkea paketin päällä oleva nimi.
En usko, että mitään järjellä ymmärrettävää logiikkaa onkaan, ei lompeissa ja lefseissä, ei makkarassa eikä jouluruokien lisukkeissa ylipäätään. Tämä on nyt sitten niitä asioita, jotka pitää vain oppia, jottei aiheuta pahennusta norjalaisten kanssa samaan pöytään joutuessaan.
Jouluaattona odottaa kälyn valmistama, oletettavasti hyvin perinteinen norjalainen jouluateria. Pyynnöstä otan mukaan "jotain suomalaista", jollaiseksi miehen toivomuksesta valikoitui imelletty perunalaatikko. Se lienee lanttumuusin ohella yksi harvoista tarjolla olevista kasvisruuista. Muuten syödään lihaa ja läskiä. Ja niitä lisukemakkaroita.
Ribbeä ja joulumakkaraa |
Noinhan se menee jouluruokakonservatiivisen kansan kanssa. Ei paljon uutta saa ympättyä, sen olen minäkin huomannut. Sitten kun on vielä nämä maakunnalliset vivahteet pinttymissä, niiin vaikeaa on olo. Onneksi saamelaisnorjalainen ystäväperheemme on hyvin avarakatseinen ja sain kokea sen mielihyvän , että he pyysivät suomalaisten laatikoiden ohjeet niihin meillä kylässä pikkujouluissa käydessä tykästyttyään. Laatikoita on jo etukäteen Kautokeinossa testattu ja hyväksi myös suvun toimesta havaittu.
VastaaPoistaLaatikot ovat 'helppoja', ei liian oudon makuisia. Jos ei haittaa, että ne on kasvisruokaa... ;)
PoistaHuhhuh! Ruotsalainen jouluruoka on vielä ihan ok (paitsi janssoninkiusaus!), mutta norjalaisesta jäisi mulla kyllä suurin osa syömättä... On se jännä miten joka maassa on joululle tietyt ruuat mitä syödään. Ja mä rakastan suomalaista jouluruokaa yli kaiken!
VastaaPoistaOnko Janssonin kiusaus jouluruokaa? Eipä ihan heti olisi tullut mieleen. Suomalaisessa ja norjalaisessa joulupöydässä on vissi ero. Suomalainen jouluruoka on kevyempää ja uusien ruokien kokeilu on sallittua, vaikka perinteet Suomessakin on.
PoistaOi kiitos tästä kulttuurikatsauksesta. En ole suuri suomalaisten jouluruokien ystävä mutta eivät nuo norjalaisten herkut kauheasti paremmalta kuulosta ainakaan tuhtina kokonaisuutena. Lipeäkalasta tykkään kyllä.
VastaaPoistaMieheni tykkää myös lipeäkalasta, mikä on yllättävää, koska muuten hän ei ole ollenkaan kalan ystävä.
PoistaHyvää Joulua!
VastaaPoistaHyvää joulua sinullekin, Hanne!
PoistaMinä teen aina pinnekjøttin lisukkeeksi lanttu- ja porukkaalaatikon, koko suku tykkää. Huomenna on ribben vuoro, ilman makkaraa :)
VastaaPoistaSuomalaiset laatikot sopivat oikein hyvin suolaisen pinnekjøttin kanssa. :)
Poista