maanantai 3. helmikuuta 2014

Norjalaisuudet syynissä

Brittiläisessä The Guardian -lehdessä oli viime viikolla juttu, jossa toimittaja retosteli pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden kääntöpuolella. Briteillä on nykyään kuulemma käsitys, että Pohjoismaat ovat paratiisi, mitä kuvitelmaa Tanskassa asuva brittitoimittaja halusi ravistella.

Mielenkiintoisia huomioita kaikissa Pohjoismaissa matkustellut toimittaja oli tehnyt. Minulla ei ole riittävästi omia kokemuksia Ruotsista, Tanskasta ja Islannista, jotta osaisin niiden osuuksiin sanoa mitään, mutta Suomi ja Norja olivat kiinnostavampia. Siispä salat julki! Vai stereotypioitako ne ovat?

Suomesta kirjoitettiin mm. seuraavaa:

Suomalaiset ovat käytännöllinen kansa, jonka huumorintaju on kuiva kuin Sahara. Kesällä vaivaavat hyttyset, talvella jäädyt kuoliaaksi - ellei joku sitten ammu sinua, tai ellet ammu itseäsi. Suomalaiset ryyppäävät rankasti ja alkoholi on miesten yleisin kuolinsyy. Nokian myynnin jälkeen Suomen talous on entistä riippuvaisempi paperista, mikä ei sikäli ole ongelma, että 99 % maasta on metsää. Koulutuksen suurvalta luiskahti alaspäin viimeisimmissä Pisa-tuloksissa. Ennen tätä kehitystä alle parikymppiset nuoret syyllistyivät sellaisiin tekoihin kuin Porvoon tuomiokirkon tuhopoltto ja kaksi kouluampumista, mikä sai jotkut tahot epäilemään koulujärjestelmän erinomaisuutta. Suomessa on turha odottaa säkenöivää keskustelua, sillä kulttuuriin kuuluu puhumista enemmän kuuntelu sekä eri sotiin liittyvät tabut. (reilusti lyhentäen suomennettu)

Oliko tässä jotakin yllättävää? Eipä kai edes suomalaisesta näkökulmasta. Kyllähän suomalaisetkin näistä samoista asioista ovat tietoisia, keskustelevatkin niistä ja pyrkivät ratkomaan ongelmia. Sekä vitsailevat sillä kuivaksi mainitulla huumorintajullaan, jota myös itseironiaksi kutsutaan. Sen verran vilkaisin jutun aikaansaamaa kommentointia Suomessa, että ilmeisesti tähänkin oli suhtauduttu pääasiassa huumorilla.

Norjasta ja norjalaisista toimittaja oli havainnut seuraavaa:

Norjalaisten arvokkuus ja päättäväisyys Anders Behring Breivikin heinäkuussa 2011 tekemien iskujen jälkeen oli erittäin vaikuttavaa, mutta viime syyskuussa oikeistolainen ja anti-islamistinen Edistyspuolue (Frp) - jonka aktiivinen jäsen Breivik oli ollut monta vuotta - sai 16,3 % äänistä parlamenttivaaleissa, mikä riitti takaamaan sille pääsyn hallitukseen ensimmäistä kertaa puolueen historian aikana. Norjassa on edelleen voimakas islaminvastainen alakulttuuri. Jos kysyt tanskalaisilta, he kertovat, että norjalaiset ovat ahdasmielisimpiä ja muukalaisvastaisimpia kaikista pohjoismaalaisista, ja siitä lähtien, kun norjalaiset pääsivät käsiksi rahaan 1970-luvulla, heistä on tullut enenevässä määrin kitupiikkejä, jotka hamstraavat omaisuutta ja pelkäävät ulkopuolisia.

Vaikka Norjassa tehtiin 2013 ennätysmäärä turvapaikka-anomuksia, se myönsi turvapaikan alle puolelle anoneista (noin 5000 ihmistä), mikä on kolmannes siitä, mitä vähemmän rikas Ruotsi myöntää (Ruotsi myönsi turvapaikan yli 9000:lle pelkästään Syyriasta tulleelle). Kirjassa Petromania toimittaja Simon Sætre varoittelee, että vaikutusvaltainen öljyeturyhmä "eristää meidät ja tekee maasta epäsosiaalisen". Hänen mukaansa öljyraha on korruptoinut norjalaiset, he tekevät vähemmän töitä, jäävät eläkkeelle aikaisemmin ja ovat useammin sairauslomalla. Kun aiemmat hallitukset ovat hillinneet öljytulojen käyttöä, uudet vallanpitävät uhkaavat alkaa törsätä, minkä monet pelkäävät johtavan täysimittaiseen Hollannin tautiin.

