Retki huipulle

Nyt voi laittaa rastin seinään. Me kävimme sunnuntaina retkeilemässä luonnon helmassa. Vaihtoehtoina oli kävellä pienen järven ympäri tai kiivetä sen vieressä olevalle kalliolle. Porukan norjalaiset, mies ja viikonloppulapsi, äänestivät huipun puolesta, joten sinne sitten suuntasimme.

Tuo osuus on jo selvitetty

Matka Skaugumsåsenille aloitettiin parkkipaikalta, jolta puolisen kilometriä käveltyämme alkoi jyrkempi nousu. Täkäläiset kallionnyppylät ovat eteläpäästään jyrkkiä ja pohjoisen suuntaan loivempia, ja tie ylöspäin vei tällä kertaa sitä jyrkempää puolta pitkin. Ja täytyy sanoa, että ajoittain sai kyllä kiivetä ihan tosissaan, kiviaskelmalta toiselle, ennen kuin saavuttiin huipulle.

Muutaman askeleen meidän perässämme tuli perinorjalaisen reipas seurue, kolme aikuista ja viisi lasta, kailottaen niin että metsä raikui. Seurueen nuorin oli sen verran pieni, että mieskin epäili tokkopa pääsevät ylös asti. Mutta sieltä nekin sitten tulivat reppuineen ja makkara- ja pullaeväineen. 

Huipulla ei edes tuullut

Huipulta olisi normaalisti hienot näkymät Oslon ja Oslovuonon suuntaan, mutta tällä kertaa tiheä sumu esti maisemien ihailun. Istahdimme kuitenkin hetkeksi levähtämään ja syömään eväitä ennen kuin jatkoimme matkaa.


Vaikka sää ei ollut paras mahdollinen, ulkoilijoita tuntui olevan liikkeellä aika paljon, mutta kaikki eivät kuitenkaan suunnanneet huipulle. Sen sijaan järven ympäri kulkeva reitti taisi olla suositumpi. Tuollakin alueella on paljon hyvin merkittyjä retkeilyreittejä, joten valinnanvaraa on eikä kartta ole välttämätön varuste.

Opasteita sinne tänne

Norjalaiset tunnetaan ulkoilevana kansana, ja meidänkin nyt harrastamamme viikonloppuretkeily koko perheen voimalla on paljon suositumpaa kuin Suomessa. Siinä retkeillessämme tosin mies referoi jossakin juuri näkemäänsä tilastoa, jonka mukaan iso osa (olikohan se jopa puolet?) norjalaisista retkeilee erittäin harvoin tai ei koskaan. Retkeilyinto, se miten kaikki norjalaiset ulkoilevat, taitaa siis jossain määrin olla kansallinen myytti, jota norjalaiset mielellään itsekin viljelevät.


Alaspäin lähdettiin vähän loivempaa reittiä, ja lopullinen kilometrimäärä oli aika paljon enemmän kuin mitä viikonloppulapselle oli etukäteen lupailtu. Viikonloppulapsi ei nimittäin ollenkaan pidä kävelemisestä, mutta eväiden voimalla ja sillä tosiasialla, että valtaosa kilometreistä kertyi tultaessa huipulta alaspäin, päästiin takaisin autolle ilman suurempia rutinoita. Meidän retkemme aikana parkkipaikka oli täyttynyt ääriään myöten ja ihmisiä oli polulla jo lähes jonoksi asti.

Reitin helpommalla osuudella

Plussat ja miinukset

Äitini kysyi minulta tässä eräänä päivänä, miksen kirjoita asioista, jotka Norjassa ovat paremmin kuin Suomessa. Hyvä kysymys! Onko sellaisia? Tai paremminkin, olenko törmännyt sellaisiin?

Ulkomaille muuttaessa kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, jotka ovat erilaisia kuin Suomessa. Erityisesti silmään pistävät ne asiat, jotka ovat huonommin kuin Suomessa. Ne ärsyttävät ja niistä tekee mieli valittaa. Samankaltaisuuksiin ei kiinnitä mitään huomiota - näinhän asioiden kuuluukin olla - ja ne uuden maan positiivisetkin piirteet menevät helposti seulan läpi ilman sen kummempaa pohdintaa.

Tämän ei ole tarkoitus olla mikään terapiablogi, jossa ulkomaille muuttanut suomalainen osoittelee sormella epäkohtia ja kauhistelee paikallisia tapoja. Epäilemättä olen joissakin asioissa näin tehnyt, mutta kaiken marmatuksen takana ei kuitenkaan ole ajatus, että Suomessa tämäkin on paremmin. Samankaltaisista asioista voisi valittaa myös Suomessa asuessa. Enemmänkin kyse on siitä, että jotkut asiat vain on järjestetty eri tavalla, ja vaikka Suomi ja Norja samaan pohjoiseurooppalaiseen ja luterilaiseen kulttuuripiiriin kuuluvatkin, arkipäivän kulttuurissa on kuitenkin eroja.

Ajan kuluessa uuteen ympäristöön sopeutuu, eivätkä maiden väliset erot enää pistä silmään ollenkaan niin paljon kuin alussa. Jotkut ärsytyksenaiheet tai kulttuurierot kuitenkin pysyvät tajunnassa. Sellaisia ovat esimerkiksi norjalaisten kauppojen suomalaisia huonommat valikoimat, kansallisen tajunnan tietynlainen sisäänpäinkääntyneisyys, materialismi ja siihen(kin) liittyvä ulkoisen samankaltaisuuden ihanne sekä kaiken kalleus.

