Talvisia maisemia

Joululomalla on kerrankin aikaa ulkoilla päivänvalon aikaan. Päivänvalo sinänsä on tähän aikaan vuodesta hieman venyvä käsite. Joinakin päivinä se tarkoittaa auringonpaistetta, jonka kesto on mäkisen maaston ansiosta lyhyempi kuin mitä auringon nousu- ja laskuaikoja katsomalla voisi odottaa. Aurinkoa useammin taivaalla näkyy pilviä, ja sumussakin on saatu elää ihan riittävästi. 

Eihän täällä Oslon alueella, jotakuinkin samoilla leveysasteilla kuin Helsingissä, mitään varsinaista kaamosta ole, mutta silti aurinko onnistuu piilottelemaan.

Lähistöllä on useita tällaisia patoamalla aikaansaatuja lampia. Ennen kylmälaitteiden aikaa niistä sahattiin talvella jäälohkareita, joita myytiin kai Englantiin asti. Nykyään luonnonjää sopii vaikka luisteluun.

Kyllähän täällä käytetään paljon rahaa joululahjoihin, mutta että oikein talo on päätynyt pakettiin?!

Aika moni vene näyttää talvehtivan vedessä. Tai jäissä, kun talvi tästä vielä kylmenee.

Lahdenpoukamat ovat jo jäässä, mutta koko vuonon jäätyminen edellyttää kovempia ja pitkäaikaisia pakkasia. Tuo jää on vielä niin ohutta, ettei sinne kannata mennä kokeilemaan onneaan.

Jouluruokasääntöjä

Olin seisahtanut tänään ruokakaupassa hypistelemään pinnekjøtt-paketteja. Kyseessä on perinteinen norjalainen jouluruoka, lampaan kylkiluita. Vieressä seisova nuori mies, joka mitä ilmeisimmin ei ollut koskaan itse valmistanut pinnekjøttiä, kysäisi, että kumpikohan on parempaa, savustettu vai savustamaton. Vastasin, että monet kuuluvat suosivan savustettua, mutta minulla itselläni ei ole asiasta mitään ehdotonta mielipidettä.

Mies jatkoi kyselyä selittäen samalla, että hän aikoo yllättää vaimokkeen tekemällä päivällistä. Paljonko pitäisi olla kahdelle syöjälle? Arvelin, että isompi pakkaus varmasti riittää, mutta riippuu tietenkin lisukkeista, kuinka paljon pinnekjøttiä tarvitaan. Mitäs lisukkeita tämän kanssa sitten pitäisi olla? No, kålrabistappea eli lanttumuusia tietenkin - sen tiesi mieskin - ja vaikka makkaraa, jos pinnekjøttiä on vähemmän. 

Mies oli jo laittamassa pinnekjøtt-pakettia ostoskärryynsä, kun mieleeni tuli kysäistä, että tänäänkö hän aikoo sitä päivällistä laittaa. Tänään, vastasi mies ja vilkaisi minua vähän epäluuloisesti, kun noin uteliaaksi ryhdyin. Pinnekjøttiä - joka on kuivattua lihaa - pitää liottaa vedessä monta tuntia, mielellään kellon ympäri, ennen höyryttämistä, valistin miestä ja suosittelin valitsemaan jotain muuta.

Pinnekjøtt valmistumassa

Sitten otan kyllä ribbeä, mies totesi. Kiitos, pelastit päivällisen! Eipä kestä, bare hyggelig... Ei se ribbekään, siankylki, mitään käden käänteessä valmistuvaa ruokaa ole, mutta valmistusaika on kuitenkin huomattavasti lyhyempi kuin pinnekjøttillä.

Päivän hyvä työ tehty! Taputus omalle olalle. Ja myös siitä hyvästä, että sujuvasti ohjeistin norjalaista kanssashoppailijaa norjalaisen jouluruuan suhteen. Lisukkeet ja valmistuksessa huomioitavat asiat löytyivät kuin apteekin hyllyltä. 

Jouluruokaa on tapana alkaa syödä jo hyvissä ajoin ennen joulua. Lipeäkala, pinnekjøtt, ribbe ja joulumakkarat ilmestyvät kauppojen hyllyyn heti joulukuun alussa ellei jopa aikaisemminkin. Kokonaista jouluateriaa ei toki kai valmisteta ennen joulua, mutta herkkuja etukäteen maistelemalla virittäydytään joulupyhien syöminkeihin.

Norjalaisille tuntuu olevan melko kiveen hakattua, minkälaisten lisukkeiden kanssa mitäkin jouluruokaa kuuluu syödä. Ja millaiset yhdistelmät eivät vain yksinkertaisesti käy. On ällistyttävää, että kansa, joka on keksinyt päällystää eväsleipänsä maksapasteijalla ja banaanilla, on niinkin joustamattoman oloinen kokeilujen suhteen, kun kyseessä ovat jouluruoat. 