Kuin huumediileri, joka ei itse koske myymäänsä tavaraan, nämä norjalaissontiaiset ylpeilevät käyttävänsä vain uusiutuvaa energiaa samaan aikaan, kun kasvattavat maailman suurinta itsenäistä sijoitusrahastoa myymällä fossiilisia polttoaineita meille muille. Norjalainen antropologi Thomas Hylland Eriksen ilmaisi asian seuraavasti, kun vierailin hänen luonaan Oslon yliopistossa: "Me olemme aina tottuneet ajattelemaan itseämme osana ratkaisua ongelmiin, mutta öljyn myötä meistä yhtäkkiä tulikin osa ongelmaa. Useimmat ihmiset kieltävät asian." (lyhentämättä suomennettu)

Norjalaiset sen sijaan saattoivat vähän älähtää, ainakin jotkut piirit. Näistä asioista jotkut myöntävät olevansa tietoisia, jotkut ovat huolestuneita ja jotkut eivät ole ikinä kuulleetkaan. Itse huomasin Suomen ja Norjan kuvauksia lukiessani, että vaikka olen asunut Norjassa jo muutaman vuoden, katselen edelleen asioita ulkopuolisen silmin, siis aivan toisesta näkökulmasta kuin Suomen asioita, vaikken siellä enää asukaan. Ulkopuolisena on helpompi olla kriittinen, eikä silloin tunne tarvetta etsiä selityksiä, jotka lieventäisivät ikäviltä näyttäviä asioita.

Toisaalta tässä tuodaan esiin juuri niitä ristiriitoja, jotka ulkopuolinen huomaa jonkin aikaa norjalaisuuden olemukseen perehdyttyään: kaksijakoinen suhtautuminen maahanmuuttajiin, öljyteollisuuden vahva asema ja vihreiden arvojen korostaminen, uusrikkaiden rahoillaan leveileminen ja pelko siitä, että rahat joutuvat ulkopuolisten taskuihin.

Norjahan on päällisin puolin erittäin tasa-arvoinen maa, jossa menestyneitä ja hyvin integroituneita maahanmuuttajia mielellään esitellään. Menestys ja integroituminen saattaa kuitenkin olla kovan työn takana, kun esimerkiksi ei-länsimainen sukunimi asettaa hidasteita uran etenemiselle, ja tietyt norjalaisille kelpaamattomat työt ovat jo lähes kokonaan maahanmuuttajien hoidossa. Ja sitten ovat myös ne artikkelissa mainitut piirit, jotka aktiivisesti yrittävät estää "Norjan islamisaatiota" tai jotain vastaavaa. Mutta virallisen Norjan mukaan tasa-arvo jyrää.

Norjan talous perustuu aika pitkälti öljyteollisuuteen. Öljy on se viisasten kivi, jolla köyhä Norja aikoinaan rikastui, ja siitä ovat kaikki erittäin tietoisia. Miten öljyteollisuutta voisi arvostella tällaisesta näkökulmasta asiaa katsoen? Norjalaiset itse ovat kieltämässä talojen öljylämmityksen vuoteen 2020 mennessä ja kansaa opastetaan kierrättämään ja ajattelemaan vihreämmin. Hieno juttu, eikä se edes estä öljyn myyntiä muihin maihin.

Joskus norjalaisten rahankäyttöä katsellessa mieleen tulee, että kylläpäs on uusrikkaanomaisia elkeitä. Eivät toki kaikki norjalaiset ole tällaisia, mutta monet kuitenkin. Jos on rahaa - toisin kuin ennen - sitä ei säästellä. Jos ei ole rahaa, sitä lainataan, jotta ei näytettäisi köyhemmiltä kuin naapurit. Valtio sen sijaan kerää aina vain lisää rahaa. On öljytulot ja on verotulot. Tosin pitää mainita, että öljytuloja rahastoidaan, jotta niillä voidaan elää myös tulevaisuudessa. Julkisen rahan käyttökohteet tuntuvat olevan jossain määrin erilaiset kuin Suomessa. Täällä veronmaksaja maksaa aika paljon esim. uimahallissa käymisestä ja kansalaisopistoa vastaavassa laitoksessa harrastamisesta ja niistä tienkäyttömaksuistahan oli puhetta jo aiemmin. Sen sijaan rahaa annetaan avokätisesti sosiaaliturvaan niin, että Norjassa on huomattavan paljon työelämän ulkopuolella olevia työikäisiä, jotka elävät pysyvästi tai pitkäaikaisesti erilaisilla tuilla. Enkä nyt puhu työttömistä. EU sen sijaan on kauhistus, ja sitä vastustaa viimeisimmän mittauksen mukaan noin 70% norjalaisista. Tulevat vielä ja vievät meitin öljyn!

Jos joku nyt miettii, pitäisikö tästä useita kärjistyksiä sisältävästä postauksesta pistää herne nenäänsä norjalaisten puolesta, niin kannattaa muistaa, että kirjoittaja on kuivalla huumorintajulla varustettu suomalainen.