Mikä täällä sitten voisi olla paremmin kuin Suomessa? Tämähän on osittain elämäntilanteesta riippuvainen näkökulmakysymys kuten myös ne negatiivisina näyttäytyvät asiat.

Norjan valtio on rikas erityisesti öljyn ansiosta ja kansantalous ei näytä pahemmin häiriintyneen muuta Eurooppaa riivaavan finanssikriisin takia. Työttömyysaste on jossakin 3-4% paikkeilla. Työttömyyden tai sairauden osuessa kohdalle sosiaaliturva on hyvä ja käsittääkseni tulotason lasku ei tällaisessa tilanteessa ihan heti uhkaa. Lasten hankkiminenkin on kuulemma yhteiskunnan suojeluksessa.

Minun elämäntilanteessani olevaa - työssäkäyvää, tervettä ja lapsetonta - sosiaaliturvan edut eivät valitettavasti pahemmin lämmitä. Enemmänkin ne ovat vakuutus pahan päivän varalle. Sitä päivää odotellessa jatketaan verojen maksamista.

Kielipoliittinen päivitys

En edelleenkään ymmärrä tanskaa, ellei puhuta selkokieltä. Mutta en ole ainoa. Työnantajan Ruotsin varastossa työskentelevä balkanilainen maahamuuttaja ei taida myöskään ymmärtää tanskaa, edes tekstiä. Sitä minä sentään ymmärrän melko hyvin.

Taannoin sain mainitulta varastonhoitajalta pyynnön selvittää, mitä ihmettä Tanskan asiakaspalvelu oikein haluaa. Pyyntöön oli liitetty muutaman viestin verran kirjeenvaihtoa näiden kahden välillä. Siitä kävi ilmi, ettei vuorovaikutus todellakaan ollut onnistunutta. Tanskalainen pyysi tekemään jotain, ruotsinbalkanilainen vastasi kysymällä, että mitä mahdat tarkoittaa, sitä vai tätä. Tanskalainen vastasi jotain ja ruotsinbalkanilainen taas kyseli, että mitähän tällä kertaa mahdat tarkoittaa. Ja niin edelleen.

Luin viestiketjun ja kävin vielä varmistamassa tanskalaiselta - englanniksi - että olin ymmärtänyt hänen asiansa oikein. Sitten tulkkasin asian ruotsiksi, ja varastonhoitaja oli tyytyväinen.

Kun arvelin ääneen, että varastonhoitaja ei ehkä ymmärrä tanskaa, kävi ilmi, että myös norjankielisten viestien kanssa on ollut vaikeuksia. Ja ruotsinkielisten. Minä puolestani olen aina saanut ruotsiksi kirjoitetut viestini ymmärretyksi ensimmäisellä yrittämällä. Olisikohan niin, että kirjoitan sopivan yksinkertaista ja selkeää kieltä? Mahdollisesti minun kouluruotsini ja varastonhoitajan kielikurssilla oppima ruotsi ovat tasoltaan riittävän lähellä toisiaan, jotta ymmärrämme toisiamme ongelmitta.

Norjalaisilla on ärsyttävä tapa olettaa, että jos puhut edes vähän jotain skandinaavista kieltä, ymmärrät myös norjaa. Ja jos puhut hiukan norjaa, ymmärrät muita kieliä - ja luonnollisesti myös kaikkia norjan murteita. Aivan niin yksinkertaista se ei kuitenkaan käytännössä ole.

Tietenkin on kielineroja, joilta tämä kaikki onnistuu noin vain. Sitten on meitä taviksia, joiden pitää aloittaa kuullunymmärtäminen paikallisesta puheenparresta ja laajentaa siitä vähitellen muihin murteisiin ja ehkäpä jonain päivänä myös tanskaan. Koulussa ruotsinsa oppineelle suomalaiselle suomenruotsi on helpompaa ymmärtää kuin riikinruotsi. Riikinruotsia oppii ymmärtämään melko nopeasti, kun sitä säännöllisesti joutuu kuuntelemaan. Skoonen murre tosin tekee minulle edelleen tiukkaa, mutta niin saattavat tehdä myös jotkut suomenruotsin murteet.

Olin muutama päivä sitten työhaastattelussa, jossa alkusmalltalkin jälkeen kieli vaihtuikin yllättäen englanniksi, koska se on kyseisen paikan toimistokieli. Norjankielentaitoani ei siis varsinaisesti testattu - eikä sitä edes edellytetä tuossa paikassa - ja ruotsinkielentaidostakin riitti oma toteamukseni, että puhun ruotsia. Näillä eväillä haastattelija kuitenkin myöhemmin totesi, että joutuisin puhumaan englantia vain islantilaisten kanssa. Tämä lausahdus siis sisälsi olettamuksen, että ymmärrän myös hankalia Länsi-Norjan murteita ja tanskaa.

En viitsinyt siinä tilanteessa korjata käsitystä, koska tuossa työssä kaikkien kanssa voi tarvittaessa puhua englantia. Toisaalta looginen päätelmä - jos todellakin puhuisin täysin sujuvaa norjaa - pitäisi olla, että olisin jo päätynyt paremmin koulutustani ja kokemustani vastaavaan työhön tai ainakin panostaisin nimenomaan sellaisten töiden hakuun, en nyt tarjolla olleisiin hanttihommiin.