Toinen keskustelu, joka käytiin tässä eräänä päivänä minun ja mieheni välillä, koski joulumakkaran soveltuvuutta päivällisruuaksi. Minä suunnittelin, että voisimme ostaa pari erilaista makkaraa ja syödä ne perunoiden, kastikkeen ja vaikka ruusukaalin kanssa. 

Ei käynyt päinsä. Ei mitenkään, koska joulumakkaraa ei voi syödä pääruuaksi. Joulumakkara on lisuke, jota syödään ribben tai pinnekjøttin kanssa. Rasvainen siankylki tai lampaan kylkiluu tarvitsee rinnalleen makkaraa.

Minä en oikein ymmärrä, mikä logiikka tässä on. Jos kyseessä on "tavallinen" makkara, sitä voi aivan hyvin syödä päivälliseksi hotdogina tai lompeen, rieskantapaiseen, kääräistynä. Silloin se kelpaa pääruuaksi, ja kaikki muu ohella syötävä on lisukkeita. Mutta otapa joulumakkara, joka antaa paljon tavallista makkaraa ruokaisamman vaikutelman, niin se on vain lisuke. 

Tässä logiikka on samaa luokkaa kuin siinä, että julesylteä, jouluista siansylttyä, ei voi kääräistä lompeen vaan tarvitaan lefse. Molemmat ovat ohuita rieskoja, eikä valmistusaineissakaan ole olennaista eroa. Ainoastaan rieskan muoto on erilainen ja ennen kaikkea paketin päällä oleva nimi. 

En usko, että mitään järjellä ymmärrettävää logiikkaa onkaan, ei lompeissa ja lefseissä, ei makkarassa eikä jouluruokien lisukkeissa ylipäätään. Tämä on nyt sitten niitä asioita, jotka pitää vain oppia, jottei aiheuta pahennusta norjalaisten kanssa samaan pöytään joutuessaan.

Jouluaattona odottaa kälyn valmistama, oletettavasti hyvin perinteinen norjalainen jouluateria. Pyynnöstä otan mukaan "jotain suomalaista", jollaiseksi miehen toivomuksesta valikoitui imelletty perunalaatikko. Se lienee lanttumuusin ohella yksi harvoista tarjolla olevista kasvisruuista. Muuten syödään lihaa ja läskiä. Ja niitä lisukemakkaroita. 

Ribbeä ja joulumakkaraa

Joulu tulla jollottaa

Joulun tuloa ei voi olla huomaamatta edes työpaikalla. Kuusen kynttilät ovat loistaneet jo pari viikkoa ja juhlinta sen kuin kiihtyy erilaisten kokoontumisten muodossa.

Pikkujoulua eli norjalaisittain julebordia (suora suomennos: joulupöytä) juhlittiin jo viime perjantaina isolla porukalla, useamman osaston yhteisvoimin. Yllättäen juhlinta sisälsi nyt suuren työpaikan puitteissa hieman vähemmän kravatinkiristysosioita kuin entisen, pienen työpaikan vastaavissa tilaisuuksissa. Puheita toki oli, niitä ei norjalaisten juhliessa voi välttää, mutta niiden määrä oli pidetty minimissä ja sävy hyvin kepeänä. Ohjelmaakin oli järjestetty, ja jopa esimiesporras esiintyi komediallisessa kuvaelmassa. 

Kun tuli aika illallistaa, totesin ilokseni välttyväni perinteiseltä norjalaiselta jouluruualta. Ei pidä ymmärtää väärin, kyllä minä sitäkin syön, jos tarjotaan, mutta perinteinen jouluruoka on täällä niin raskasta ja rasvaista, että jos saa valita, valitsen jotain muuta.

Jouluruokaa tai jotain sen tapaista oli sitten kuitenkin tarjolla tiistain joululounaalla. Koska norjalainen peruslounas koostuu leivästä ja sen päällyksistä, joululounaan valmiiksi koottu lautanenkin oli jouluinen versio peruslounaasta. Ja kun lounaasta kerran oli kyse, kaikki lautasella oleva oli kylmää.

Siltä varalta, että ette tunnista norjalaisia perinneruokia, ylläolevalta lautaselta löytyy alhaalta vastapäivään kiertäen siankylkeä (ribbe), joulumakkaraa, joulumaustettu jauhelihapökäle (medisterkake), kylmäsavulohta, katkaravunpyrstöjä ja paahtopaistia. Keskellä punakaalilisuketta perinteisimmille lihajalosteille.