The Guardianin artikkeli: Dark lands: the grim truth behind the "Scandinavian miracle"

Lisäys 6.2.: The nations respond - Pohjoismaiden edustajat kommentoivat artikkelia


8 kommenttia:

  1. Luulen, että me itsekin eletään vähän sellaisessa illuusiossa, että pohjoismaissa olisi jotenkin erityisen hyvä ja hienoa asua. Se kuuluisa lottovoitto… Monessa mielessä se ehkä pitää paikkansa, mutta jos otetaan huomioon vaikkapa sellaiset asiat kuin ilmasto tai henkinen hyvinvointi jne. niin enpä tiedä, onko tämä nyt mikään suoranainen paratiisi. Jostain kumman syystä monesta huomattavasti köyhemmästä maasta löytyy ainakin paljon enemmän iloisia ilmeitä. Pohjoismaat on Ihan hyvä paikka asua, mutta ihan yhtä hyviä paikkoja löytyy kyllä muualtakin maapallolta.

    Norjalaisten tietty "nousukasmaisuus" johtuu varmaankin siitä, että aika suuri osa norjalaisia on niin sanotusti uusrikkaita. Öljy on kuitenkin aika uusi juttu ja ennen sitä Norja oli enemmän ja vähemmän euroopan köyhä takapajula. Vähän kun pintaa raaputtaa, niin voimakkaan kansallistunteen alla on huono kansallinen itsetunto ja kompleksinen suhde ulkomaihin. Ihan niin kuin Suomessakin - ei sen puoleen :). Vauraus ja rikkaus on monessa perheessä ja suvussa aika uusi juttu ja sen pitää sitten myös näkyä.

    Mutta siinä eu-vastaisuudesta olen kyllä ihan samaa mieltä norjalaisten enemmistön kanssa. Sinne ne öljyrahat valuisivat EU:n pohjattomaan kitaan. Juuri tänäänhän uutisoitiin, että tutkimukseen mukaan pelkkä EU:n sisäinen korruptio nielee tuhat miljardia norjan kruunua vuodessa...


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norjassakin on takavuosina sanottu, että "on lottovoitto syntyä Norjaan". Ihan samat ajatukset ja jopa sanat kuin Suomessakin. Tosin eikös nykyään sanota, ettei se enää pidä paikkaansa, mutta silloin kylläkin. Hyvän tai jopa parhaan asuinpaikan määritelmä riippuu siitä, millaisia asioita itse kukin pitää tärkeinä.

      Norjasta ja EU:sta sen verran, että Norja on jo nykyisellään aika tiukasti sidoksissa EU:hun, vaikkei ole jäsen, ja kuulemma rahakin virtaa siihen suuntaan. Norjan avautuminen ulkomaailmaan ei kyllä minun mielestäni olisi yhtään pahitteeksi. Voi olla, että täällä ollaan herran kukkarossa, mutta samalla elellään myös pullossa.

      Poista
  2. http://en.wikipedia.org/wiki/Norway%E2%80%93European_Union_relations

    VastaaPoista
  3. Joo, öljystä puhutaan Norjassa yllättävänkin vähän. Se on siellä taustalla, mutta ei siitä oikeastaan puhuta, että mitä, missä, kenelle ja millä moraalilla…

    Ja rahalla mällätään todellakin ihan eri malliin kuin Suomessa. Välillä naurattaa, välillä hävettää norjalaisten puolesta.

    Mutta toisaalta näen, että se vauraus tarjoaa mahdollisuuden myös sellaiseen yleiseen leppoisuuteen ja ystävällisyyteen mikä Suomesta puuttuu. Kun ei tarvitse pelätä työttömyyttä niin on varaa stressata vähemmän ja iloita enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se moraali, tai etiikka, sitä en kyllä minäkään ole kuullut mainittavan öljystä puhuttaessa. Öljy taitaa olla norjalaisten pyhä lehmä. Heh, se rahankäyttö kyllä joskus saa meikäläisen suun loksahtamaan. Nämä näyttävät maksavan lähes mukisematta lähes mitä tahansa joku keksii pyytää.

      Minkäköhänlaisia norjalaiset olivat ennen öljyä? Oltiinko silloin vähemmän leppoisia? Toisaalta nykyisellä yleisellä materiaalisella yltäkylläisyydellä on myös kääntöpuolensa. Jotkuthan sanovat kehityksen menevän siihen suuntaan, että maahanmuuttajat tekevät työt, johtajanpaikat on varattu norjalaisille, ja loput kantanorjalaisista elävät erilaisilla tuilla, jotka maksetaan maahanmuuttajien veroilla.

      Poista
  4. Löysin blogisi, kun googlailin Norjan hinta- ja palkkatasoa. Miehelleni on useampaan kertaan vilauteltu mahdollisuutta työskennellä Norjassa 1-1,5 vuoden mittaisissa IT-projekteissa, jossa bruttopalkka on työn projektiluonteesta johtuen ollut ainakin 2,5-kertainen Suomen palkkaan verrattuna. Norjalainen rasismi kuitenkin mietityttää, mieheni on intialaistaustainen ja on usein saanut kuulla näyttävänsä muslimilta, vaikka ei sitä ole. Onkohan etnisiä jännitteitä yhtä paljon muissa suurkaupungeissa kuin Oslossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan sinulle mielelläni vaikka sähköpostilla, jos viitsit laittaa pienen viestin osoitteeseen norjalainenpaivakirja at gmail piste com. Aiheesta on aika paljon sanottavaa... ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...