Joululounas oli yhdistetty osastopalaveriin, mutta varsinainen kokous taisi kyllä jäädä sivuseikaksi, kun nälkäiset työntekijät pääsivät ilmaisen ruuan kimppuun. Eikä niitä kokousasioita tällä kertaa ollut kuin pari ilmoitusasiaa. Kokous lounasaikaan ei ainakaan tällä työpaikalla muutenkaan ole mikään harvinaisuus. Jos kokousaika on puolilta päivin, ihmiset ilmestyvät paikalle eväineen, ja siihen saatetaan jopa kehottaa.

Joulun juhlinta jatkuu tällä viikolla vielä joulukahveilla, joka kuulemma on aina oikein mukava tilaisuus. Sitä odotellessa siis. Ja kaiken tämän lämmittelyn jälkeen voidaankin vähitellen siirtyä varsinaiseen joulunviettoon. 

Poliisi valvoo

Tänään töistä lähtiessä kuljin Oslon Grand Hotelin ohitse. Siinä nurkilla seisoskeli muutama poliisi, missä ei sinänsä ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa, mutta tänään poliiseilla näytti olevan konepistoolit. En kuitenkaan ryhtynyt utelemaan, mistä oli kyse, enkä edes räpsäissyt kuvaa aseistetuista poliiseista. Vaisto sanoi, että siitä ei ehkä olisi tykätty.

Norjalaiset poliisit eivät yleensä kanna minkäänlaista ampuma-asetta, joten jotain poikkeuksellista oli ilmiselvästi tapahtumassa, kun oli oikein pitänyt noinkit isot pyssyt ottaa esille. Ehkä asialla oli jotain tekemistä sen kanssa, että Nobelin rauhanpalkinnon voittajat saapuivat tänään kaupunkiin - ja oletettavasti majoittuvat Grand Hotelissa. Ehkä silläkin oli vaikutusta, että eräässä toisessa keskustan hotellissa oli tänään panttivankitilanne.

Vilkas päivä Oslossa? Ilmeisesti, mutta rauhalliseksi pikkusuurkaupungiksi Oslossa näkee poliiseja mellakkavarusteissa tai muuten vaan isommissa porukoissa kadunkulmassa seisoskelemassa yllättävän usein.

Grand Hotelin edustalla poliiseja näkyy aina silloin tällöin. Oletettavasti hotellissa on silloin joku sellainen vierailija, jonka läsnäolo voi provosoida joitakuita. Minulla sen sijaan on lähes aina jäänyt täysin arvoitukseksi, kenen vierailua poliisit milloinkin turvaavat, joten mistään valtiovierailuista ei todellakaan ole aina kyse.

Stortingtin eli parlamentin edusta on suosittu mielenosoitusten pitopaikka, ja demonstraation aiheesta riippuen poliisit ovat paikalla tarkkailemassa tilannetta isommalla tai pienemmällä porukalla. Usein mukana on myös hevosia, joilla niilläkin on mellakkavarustus.

Sekä Stortinget että Grand Hotel sijaitsevat Oslon pääkadun ja paraatikadun, Karl Johans gaten varrella, ja saman kadun päässä on kuninkaanlinna. Aamulla töihin mennessä kuljen kuninkaanlinnan editse, ja joinakin aamuina kadun varteen viritetyistä aidoista ja paikalla päivystävistä poliiseista voi päätellä, että jotain seremoniallista on päivän mittaa tapahtumassa. Liekö sitten kuningas lähdössä käymään ulkoilemaan vai mitä. Ken tietää. Minä en tiedä. Joka tapauksessa Karl Johan tuntuu olevan tapahtumien keskipiste, jos poliisien määrää käytetään indikaattorina.

Oslolla lienee edelleen rauhallisen kaupungin maine, vaikka lintukoto-kuva saikin kovan kolauksen heinäkuun 2011 pommi-iskussa. Poliiseja näkyi kuitenkin katukuvassa aivan nykyiseen tapaan muistaakseni jo ennen sitä. Helsingissä asuessani harvemmin havaitsin näin näkyvää varautumista ongelmiin. Siihen, kummassa kaupungissa realistisia uhkia on enemmän, en osaa ottaa kantaa. Tavallisen kansalaisen näkökulmasta molemmissa kaupungeissa on alueita, joilla ei ole terveellistä liikkua yksin pimeällä.

Helsingistä mieleeni on jäänyt kuva tasavallan presidentistä kaikessa rauhassa syömässä mansikoita kadunkulmassa. Vieressä seisoi yksi turvamies, joka piteli mansikkapussia. Kuningas samanlaisessa asetelmassa koettaisiin Oslossa varmaan mahdottomaksi ajatukseksi. Monestakin syystä.

Kuninkaanlinna aamusumussa, tällä kertaa ilman poliiseja.